Poimintoja Deanna Spingolan kirjasta The Ruling Elite III: Poimintoja I luvusta ”Hitler ja Saksan uudelleensyntyminen”


(Kirjoittanut nn.)

Kun Hitler sai pitää taas puheita 1927, hän paljasti massayleisöille Dawes-sopimukseen liittyneet petokset. Sosialidemokraattiset johtajat ja Keskustapuolue, Kansallissosialistien viholliset ilmeisesti hyötyivät Dawes-suunnitelmasta. Marxilaiset suosivat myös Dawes-sopimusta, joka olisi varmistanut heidän dominointinsa, mutta tuhonnut Saksan. Koska Hitler oli paljastanut heidät, he panettelivat Hitleriä. Toukokuun vaaleissa 1928 NSDAP sai 12 paikkaa, kun kommunistit saivat 56. (Gottfried Feder: The Programme of the N.S.D.A.P/1932)

Juutalainen maailmanfederalismin kannattaja Emery Reves oli jo 1933 perustanut natsismin vastaista propagandaa levittäneen Cooperation Publishing Servicen. Brittiläiset viranomaiset lähettivät Churchillin kirjallisen agentin Revesin New Yorkiin vahvistamaan propaganda-operaatioitaan Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 1941 Reves kirjoitti kirjan “I paid Hitler”, jonka tiedot hän väitti saaneensa Fritz Thysseniltä. Reves väitti Thyssenin olleen suurimmassa vastuussa Hitlerin noususta valtaan. Sodan jälkeen Thyssen sanoi, että ei ollut kirjoittanut kirjaa eikä antanut siihen tietoja. Kirja on hyvin samanlainen kuin Andreas Niebuhrin Those Who Bought Hitler. Reves kirjoitti 1945 NWO-henkisen kirjan The Anatomy of Peace, jota Albert Einstein ja muut huomattavat hahmot ylistivät. TN: Lienee selvää, että USA:n kuulustelijat sodan jälkeen eivät vahingossa julkaisseet mitään samansuuntaista materiaalia Thysseniltä. Pikemminkin tässä on tärkeä valhepropagandan teema kyseessä ja siis koko kuulustelupöytäkirja saattaa olla myös väärennös. Mutta siinäkin on siis ilmeisesti mainittu vain kaksi 200 000 markan lahjoitusta kansallissosialisteille. Joka tapauksessa on mielenkiintoista, kuinka marxilainen vasemmisto eli NL ym. ja toisaalta läntiset voittajat pyrkivät Nürnbergissä ja sodan jälkeen muutoin useassa tilanteessa samanlaisilla propaganda-ansoilla esittämään kansallissosialismin muka rahaeliitin huijauksena erinäisiä salaliittoteoreetikoita ja vasemmistoa varten. Siis voittajat halusivat esittää kommunismin ja vasemmiston aitona työväenliikkeenä ja kansallissosialismin huijauksena. Kuitenkin tiedämme rahaeliitin ja juutalaisten luoneen niin kommunismin kuin koko vasemmiston ja nimenomaan siis taistelleen kommunistien kanssa kansallissosialismia vastaan. Lisäksi siis puoli maailmaa annettiin kommunisteille ja vasemmisto hyväksyttiin kaikkialle, kun taas kansallissosialismin esittämisestä positiivisessa valossa joutuu monessa maassa vankilaan ja muissa maissa vaikeuksiin. Tosiasiassa kommunismi ja vasemmisto ovat pseudotyöväenliike, vaikka siihen olisikin saatu enemmistö työväestä kaikkialla. Kaikkiallahan touhu on vapaamuurarien ja juutalaisten hallinnassa ollut jo pitkään. Juutalaiseliitti pyörittää maailmaa vapaamuurarien avulla. Juutalainen lehdistö ja rahaeliitti ovat selvästi läheisessä kytköksessä vapaamuurareihin. Vapaamuurarit perustivat Neuvostoliiton ja kannattivat kansanrintamaa länsimaissa, sotaa Ranskassa Espanjan tasavaltalaisten puolella, länsimaissa sotaa Hitleriä vastaan jo 1938 jne. Vasemmisto ja ay-liike on aina ollut vapaamuurarien kontrollissa 100 %, kun taas Hitler ja Mussolini lopettivat vapaamuurarien toiminnan maissaan.

Versaillesin rauhansopimus merkitsi taloussotaa Saksaa vastaan. Se oli sykloni, joka uhkasi Saksa totaalisella tuholla. Saksan kurjuus vei muiden maiden talouksia alaspäin, mikä maailmanlaajuisten keinotekoisten talouskriisien kanssa loi täydelliset olosuhteet bolshevikeille kohdistaa vakava uhka jokaiseen Euroopan maahan, ehkäpä maailmanlaajuisen suunnitelman mukaisesti. Marxilaiset kirjoittajat suosivat neuvostotyylisiä ohjelmia kuten New Deal, kun soppajonot vain pitenivät ja liittovaltion byrokratia vain lisääntyi. Kaksi provokatiivista johtajaa astui esiin, Hitler ja Roosevelt (Francis Neilson: The Makers of War/1950 s. 136-137, 100-113,. Hitler oli lähtöisin tavallisen kansan parista, arvostetun virkamiehen köyhyyttä kokenut poika, kun taas FDR oli elänyt koko elämänsä Wall Streetin rahaeliitin jäsenenä. Hitler teki itsensä suosituksi tavallisen kansan keskuudessa, kun taas Rooseveltin suosio oli lehdistön keinotekoisesti luomaa. Ihmiset valitsivat Rooseveltin hänen katteettomien lupaustensa perusteella. Hitler oli hyvin usein napit vastakkain sotilaallisen ja poliittisen establishmentin jäsenten kanssa filosofioineen, kun taas Roosevelt täytti aina sitoumuksensa eliitille, mistä kansa maksoi kovan hinnan. Hitler ja FDR lupasivat molemmat pelastaa kansansa, mutta vain Hitler onnistu siinä. Hänen vihollisensa ja Saksan kansan viholliset tekivät pelastuksesta vain väliaikaisen.

