Jotain yleistä Saksan talousihmeestä (Mefo-vekselit ym.) 1933-45

Posted: 20.7.2013 in Uncategorized

”Seuraava katsaus on Andreas Argensin kirjoittama teoksessa Der Grosse Wendig 4, ss 161-166. Lähteenä on käytetty Hans Werner Woltersdorfin kirjaa Hinter den Kulissen der neuen Weltordnung (2001), Hans-Ulrich Thamesin “Das Dritte Reich” kirjassa Deutsche Geschichte, osa 11 (1987) ja Gerd Schultze-Rhonhoff: Der Krieg der viele Väter hatte (2003).

Mefo-vekseli oli 1933 nerokkaan rahamiehen Hjalmar Schachtin (no oikeasti hän oli Rothschildin agentti, joka piti erottaa varsinaisen talousdemokratian toteutumiseksi)  luoma väline valtion maksuja varten. Sillä maksettiin niitä, jos valtio ei maksanut pankkinooteilla ja siten kasvattanut rahamäärää, vaan otti vekselin. Vekselin laski liikkeelle teollisuus. Vekseliä ei hyväksynyt valtio, vaan tarkoitusta varten luotu firma nimeltään MeFo (Metallurgische Forschungsgesellschaft m. b. H.). Tässä oli etuna se, että rahoitusvakaus ei valtiolla järkkynyt, koska valtio ei painanut uusia pankkinooteja tai ottanut lainaa. Alkupääoman merkitsivät toukokuussa 1933 neljä suurinta firmaa Saksassa (Siemens, Gute Hoffnungshütte, Krupp ja Rheinmetall). Koska MeFon edustajina toimivat teollisuuden edustajat, Saksan valtionpankki pystyi diskontata vekselin valtakunnanpankkiasetuksen mukaan MeFon rahoitukseksi. Eli MeFo oli eräänlainen maksuväline. Valtion asialla erityistehtävissä toimineet firmat laskivat nyt liikkeelle MeFo-vekseleitä. Tavaranhankkijoiden ottamat vekselit lunasti valtio. Toisaalta tavarantoimittajat saattoivat käyttää MeFo-vekseleitään maksuvälineinä sitoumuksissaan muille yrityksille. Liikkeelle laskija, jonka nimissä vekseli oli, toimi velkojana. Vekseli ei kelvannut aina näytettäessä, vaan sen saattoi lunastaa vain tietyn ajan. Aluksi se oli voimassa puoli vuotta, mutta määräaikaa pidennettiin. Sitä saatettiin käyttää maksuvälineenä pankeissa. Näin tehtiin kuitenkin vain harvoin, sillä vekseleissä oli 4 prosentin vuotuiskorko. Korkotuotto teki siitä halutun maksuvälineen. Mahdollista diskonttausta varten pankeissa valtion olisi pitänyt maksaa nootteja, mikä olisi lisännyt kierrossa olevan rahan määrää.

Lopulta vekseleitä laskettiin vuodesta 1934 maaliskuulle 1938 12 miljardia valtakunnanmarkan arvosta. Se tuntuu pieneltä verrattuna giganttisiin pankkitukiin maailmassa vuosina 2008 ja 2009. Vain 4 miljardia lunastettiin pankeissa ja 8 miljardia vekseleistä hoitivat markkinat. Inflaatiota ei siten seurannut toiminnasta. Mefon tilalle tuli myöhemmin Sola-vekseli. Sitä laskettiin liikkeelle 1937-1945. Se vastasi Mefoa täysin tarkoitukseltaan. Työnhankintaan (moottoritiet, kunnalliset tarpeet) oli vielä lisäksi ns Öffa-vekseli.

Sodan jälkeen vekselipolitiikkaa oanmustamaalattu epävakaana ja sitä on syytetty varustautumisen mahdollistaneeksi paholaisen tuotteeksi. Sittemmin siitä on vaiettu ja hyvästä syystä. Lähtölaukauksena vekselin käytölle oli 1933 laadittu nelivuotissuunnitelma. Se oli määrä rahoittaa vekseleillä, jotka katettiin työsuoritteilla ja tuotoksenarvolla. Tätä nimitettiin myös työvoimarahoitukseksi. Syytökset siitä, että vekseleillä olisi rahoitettu varusteluteollisuus ovat vääriä, sillä Saksa alkoi jälleenvarustautumisen vasta lähes kaksi vuotta vekseleiden liikkeellelaskun jälkeen. Vuoden kuluessa työttömyys laski kaksi miljoonaa, vaikka varustelutoimitukset eivät olleet vielä alkaneet. Saksa teki tuolloin myös monia ehdotuksia varustelun rajoittamiseksi ja aseistariisunnan toteuttamiseksi maailman laajuisesti.