Hitler sai katkeria vihamiehiä, kun hän yritti muuttaa Versailesin sopimusta ja nostaa kansansa lamasta ja veloista ilman pankkilainoja Young- ja Dawes-suunnitelmien ikeen alla. Amerikkalaiset poliitikot eivät halunneet liittoutua kansallissosialistien kanssa, vaan jatkoivat yhteistyötä parasiittimaisten pankkiirien kanssa. Saksa vapautti kansakunnan velkaorjuudesta ja talouskriisistä, kun taas amerikkalaiset viranomaiset syöksivät kansansa yhä syvemmälle tyranniaan ja velkaorjuuteen. Kuten tunnettua, Hitler ratkaisi talousongelmat velattomalla rinnakkaisvaluutalla ja suurilla rakennusohjelmilla. Sotateollisuuden avulla talouskriisiä ei voitettu, sillä sitä alettiin laajentamaan toden teolla vasta myöhemmin. Vaihtokauppasysteemillä Hitler sivuutti pankit ja parasiitit, kun ulkomaankauppaa varten ei enää tarvinnut hankkia valuuttaa. Monet juutalaiset taloussoturit olivat varmoja Hitlerin tuhosta, koska hänen valtakunnalla ei ollut juuri yhtään kultavarantoja enää. Mutta Hitlerpä totesi vain hullujen sitovan valuuttaansa kultaan holveissa. Saksa perusti valuuttansa työsuorituksiin/työn tuotteisiin (C.C. Veith: “Thinking Outside the Box: How a Bankrupt Germany Solved Its Infastructure Problems“/1949, http:www.webofdebt.com/articles/bankrupt-germany.pop , katsottu 4.12.2012, ks. myös seuraava viite Ellen H. Brown.). Hän otti talouden kontrolliinsa ja päätti, että hallituksen tulisi laskea liikkeelle omaa rahaa sen sijaan, että lainaisi rahat esim. ulkomailta ja suistuisi velkaorjuuteen. Työsertifikaatit eivät olleet täysin velattomia, koska ne oli luotu bondeina, mutta hallitus maksoi niiden koron. Työsertifikaatit loivat työpaikkoja ja saivat talouden nousuun Ellen Hodgson Brown: Web of the Debt: The Shocking Truth About Our Money System and How We Can Break Fred /2008, s. 233-38).

Maataloudessa amerikkalaiset viljelijät näännytettiin velkoihinsa, kun taas saksalaisia viljelijöitä tuettiin niin, että maassa oli suuri viljelijäväestö ja maaseutu tiiviisti asutettuna. Maataloustuotannossa pyrittiin omavaraisuuteen. Saksassa valvottiin hintojen oikeudenmukaisuutta ja estettiin erinäisten välikäsien kurjistavan tuottajia ja kuluttajia sekä tuotantoa. Näin Saksassa oli koko kansallissosialistien vallan ajan vakaa hintataso ilman inflaatiota Lothorp Stoddard: Into the Darkness: An Uncensored Report from Inside the Third Reich at War, A Symphathetic Report from Hitler‘s Wartime Reich/2000, s. 109-113). Saksa uudisti ulkomaankauppansa ja oli vaurastumassa rajusti juuri ennen sotaa. Vaikka pankkiirit olivat evänneet lainat ja Saksaa vastaan oli julistettu vaarallinen boikotti.

Gottfried Feder oli sitä mieltä, että valtion tuli luoda rahansa ja säännöstellä rahapolitiikkaa kansallistetun keskuspankin kautta sen sijaan, että yksityiset pankit olisivat saaneet lainaamastaan rahasta korkoa. Hitler päätteli, että finanssit orjuuttivat väestön ottamalla kontrollin kansakunnan rahasta ja luotoista. Stephen Zarlengan mukaan Feder päätyi näkemyksiinsä analysoituaan USA:n Greenback-liikettä. Hitler samasti finanssien kansakunnan orjuuttamisen pääpankkien etnisen taustan kanssa. Hitler pelasti Saksan englantilaisen talouden kultastandarditeorialta, joka oli oikeastaan Rothschildien Eurooppa-suunnitelma. Hitler oli hyvin suosittu Saksassa tämän pelastusoperaation ansiosta. Hänen siirtonsa hyödytti kansaa, mutta ei pankkiireita. Kultastandardimaat USA ja Britannia eivät pitäneet Saksan toimista. Maat, jotka lainasivat rahansa pankkiireilta, luovuttivat päätösvallan sisäisissä ja ulkoisissa asioissa näille ulkopuolisille tahoille. Pankkiirit halusivat käyttää brittejä ja amerikkalaisia sekä heidän vasalleitaan sotaan Saksaa vastaan (Stephen A. Zarlenga: The Lost Science of money: The Mythology of Money, the Stroy of Power /2002, s. 594-98)

Jos kv. pankkiirit eivät olisi ajaneet Amerikkaa ja Britanniaa sotaan Saksaa vastaan, vaan olisivat sallineet sen edelleen vaurastua, heidän suunnaton ponzi-huijauksensa olisi pian paljastunut ja heidän bisneksensä olisivat olleet lopussa. Muut maat olisivat kopioineet Saksan talousmallit. Saksa oli edistynyt valtavasti ja muuttunut riippumattomaksi autarkiaksi, täysin vapaaksi ulkomaalaisesta vaikutuksesta. NSDAP, jota demonisoitiin olemattomista toimista, oli pelastanut Saksan raunioitetun talouden ilman muiden maiden tai siirtomaiden (sillä ei ollut sellaisia) hyväksikäyttöä. Pikemminkin se oli vaurastuttanut myös muita maita. Vuoteen 1937 mennessä Saksa oli vahvin ja tuottavin talous Euroopassa. (E. H. Brown, s. 233-38) Sheldon Emry kirjoitti kirjassaan Billions for the Bankers, Debts for the People näin: “Saksa laski vuodesta 1935 lähtien liikkeelle velatonta ja korotonta rahaa ja kun se oli viidessä vuodessa noussut maailmanvallaksi…, tarvittiin koko kommunistinen ja kapitalistinen maailma tuhoamaan Saksan valta Euroopassa ja saattamaan Eurooppa taas pankkiirien rautakoron alle..” Kun rahasta ei tarvinnut maksaa korkoa, siitä jäi enemmän oikeaan käyttöön (s. 21-22, kirja on vuodelta 1984).