Syy talouskasvun vekselirahoitukseen oli se, että amerikkalaiset päättivät 13.1.1934 toimista, jotka huononsivat US-dollarin arvoa valtakunnanmarkkaan nähden niin, että Saksan oli mahdotonta enää ostaa raaka-aineita ja tuotteita ulkomailta reiluilla hinnoilla. Rahoitusongelmaan Saksa loi työvoimarahoituksen, jossa vekseli oli olennainen osa. Ne muodostivat ennakon rahoihin, jotka eivät olleet nykysysteeminmukaista keinotekoista pankkirahaa, vaan rahaa, joka oli sidottu työsuorituksiin ja hankittuihin pääomiin. Näin onnistuttiin saamaan aikaan talousihme vakain palkoin ja hinnoin. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun vallinneessa tilanteessa oli kova kilpailu suurten eurooppalaisten kauppamahtien kanssa ja valuuttapula. Yksi muna maksoi 1945 saman verran kuin 1933.

Saksalle irtautumisesta dollarivallasta olisi pitänyt olla kuolettavat seuraukset. Vaikka tässä palattiin oikeastaan kaupankäyntiin sellaisena, mitä se alun perin on ollut, vanhat kauppamahdit ylenkatsoivat toimintaa ja kutsuivat sitä “vaihtokaupaksi”. Mutta dollarin ja punnan diktaatin vallasta kärsineet muut maat janosivat kauppasopimuksia Saksan kanssa. Kuparin vaihto pyöriin, rautatiekiskojen vaihtoi tupakkaan tai kahviin oli houkuttelevaa. Kukaan ei enää ollut kiinnostunut dollarista eikä Sterling-punnasta. Saksasta muodostui pian hyvinvoinnin saareke keskelle talouskriisistä kärsivää maailmaa. Nyt ei hankkinut raha työtä vaan työ rahaa. Ennen sotaa Saksa ei tarvinnut vieraita lainoja, vaan oli itse itselleen velkaa. Jo 1935 oli tapahtunut ratkaiseva käänne ja alkanut itsensä ruokkiva kasvu. Työllisyys ja teollisuustuotanto lähenivät useimmilla aloilla tasoa ennen suurta talousromahdusta 1928. Työläisten palkat nousivat samassa suhteessa kuin teollisuuden voitot ja keskiluokan toimeentulo. Se, että Mefolla rahoitettiin myös Versaillesin jälkeen tarvittu jälleenvarustautuminen, oli välttämättömyys tuolloin aseistautuneiden ja vihamielisten naapureiden keskellä. Jos Hitlerin tarjouksiin aseistariisunnasta ja varustelukierteen katkaisemisesta olisi suostuttu, ei Saksan olisi tarvinnut varustautua niin paljon. Kallista se oli sillekin. Englanti sentään suostui 1935 laivastosopimukseen. Tämä vain lisäsi ulkomaiden hämmästystä eli talousihme on sitäkin merkittävämpi: Saksa valmisti sekä voita että kanuunoita. Vuoteen 1939 oli 20 % varustautumisesta maksettu Mefo-vekseleillä.

Päinvastoin meni USA:lla. Vuonna 1937 kaikki toiveet ja saavutetut menestykset tuntuivat valuvan hiekkaan ja edessä olki uusi talousromahdus. Koska globalisaatiokehitys oli kokenut takaiskuja, uusi konkurssi ei tuntuisi muiden maiden talouksissa niin paljon. Myös Italia ja Ranska olivat muodostaneet talousblokkeja ja siellä haluttiin kuulla koko ajan vähemmän “vapaasta maailmankaupasta”. USA:n osuus maailmankaupasta oli 1938 alimmillaan sitten vuoden 1910. Saksan osuus kasvoi koko ajan 40 % vuodessa. Saksan kansallisomaisuus lisääntyi ennen sotaa 40 miljardia vuodessa, kun taas USA:n valtionvelka kasvoi huolestuttavasti. Jos ei olisi tullut sotaa, olisivat Saksan talousopit tuottaneet USA:lle ja Englannille karvaat vahingot. Saksa uhkasi niiden markkinoita ympäri maailmaa. Onkin mielenkiintoista, kuinka massiivinen saksalaisvastainen propaganda näissä maissa ei koskaan kiinnittänyt huomiota ennen sotaa tai sodan aikana tähän vaaralliseen rahoitussysteemiin. Ilmeisesti ei haluttu kiinnittää maailman huomiota siihen, millainen politiikka oli mahdollistanut talousihmeen ja vienyt vaikutusvallan USA:n itärannikon rahavallalta ja Lontoon Cityltä. Monet ovat sitä mieltä, että toinen maailmansota oli pohjimmiltaan kapitalismin ja antikapitalismin välinen sota.