Em. kirjassaan The Makers of War toteaa Francis Neilson sivuilla 202-206, että Samuel Untermeyer ja hänen pankkiirikumppanit syyttivät Saksaa totalitarismista, mutta eivät piitanneet Neuvostoliiton julmasta totalitarismista. Todellinen syy pankkiirien vihalle oli se, että Hitler ei lainannut kovalla korolla rahaa orjuuttaen Saksan kansakunnan velkoihin ym. Kansallissosialismia vastaan hyökättiin alusta lähtien. Se oli järjestelmä, joka oli sekä kapitalismin että bolshevismin vihollinen. Kapitalismia ja kommunismia taas johti sama eliitti. Esityksessään The Answer of the German kirjoitti Hans Grimm: “Vuosien 1933 ja 1939 välissä satsattiin enemmän julkiseen terveydenhuoltoon, äitiyteen ja lapsiin, kuten myös sosiaalisen hyvinvoinnin kohottamiseen kuin koskaan aiemmin ja kenties, me saatamme myöntää, koskaan sen jälkeen!” Louis Marschalko kirjoitti: “Kansallissosialismi valtaan noustuaan, otti suorittaakseen ne tehtävät, jotka siihen asti oli eri iskulauseiden alla käsitetty Kristinuskon tehtäväksi.” (The World of Conquererors: The Real War Criminals /1958, s. 68-81) Kun kuuluisa lentäjä Charles Lindbergh Jr. puhui positiivisesti kansallissosialismista, häntä syytettiin maanpetoksesta (sama lähde). Kun Charles Lindbergh Sr. oli aiemmin kritisoinut pankkien trustia kirjassaan Why Is Your Country at War, hän koki pahan hyökkäyksen pankkiirien taholta pankkitrustin kritiikin vuoksi (John Remington Graham: Bloody Money: Civil War and the Federal Reserve /2006, s- 45-46).

Saksa yritti luoda kumppanuutta ja yhteistyötä naapurimaidensa kanssa. Ne väittivätkin omistautuneensa nationalismille maassaan. Saksa ajatteli pystyvänsä auttamaan muita maita vapaaksi kapitalistien otteesta. (TN: Näistä suurin osa oli kuitenkin kapitalistien hallitsemia satelliittivaltioita.) Tämä valta oli eliminoitu kansallissosialistisessa vallankumouksessa. Bolshevikit halusivat kukistaa kristinuskon kaikissa Euroopan maissa. Saksan valta oli lakkautettava, koska se olisi voinut todella lopettaa pankkiirien vallan ja tuoda hyvinvoinnin ja vakaat olot kaikkialle. Tämän vuoksi pankkiirit halusivat estää ja tuhota tällaisen yhdentymisen Euroopassa. Tämä oli sangen helppoa etenkin USA:ssa, jossa pankkiirit omistivat 85 % painetusta mediasta ja 100 % Hollywoodista. Luotiin disinformaatio- ja vihakampanja Saksaa vastaa, jollaista ei ollut ennen nähty. Kampanja levisi koko Eurooppaan ja siinä Saksa esitettiin ylivaltaan pyrkivänä uhkana jne. Tosiasiassa Saksa oli tarjonnut aseistariisuntaa, jos muutkin maat liittyisivät tällaiseen politiikkaan. Saksan oli vastattava naapuriensa varustautumiseen ja esim. Ranskan ja Neuvostoliiton kv. sopimustensa vastaiseen (Marschalko s. 72-78, Neilson s. 99-111).

Harry Elmer Barnesin editoimassa kirjassa s. 79 (Perpetual War for Perpetual Peace) sanotaan Churchillin myöntäneen, että Hitler oli tehnyt Saksalle sen, mitä poliitikot olivat jättäneet tekemättä kansalleen Ranskassa, Britanniassa ja USA:ssa. Tätä hän ei kertonut julkisesti ja Churchill ja kumppanit kuitenkin syyttivät Hitleriä aseistautumisesta. Veronmaksajat eivät saneet kuulla Hitlerin aseistariisumisehdotuksista ja sen sijaan hänen varustautumistaan liioiteltiin. Se oli vastoin Versaillesin sopimusta, mutta tarpeen aggressiivisten naapurien vuoksi. Tosiasiassa Saksan armeija oli melko pieni eikä maa suinkaan satsannut varustautumiseen juuri lainkaan siinä mittakaavassa, kuin olisi ollut mahdollista esim. uhraamalla muita menoeriä (Massa-armeija N-liiton tapaan olisi ollut mahdollista luoda, pienellä satsauksella esim. ratkaiseva harppaus panssarien ja moottoroitujen divisioonien määrässä, asekehityksessä ym.) Vuonna 1939 Saksan armeija oli heikompi kuin Ranskan ja myös 1940 sillä oli vähemmän panssareita ja lentokoneita ym.

Saksan teollisuus miinus pankit olivat osoittaneet epätodeksi marxilaisen teorian välttämättömästä luokkataistelusta ja osoittanut, että oikein askelin mikä tahansa maa voi vaurastua ja kukoistaa ilman riistävää kapitalismia tai bolshevismia, joita molempia rahoittivat samat kv. pankkiirit. Saksa voi varsin hyvin myös ilman pankkiirien kulttuurisesti ja moraalisesti rappeuttavaa viihdettä. Saksa ei vain ollut olemassa ilman pankkiireita, vaan sen kulttuuri myös kukoisti. Jos muu maailma olisi keksinyt Saksan salaisuuden, kansainväliset pankkiirit orjuuttavan koronkiskontansa kanssa olisivat joutuneet lopettamaan toimintansa. Välttääkseen karkotuksen autiomaahan ja tulevansa paljastetuiksi valehtelijoiksi pankkiirien oli tuhottava Saksa ja kaikki todisteet sen saavutuksista. heidän täytyi tuhota uudet kodit, leikkikentät, tehtaat, viihdekeskukset, sairaalat, liikennejärjestelmät ja ennen kaikkea, Saksan uudelleen herännyt toivo ja usko. Totaalinen sota olisi tehokkain tapa (Marschalko, s. 77-81). Massiiviset kuolonuhrit estäisivät tulevaisuudessa uudet yritykset ja auttaisivat saamaan saksalaiset torjumaan Hitlerin, joka oli herättänyt heidän maansa uuteen elämään.

USA:n ja Britannian eliitit kuuluivat jo samoihin imperialistisiin salaseuroihin kuten The Pilgrims Societyyn. Niccolo Macchiavelli kirjoitti: “Päämäärä pyhittää keinot”. Maksiimi hallituksen auktorisoimalle massamurhaamiselle, ryöstölle ja voitoille. TN: Juutalaiseliitti apunaan em. eliitit saattoivat käynnistää uuden maailmansodan, jossa ei-juutalaiset tapaisivat toisiaan, Saksan kansaa rangaistaisiin miljoonien ihmisten murhaamisella ja kulttuurin tuholla sodan jälkeen sekä loputtomalla verenimennällä, esinäytöksenä muiden kansojen tulevasta kohtalosta. Sota toisi suunnattomat voitot juutalaisten taskuihin ja maailmanherruuden. Maailma syöstäisiin ensin valheiden ja puolisalaisen totalitarismin valtaan ja sittemmin bolshevismiin ja gulagiin. F. Neilson s. 202-06: Vuonna 1938 Bernard Baruch sanoi: ”We are goiing to lick that fellow Hitler. He isn’t going to get away with it.” (Me nitistämme tämän hra Hitlerin. Hän ei voi välttää sitä.)