Saksan paluu kultakantaan oli liittoutuneille niin iso asia, että Saksan voiton Puolan sodasta 1939 jälkeen länsimaat olisivat kuin olisivatkin olleet valmiita solmimaan rauhan ja jopa ilman Puolan tyhjentämistä. Brittiläinen neuvottelujen johtaja everstiluutnantti J Creagh Schorr selitti11.8.1947 eräässä puheessa Lontoossa, että “Koko sähkesodan ajan 1939/1940 (*lokakuusta 1939 Ranskan sotaretken alkuun ja Churchillin tuloon pääministeriksi asti) Saksan ja Englannin ulkoministeriöt neuvottelivat. Ehdotimme silloin, että voimme lopettaa vihollisuudet, jos Saksa on valmis palaamaan kultarahoitukseen”. Saman vahvistaa ruotsalainen Ehrhard Fleisbergh kirjassaan Wovon lebt der Mensch (1950). Tämä olisi kuitenkin merkinnt Saksalle paluuta vanhan systeemin orjuuteen. Loppukesästä 1944 amerikkalainen valtionsyyttäjä Francis Biddle julisti maihinnousun onnistuttua, että “Saksan hallitus ja kansa eivät koskaan ole käsittäneet taloudellisen liberalismin lakeja, siten kuin USA ne käsittää, saati sitten että olisivat niitä noudattaneet”. Siten tuli selväksi kuten monista muistakin lausunnoista ja tapahtumista, että liittoutuneiden sodanpäämäärä oli menestyksekkään saksalaisen talousmuodon lakkauttaminen, koska se oli muodostunut vaaralliseksi plutokraattisille voimille. Tosiasiassa Saksan toiminta oli laskenut niin paljon kauppatavaroiden hintoja, että angloamerikkalaisten firmojen menestysmahdollisuudet ja markkinat olivat vakavasti uhatut. Vasta Saksan täysi miehitys mahdollisti amerikkalaisten kontrolloiman ja hallitseman vapaan talousjärjestyksen globalisaationikä nyt on taas kriisissä vuodesta 2008 alkaen.

Saksan periaate varainhankinnasta työsuorituksin vastasi talouden alkuperäisintä mallia. Raha saattoi olla siinä vain väline ja tavaran/työsuorituksen barometri. Sen sijaan nykyisin voidaan ostaa itse valuuttaa kauppatavarana ja spekuloinnin vuoksi. Alkuperäisellä tavaralla on vain sivurooli. Monta kertaa väitettiin sodan jälkeen, että Saksan talouden menestys olisi ollut vain näennäistä ja että se olisi ennemmin tai myöhemmin sortunut ylivelkaantumisen kautta ja romahtanut. Tällainen konkurssi on kuitenkin seurausta velkojien ryntäyksestä. Saksalla ei kuitenkaan ollut ulkomaisia velkojia, sillä Saksa oli velkaa vain itselleen. Merkillistä on se, että tuolloista saksalaista talousjärjestelmää ei juuri ole tutkittu. Mediassa nykyisen Fiat-rahaan perustuvan järjestelmän vaihtoehtona esitetään korkeintaan mahdollista paluuta kultakantaan tai sillä oikeastaan vain spekuloidaan. 30-luvulta 70-luvulle vallinneen kultakannan rinnalla ei puhuta mitään “työrahoituksesta” vaihtoehtona.  Minä: Huomattavaa on, kuinka propaganda nykyisinkin väittää Saksaa uhanneen talouskatastrofi sodan alla ja joskus jopa että Saksan olisi ollut pakko sotia sen tähden. Todellisuudessa sota pelasti USA:n, kuten monella taholla on todettu. Tämä on niin iso asia, että se on johtanut jopa erinäisten väärennösten esittämiseen ja vielä useampiin virhetulkintoihin.

Tässä lisää taloustietoa Saksasta: http://www.thethirdcraft.org/?page_id=20960  Se onkin kiven alla ja paljon disinformaatiota on liikkeellä.”

Lähde : Internetistä tallennettu kirjoitus

———————————————————————————————————————————————————–

Lisää aiheesta, mutta disinformaatiovarauksella :

http://snippits-and-slappits.blogspot.fi/2012/05/how-hitler-defied-bankers.html

http://zioncrimefactory.com/2012/04/05/the-nazis-gave-rothschild-bankers-the-boot/

http://www.ihr.org/other/economyhitler2011.html

http://www.veteranstoday.com/2011/09/13/hitler-and-the-banksters-the-abolition-of-interest-servitude/

kommenttia
  1. finlandforum sanoo:

    Hey! Nice post!

    Like you, I just started a blog about issues in Finland, and I was wondering if some of you guys would check it out and leave some comments on my blog. So would you please visit http://finlandforum.wordpress.com/?

    Thanks a bunch! :D

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s