Kommentteja:

nn: Tämä on todellakin salaisuus Saksan ja kansallissosialismin mustaamisen takana ja B. Campbellin sanoin: ”Holokaustin takana”. Tietenkin maailma myös ajetaan kommunismiin demonisoimalla nationalismi, jotta juutalaiset voivat hallita sujuvammin ja siis tuhota kansakunnat ja kulttuurit omaisuuksien putsaamisen lisäksi.

  1. nn on heinäkuu 18, 2014 8:23 am said:
  2. FDR, kommunisti Valkoisessa talossa
  3. Vuonna 1841 Clinton Roosevelt New Yorkissa asuvasta pankkiiriperheestä kirjoitti esityksen “The Science of Government Founded on Natural Law, joka suositteli mm. perustuslaista luopumista ja korkeatasoisten yhdyskuntien tiivistä verkostoitumista eri tavoin (kommunismia). Rothschildit rahoittivat komitean, johon kuului myös Clinton Roosevelt, teoksessa esitettyjen tavoitteiden saavuttamista suunnittelemaan. Kirjassa Roosevelt määritteli strategian valikoidulle ryhmälle, jonka oli määrä hallita koko maailmaa. FDR on saattanut saada inspiraationsa New Dealiin tästä serkkunsa opuksesta. (Fitzwilliam Byrdsall: The History of the Loco-Foco, or Equal Rights Party/1842, s. 89-92; Des Griffin: Descent into Slavery /1980, s. 131)
  4. Karl Marx ja Friedrich Engels, Komunistisen Liigan jäsenet ja molemmat 32. asteen vapaamuurareita, laativat Kommunistisen Manifestin (1848), elitistisen kontrollin suunnitelman, joka lainasi tiiviisti Clinton Rooseveltin kirjaa. Lainaa olivat asteittainen tulovero, perimisoikeuden poistaminen, keskuspankki, keskitetty kuljetus- ja tietoliikenneverkko, joutomaiden hyötykäyttö, ilmainen julkinen koulutus, lapsityövoiman käytön lakkauttaminen. (Robert Freedman: The Marxist System/1990, s. 142-244)
  5. Juutalaisyhteisö mainosti ja suositteli FDR:n New Deal -ohjelmia. Juutalaiset tukivat Rooseveltia yksimielisesti 1932-36. Vaikka jotain hajoamista ilmeni, 1940 ja 1944 yhä ainakin 90 % juutalaisista äänesti häntä. ( http://www.jewishvirtuallibrary-org/jsource/judaica/ejud 002 0017 0 16902.html , katsottu 9.12.2013/Henry L. Feingold: Franklin Delano Roosevelt)
  6. Dwight Eisenhower ei lopettanut New Dealia, vaan laajensi sitä. Lyndon B. Johnson käytti New Deal -politiikkaa luodakseen “Suuren Yhteiskuntansa”. Richard Nixon säilytti monet ohjelmista. New Deal -säännöstöt ja ohjelmat ovat säilyneet koskemattomina, jopa alkuperäisten nimiensä alla. Vielä mielenkiintoisempaa on, että FDR:n astuttua virkaansa 4.3.1933, annettiin säädös Title 12, U.S. Code Section 95 (b). Sen mukaan presidentin 4.3.1933 lähtien presidentin tai valtionvarainministerin säädökset ovat automaattisesti hyväksytyt ja vahvistetut. Tämän mukaan Kongressin jäsenten ei tarvitsisi lukea tai äänestää presidentin esityksistä, sillä vuodesta 1933 lähtien kaikki on jo automaattisesti hyväksytty ja voimassa. Näin siis esim. myös Obaman Sairasvakuutuslaki. ( http://codes.lp.findlaw.com/uscode/12/2/IV/95b , katsottu 4.12.2014)
  7. FDR nimitti hallintoonsa runsaasti radikaaleja Fabian-sosialisteja, Stalinin puolustelijoita ja kommunisteja. FDR ja hänen juutalainen vaimonsa Eleanor olivat myös kiinalaisten kommunistien ystäviä. (Hamilton Fish: FDR: The Other Side of The Coin: How We Were Tricked into World War II /2005, s. 7-8) Harry Hopkins, FDR:n neuvonantaja, vaikutti merkittäviin päätöksiin ja menettelyihin. Hän edusti Bernard baruchia ja kansainvälistä juutalaista pankkikartellia. Vuodesta 1937 toukokuuhun 1944 Hopkins ja Baruch olivat jatkuvassa yhteydenpidossa keskenään. (The Harry Hopkins Papers: Series I – Correspondence http://www.library.georgetown.edu/dept/speccoll/hopslsl.htm katsottu 14.9.2013)
  8. Neuvostoagentti Whittaker Chambers väitti, että FDR oli lähinnä sätkynukke ja ryhmä juutalaisia ja kommunisteja johti todellisuudessa maata. Tähän ryhmään kuuluivat Baruch (TN: Toisessa kohtaa Spingola toteaa juutalaisten kuninkaaksi tituleeratun Baruchin olleen FDR:n keskeinen “Handler”. Hän oli rikas liikemies ja pankkiiri, joka jo nuorena oli usean presidentin rahoittaja ja selvästi keskeinen juutalaiseliitin toimija , joka toimi usean presidentin kanssa, mutta näkyvimmin ja tunnetuimmin Wilsonin ja FDR:n), Samuel Rosenman, Raymond Moley, Felix Frankfurter, Henry Morgenthau Sr. ja Jr., Harry Dexter White (TN: juutalainen hänkin), Alger Hiss, Benjamin J. Cardozo, Charles W. Taussig, Nathan Margold, Charles Wyszynski, Leo Wolman, Rose Schneiderman, Isador Lubin Jr., Sol Rosenblatt, Jerome frank, Mordecai Ezekiel, Herbert Feis, David Maurice Karp, Robert Freshner, Robert Strauss, Donald Richberg, Ferdinand Pecora, Samuel Untermeyer, James Landis, Samuel Dickstein, Herbert Lehman, James P. Warburg, David Stern, Henry Horner, Louis Kerstein, Benjamin V. Cohen, Walter Lippmann, William C. Bullitt (TN: Huom, myös juutalainen), Adolf Berle, Joseph Proskauer, Nathan Margolin, Abe Fortas, Saul Padover, Albert Arent, Felix Cohen ja sadat muut juutalaiset. (Allen Weinstein, Alexander Vassiliev: The Haunted Wood/2000, s. 38-44; Donn de Grand Pré: Barbarians Inside the Gates: The Black Book of Bolshevism, Book I/2000, s. 89-90; Hasia R. Diner: The Jews of the United States 1654 to 2000/2004, s. 237) FDR nimitti Harvardin lainopin professorin Felix Frankfurtein (s. Wienissä) korkeimman oikeuden tuomariksi. Hän oli FDR:n lainopillinen neuvonantaja kansallisen politiikan luomisessa ja tärkeiden hallintoasemien nimityspäätöksissä. Washingtonin insiderit usein viittasivat Frankfurteriin presidenttinä (John Beaty: The Iron Curtain Over America /1968, s. 58-59)
  9. Frankfurterin suojatit Henry Morgenthau Jr. ja Dean Acheson kutsuivat Maxim Litvinovin (alun perin nimeltään Litvinov Finkelstein) viimeistelemään USA:n diplomaattisuhteiden uudelleen avaamisen Neuvostoliittioon. Litvinov oli yksi konspiraattoreista tärkeässä kokouksessa Trotskin, Leninin, Stalinin ja Kaganovitshin lisäksi Sveitsissä juuri ennen vallankumousta (Des Griffin: Descent into Slavery/2001, s. 64-69) Acheson oli ollut Justice Brandeisin lakiklerkki ja hän oli toiminut Stalinin lakimiehenä jo ennen kuin FDR tunnusti Neuvostoliiton. (Beaty s. 51-53) Litvinovin vastaan ottaminen oli yksi ensimmäisistä FDR:n toimista presidenttinä. FDR ei kuunnellut isänmaallisia järjestöjä ja muita tahoja eikä konsultoinut asiassa kongressia, vaan tunnusti N-liiton 16.11.1933 ja salli sen perustaa lähetystön jne. Hän otti neuvoja kommunisteilta, ay-radikaaleilta ja yliopistoprofessoreilta. Atlantic Councilin perustaja Achesonia on pidetty pääasiallisena vastuullisena NATO:n luomisessa ja Euroopan maiden alistamisessa sen jäseniksi. (sama lähde)
  10. Rooseveltin radikaalit politiikat ja hänen hallintonsa lainsäädäntö sekä se, että hän nimitti satoja juutalaisia, sosialisteja ja kommunisteja korkeisiin asemiin hallinnossaan, saavat ehkä selityksensä siitä, että Roosevelt oli syntyperältään juutalainen. The Daily Citizen Tucsonissa julkaisi Rooseveltin sukupuun 29.2.1934. Tämän lisäksi tri H. H. Laughlin johti Rooseveltin sukuselvityksen laatimista Carnegie-Instituutille ja jonka uutistoimisto AP lähetti jäsenilleen 7.3.1934. Molemmat dokumentit väittävät vahvistavansa Rooseveltin juutalaiset sukujuuret. FR itse sanoi NYT:n (14.3.1935) mukaan, että hänen sukunsa on ehkä ollut juutalainen ja että hän tietää vain kantaisä Claes Martenszenin tulleen Hollannista. (Watchman Willie martin Achive, http://israelect.com/reference/WillieMartin/ROOSEV~1%20%5BD%5D.htm katsottu 12.9.2013) Rooseveltin äiti oli Sarah Delano, ehkä perheestä, joka oli osa sefardijuutalaisista, jotka pakenivat Espanjasta Portugaliin ja muttivat sieltä Antwerpeniin. Antwerpenin sataman sulkemisen 1585 juutalaiset menivät Amsterdamiin ja muodostivat siellä ajanoloon osan liikemiesluokasta. He kuitenkin halusivat pysyä erillisenä etnisenä vähemmistönä. (Huibert Schijf: “International Jewish Bankers Between 1850 and 1914, paper prepared for Session X: Diaspora entrepreneurial networks, Economic History Congress XIII, Buenos Aires, July 22-26.2002, s. 5) FDR:n vaimo oli Theodore Rooseveltin kaukainen serkku. The Universal Jewish Dictionary of 1943: “Sarah Delano Rooseveltin kuoleman jälkeen 1941 B’nai B’rith Hillelin säätiö osti Rooseveltin kodin New York Cityssä ja muutti sen Sarah Delano Rooseveltin opiskelijataloksi Hunter Collegen opiskelijoille. (Willie Martin Archive)
  11. Associated Press raportoi 8.5.1937, että presidentti Rooseveltille luovutettiin 10. Gottheil Medal “erittäin huomattavista palveluksista juutalaisille”. 23.12.1938 hänelle myönnettiin toinen juutalaismitali tuon päivän New York Heraldin mukaan. Muutamat juutalaisjärjestöt viittasivat häneen “uutena Mooseksena”. 14.5.1939 professori Johann van Leers Berliinistä totesi Sarah Delanon olleen juutalaisverta omaavasta perheestä. Delanon suku oli joko italialaisia tai espanjalaisia juutalaisia. Suuri määrä juutalaisia siirtolaisia on Hollannista. East Siden juutalaiset new Yorkissa säännöllisesti käyttivät presidentistä nimeä “Rosenvelt”. (Willie Martin Archive)
  12. FDR:n päätökset Jaltan konferenssissa 4. – 11. 2.1945 hyödyttivät Stalinia ja auttoivat levittämään kommunismia Kiinassa, Itä-Euroopassa ja etenkin Amerikassa. Hän teki enemmän kommunismin hyväksi kuin yksikään toinen Neuvostoliiton ulkopuolinen henkilö. (Hamilton Fish s. 37-38)
  13. Liettualaissyntyinen liberaali juutalainen Samuel Dickstein oli rabbi Wisen hyvä ystävä (Edwin Black: The Transfer Agreement/2009, s. 17) Hän ideoi elimen, jonka tarkoitus oli monitoroida ja ehkäistä antiamerikkalaista toimintaa. NKVD:n arkistot ovat paljastaneet Dicksteinin olleen KGB:n agentin koodinimeltään “Crook“, joka paljasti Neuvostoliitolle komiteamietintöjä ja mahdollisten kaksoisagenttien nimiä ja sai tästä 183 000 dollaria vuoden 2010 arvossa mitaten (Kurt F. Stone: The Jews of Capitol Hill/Kindle-edition s. 120). Tämä elin ei tutkinut kommunistien toimia, vaan vain oikean laidan järjestöjä ja etenkin kansallissosialisteja. Dickstein oli palvellut New Yorkin Legislaturessa 1919-21 ja sponsoroinut valtion ensimmäisiä Kosher-ruoka-lakeja. Tämän jälkeen 20 muuta osavaltiota omaksui vastaavat lait. 3.1.1934 Dickstein kansalaisuus- ja immigraatiokomitean päällikkönä ehdotti ja sai hyväksytyksi päätöksen aloittaa virallinen tutkimus pronatsistisista aktiviteeteista Amerikassa. Kansanedustaja Nebraskasta piti ehdotusta juutalaisten kieroiluna ja yrityksenä vainota saksalaisystävällisiä saksalaisperäisiä amerikkalaisia. Useat pitivät todellisena uhkana kommunisteja ja heidän kumppaneilleen (fellow travellers, koodinimi tuolloin juutalaisille ja ulkomaalaisille). Kongressi hyväksyi esityksen äänin 168-31. Dicksteinillä oli tietenkin ollut kosolti väärennettyä todistusaineistoa kansallissosialistien juonista. (Stone s. 38-39 ja 153-155)
  14. Niin Neuvostoliitto kuin juutalaiset USA:ssa olivat huolissaan amerikansaksalaisten vaikutusvallasta ja Saksaa kohtaan tunnetuista sympatioista. Tämän vuoksi kumpikin taho lisäsi vastahyökkäyksiä pro-saksalaisia ilmiöitä vastaan USA:ssa. Neuvostoliitto totesi parhaaksi menetelmäksi syytellä kansallissosialismille suopeita tahoja antisemitismistä. Juutalaisille johtajille karvas pala olivat Saksalais-amerikkalaisen liiton tilaisuudet New York Cityssä American Jewish Historical Societyn lehden Robert Rockawayn mukaan. Ei ollut löytynyt laillista keinoa estää niitä yrityksistä huolimatta. New Yorkin kaupungin tuomari Nathan Perlman pyysi apua Meyer lanskyltä, USA:n mafian johtajalta. Lansky sai ohjeet, että kukaan ei saanut kuolla, mutta että gangsterit saivat kyllä pahoinpidellä mielenosoittajia, esim. murtaa luita ym. Näin tapahtui. Juutalaiset mafiosot tulivat valtiota johtavan juutalaiskansakunnan avuksi ja hyökkäsivät paitsi German-American Bundin, muiden järjestöjen mielenosoitusten ja julkisten tilaisuuksien kimppuun useissa kaupungeissa ja lakkauttivat toiminnan tällä terrorilla. Sodan jälkeen Lanskyn mafia toimitti aseita pimeästi juutalaisille Palestiinassa taisteluun englantilaisia ja palestiinalaisia vastaan. (Jewish gangsteri. Jewish Virtual Library, http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/US_Israel/gangsters.html , katsottu 10.6.2013)
  15. Dickstein alkoi kiusata järjestöä German-American Bund monin tavoin heti 1936, kun se oli perustettu. Vielä 20.2.1939 Bund sai kuitenkin New Yorkin Madison Squarelle 20 000 ihmistä. Pian Dickstein FDR:n hallinnon ja juutalaisen median avulla samana vuonna sai yhdistyksen puheenjohtajan vankilaan tekaistujen syytteiden verukkeella. (William Pierce: Lies and the History Channel, http://www.natvan.com/free-speech/fs002ahtml )
  16. Antiamerikkalaisten aktiviteettien tutkimuskomitean Martin Dies pyysi uudelta kongressilta miljoonan hallinnon tutkimista varten. Hän sanoi tarkoituksen olleen päästä eroon sabotööreistä kuten harry Hopkins, Harold Ickes, Frances Peking ja “muista kommunisteista ja (and fellow-travelers). Baruch näki sodan olevan pian edessä ja oli juuri yrittämässä Hopkinsista puolustusministeriä. Koko tutkimus meni myttyyn, sillä koko hallinto piti puoliaan eikä se hyväksynyt minkäänlaista kommunistien seulontaa pois. FDR käski Diesiä lopettamaan tutkimuksen, sillä “kommunisteja ei saanut suututtaa vaalimenestyksellisistä syistä”. Kongressiedustajan tutkimus oli jo paljastanut 2000 kommunistia liittovaltion hallinnosta. (Fish s. 37-38) FDR salli myös eurooppalaisten “pakolaisten” strategisen sijoittamisen avainasemiin hallinnossaan 2. maailmansodan alussa antaen siis tärkeitä tehtäviä ei-kansalaisille ilman virallisia tutkimuksia. Seurauksena oli suuri määrä neuvostolaisia operoijia lisää. (Beaty s. 55-56; Weinstein-Vassiliev s. 38-39)
  17. Viime aikoina ovat kiinni jääneet soluttautujat Jonathan Pollard ja Ben-ami Kadish, jotka ovat luovuttaneet tietoja Israeliin. Valitettavasti he ovat 40-luvun Rosenbergien tapaan saneet rangaistuksensa vain sen vuoksi, että syntyisi kuva USA:n hallinnon suhtautumisesta kielteisesti moiseen vakoiluun. Todellisuudessa neuvostoliitolle luovutettiin kaikki mahdollinen tieto tarkoituksella niin ydinpommeista kuin kaikesta muustakin tuolloin. USA on nykyisin Israelin apumaa, joka sotii sen puolesta ympäri Lähi-itää ja joka rahoittaa juutalaisia pyrkimyksiä suunnattomilla summilla. Selvästi hallinto ja kongressi on täynnä Israelin agentteja. (Esim. http://www.haaretz.com/news/nearly-300-congress-members-declare-commitment-to-unbreakable-u-s-israel-bond-1.266652 )
  18. Roosevelt kommunisteineen mullisti koko USA:n hallinnon. Byrokratiaa lisättiin suunnattomasti. Etenkin Reorganization Act huhtikuulta 1939sekä sodan uhrit ja poikkeusolot johtivat suuriin muutoksiin ja perustuslain ohittamisiin. Erinäisiä toimistoja perustettiin vastaamaan erinäisiin hätätilanteisiin. Lakimiehet näissä toimistoissa toimivat eri lakien mukaan, ikään kuin vaihtoehtoisen perustuslain, joiden avulla maa “saatettiin toimimaan kv. sopimusten mukaisesti tai jos nähtiin tarpeelliseksi yhdenmukaistaa toimintaa ulkomaiden kanssa”. Senaattorit ja kansanedustajat ohitettiin. (Robert Bock: The Tempting of America/1990, s. 130) Congressial Record vuodelta 1946 katsoo, että oli perustettu ns. Neljäs järjestys Perustajaisien kolmikantaisen hallintomallin rinnalle. Nämä olivat perustneet lainsäätämis-, toimeenpano- ja oikeudellisen osa-alueen. Tämän jälkeen oli kuitenkin perustettu ns. Neljäs Dimensio, joka oli luonteeltaan hallinnoiva. Tällä kai tarkoitettiin erinäisiä virastoja, jotka antoivat byrokraattiensa välityksellä omia määräyksiään siitä, kuinka ihmisten tuli elää.
  19. Spingolan mukaan (ja monen muunkin) Truman täydellisti USA:n muuntautumisen sotilasdiktatuuriksi, jonka tehtävänä on saattaa maailma alistumaan maailmanhallituksen tahtoon.
  20. Erinäisten kirjainyhdistelmien kautta tunnistettavat virastot ja Rooseveltin politiikka muita reittejä johti paitsi suunnitelmatalouteen ja valtavaan byrokratiaan, kaikilla aloilla suurten monopolien ja kartellien muodostumiseen ja suosimiseen (näiden oli määrä saada talous elpymään). Järjettömällä maatalouspolitiikalla saatiin viljelijöitä konkurssiin ja muuttamaan kaupunkeihin työläisiksi. Suuria maatiloja suosittiin, vaikka puhuttiin köyhien asioista. FDR:n marxistit olivat perustaneet byrokratian kontrolloimaan tuottajahintoja. Myöhemmin pankkiirit korporaatioiden hallituksissa käyttäen viljelijöiden asemaa heikentävää lainsäädäntöä pakottivat konkurssikypsät viljelijät luovuttamaan maansa poliittisia kytkentöjä omanneille korporaatioille, joiden vaikutusvalta kasvaisi sodan jälkeen.
  21. Kesäkuussa 1930 kongressi sääti Hawley Tariff Actin, joka käänsi pahan kansallisen laman maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi. Hallitus korotti puuvillasadon hinnat maailmanmarkkinahintojen yli ja sulki rajat. Ulkomaankauppa puolittui vuonna 1931. Saksa ja muut maat eivät voineet maksa velkojaan USA:lle ja paniikki ym. kaatoivat pankkeja maanlaajuisesti. Euroopan pankit kaatuivat. Euroopan kultavarannot katosivat. Saksan valtakunnan pankki menetti suurimman osan kultavarannostaan ja Saksan teollisuus lähes tuhoutui. ( http://www.lewrockwell.com/bovard/bovard25.html , katsottu 6.2.2013)
  22. Todellakin luulisi, ettei kansallinen sosialismi ole mikään eliitin huijaus, kun eliitti selvästi pitää sitä kauheimpana asiana maailmassa ja koska siitä ei kerta kaikkiaan saa puhu positiivisesti juuri missään maassa. Kiakkialla tulee seurauksia. Marxilainen eli juutalainen sosialismi siis on ainoa vaihtoehto yhteiskunnan mielestä. Eikä siis edes vaihtoehto, vaan juuri se yhteiskunnan rakkain asia. Vasemmistoa eli juutalaisuutta kaikkialla.

Kirjoittanut nn.

Jepulisjepsis ottaa kaiken vastuun tällä sivustolla näkyvien artikkelien julkaisemisesta.

Kommentti :

Ja todellakin Weimarin aikaisen Saksan hyperinflaatio oli yksityisten pankkiirien aikaansaama, ei Hitlerin Saksan tekosia. Tämäkin asia sekoitetaan usein, kuin puhutaan valtion hallitsemasta rahasta.

http://www.wintersonnenwende.com/scriptorium/english/archives/articles/hyperinflation-e.html

 

8 thoughts on “Poimintoja Deanna Spingolan kirjasta The Ruling Elite III: Poimintoja I luvusta ”Hitler ja Saksan uudelleensyntyminen”

  1. 2018 Nyt on luettu myös kolmas Kunertin kirja Deutschland Im Krieg der Kontinente (Anmerkungen zum Historikerstreit)/1987. Melko raikasta luettavaa taas muiden tapaan. Aluksi on syväanalyysi jo Napoleonin ennustamasta USA:n ja Venäjän supervaltakahityksestä ja maailmanhistoriasta. Eurooppa jäi jalkoihin, kosak ei pystynyt ydhistämään voimiaan. Hajottavana tekijänä oli Britannia, jonka anakronistinen menettely Kunertin mukaan syöksi Euroopam 2. maailmansotaan. Kunert sivuuttaa ehkä tahallaan sen, että NL oli otettu haltuun Britannian todellisten vallanpitäjien toimesta. Britannian ja USA:n välillä oli myös monia siteitä, joten alistuminen USA:n uuteen johtoasemaan oli melko sujuvaa. Todellisuudessa Britannia muodosti USA:n ja kansaimyhteisön kanssa vapaamuurari-imperiumnin edelleen. Ranska oli myös alisteinen Neuvostoliiton tapaan sille. Britannian menettely ei siten ollut välttämättä anakronistista, vaan pikemminkin ajan hengen mukaista. Tasapainopolitiikalla selittelijät tietenkin ovat sivuraiteella.
    On mielenkiintoista todeta, kuinka pitkällä tiede oli jo 80-luvulla. Neuvostoliiton aikeet hyökätä jo kesällä 1941 ja operaatio Barbarossan ehkäisysotaluonne olivat tietenkin tiedossa mm. vangiksi jääneiden neuvostomarsalkoiden ja -kenraalien kuulustelujen perusteella. He pystyivät toisistaan riippumatta kertomaan Stalinin puheista ja toimista. Hitler todellakin ennätti vain hieman aiemmin aloittaa sodan kuin Stalin. Ehkäpä jopa Hessin kento 1941 sai Stalinin siirtämään hyökkäystään kesäkuun 13. päivästä heinäkuun alkupuolelle. Toisaalta Stalinilla oli kiire myös joukkojensa siirtelyssä ja Balkanin sota saattoi tuudittaa siihen, että aikaa oli. Stalin oli laskeskellut sen estävän kauemmin.
    Mielenkiintoista on todeta Hitlerin saaneen vakoilutietoa 30-luvulla politbyroon istunnoista, joten Hitler oli täysin selvillä siitä, että Stalin hautoi vuosia suurta sotaretkeä Euroopan valloittamiseksi. Etenkin hän halusi tuhota Saksan. Hitlerillä ei ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin sopimus Stalinin kanssa. Hän saattoi toivoa, että Stalin muuttaisi mieltään eikä uskaltaisi hyökätä tai että Länsi väsyisi sotaan ja mitätöisi Stalinin mahdollisuudet.
    Jo 1980-luvulla oli selvää, että salaisessa lisäpöytäkirjassa oli sovittu vain ”intressipiireistä”. Ne eivät tarkoittaneet millään muotoa lupaa miehittää oman intressipiirinsä maat saati bolshevisoida ne. Liettua oli aluksi Saksan intressipiirissä. Hitlerillä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta hyökätä Liettuaan tai miehittää sitä. Monesta lähteestä käy ilmi, että tämän etupiirin merkitys jäi osaksi hämäräksi tai ainakin Saksalla ja N-liitolla oli eri näkemykset siitä, mitä käsite oikein merkitsi. Ilmeisesti NL antoi ymmärtää tai siis jopa vakuutteli, että se ei merkinnyt täyttä miehitystä. Näinhän on kerrottu myös Hitlerin taholta. Erimielisyyden huomaa myös marraskuun 1941 neuvotteluista. Siten Talvisota ei ollut sen seurausta, että siihen olisi ollut lupa lisäpöytäkirjassa. Myös Baltian maat nielaistiin vähitellen. Ensin miehitettiin enemmän kuin sovitut tukikohdat ja lopulta ne bolshevisoitiin. Kyse oli sopimusrikkomuksesta, kun Saksa oli sotimassa Ranskaa vastaan parhaillaan. Talvisodasta kirjassa ei juuri puhuta, mutta se oli seirausta siitä, että Suomi ei luovuttanut tukikohtia ja suostunut rajatarkistuksiin.
    En oikein usko, että FDR olisi laskenut väärin ja olettanut Euroopan kaatavan Hitlerin helposti. Tässä mielestäni Kunert erehtyy. FDR varmasti halusi isoa sotaa ja amerikkalaisten maajoukkojen käyttöä. Vain suuren sodan jälkeen Eurooppa olisi täysin USA:n amroilla – Saksa jopa miehitetty ikiajoiksi. Tietenkin hän komentaessaan Euroopan maita sotaan Saksaa vastaan on väittänyt sodan olevan pikkujuttu. Mikään diletantti hän ei myöskään ole ollut ja tuskin uskoi yhtään siihen viralliseen amerikkalaiseen missioon demokratian yms. levittämisestä.Tosiasiassahan FDR ja USA nytkin edustavat kommunismia, joten oli varsin luontevaa jakaa Eurooppa kommunistisen supervallan kanssa. Muutoin Eurooppa olisi koska tahansa saattanut joskus intoutua Saksan, Ranskan, Britannian ja Italian tasapainoon yhteisymmärryksessä, ”Euroopan konserttiin”. Tämä olisi saattanut muodostua myös USA:n taloudelle tuhoisaksi talousyhteisöksi tai -liittoumaksi.
    Saksan oli todellakin korkea aika hyökätä Neuvostoliittoon, joka oli rikkonut sopimuksia esim. Pohjois-Bukovinan miehittämisellä ym. FDR oli voittanut vaalit ja aloittanut röyhkeän sotapolitiikan. USA:n mukaan tulo oi vain kuukausien kysymys. Se oli aloittanut kuuman sodan Saksan laivastoa vastaan. Oikeastaan ainoa mahdollisuus estää tämä oli lyödä NL 1941. Tällöin USA:n sotanäkymät olisivat olleet aljon synkemmät ja Saksalla resursseja käydä sotaa. Apukuljetukset Britannialle USA:sta merkitsivät Britannian voiman rajua lisäystä tulevaisuudessa myös. Jos NL olisi lyöty ennen USA:n sotaan liittymistä, se ei ehkä olisi liittynytkään sotaan. Juuri tämä oli se syy, miksi Hitler ei sallinut merivoimien vastata USA:n sotatoimiin. Esim. suojavyöhykkeet Atlantilla olivat jo käytännössä sodanjulistus USA:n taholta. Samoin sotamateriaalin toimitus Britanniaan. Saksan merivoimat kärsivät USA:n suorista hyökkäyksistä. Ne eivät myöskään voineet iskeä kunnolla apukuljetuksia vastaan. Järjestämällä sodan japania vastaan FDR sittemmin teki sodasta Saksaa vastaan väistämättömän. Oli välittömästi selvää, että USA oli nyt saanut myös sodan Saksaa vastaan. Saksallekin oli edullisempaa, että USA ei voisi sotia yksitellen ensin Japania ja sitten Saksaa vastaan. Hitlerin sodanjulistuksella USA:lle ei siten ollut merkitystä, sillä sota oli jo todellisuutta.
    Hitleristä Kunert kertaa taas aiempia teemojaan. Itävallan ja Sudeettimaan kriisit eivät syntyneet hänen aloitteestaan, vaan nimenomaan Schussniggin ja Beneschin. Schussnigg pakotti Hitlerin kovaan päätökseen kansanäänestysilveilyllään ja diplomatiallaan, kun hän oli juuri sopinut toisin Hitlerin kanssa. Itävallan ja Saksan liitos oli tuietenkin jo ilmassa, koska Mussolini oli lähentynyt Saksaa. Toisaalta Britannian toimet Saksan vastaisen blokin muodostamiseksi Keski-Euroopassa herättivät huolta Hitlerissä. Kenties Schussnigg oli saanut ohjeet toimiinsa Lännestä tai Lännen sotapuolueilta.Benesch laski väärin aiheuttaessaan toukokuun kriisin 1938. Hän luuli toimiensa johtavan kriisiin, joka eskaloituisi sodaksi, jossa Länsi olisi hänen puolellaan. Benesch järjesti provokaation ja uhosi toimiensa saaneen Hitlerin peräytymään. Lisäksi hän lietsoi kriisiä sudeettialueilla aiheuttaen kesän väkivaltaisuudet. Heti oli kaksi sudeettisaksalaista surmattu. Paha merkki oli myös kv. lehdistön kirjoittelu Saksan sodanuhasta ja että se toisteli Beneschin tarinoita. Todellisuudessa Hitler oli ollut pidättyväinen Tshekkoslovakian suhteen eikä hän pystynyt auttamaan sudeettisaksalaisia juuri mitenkään. Benesch järjesti väkivaltaisuuksia ja konfliktin, joka johti joukkopakenemisiin Saksaan sekä myös massapidätyksiin. Lopultahan tiedämme sudeettisaksalaisia siirretyn keskitysleireille kriisin huipennusvaiheessa. Tämä kriisi pakotti siis Saksan pyrkimään ratkaisuun ja teki mahdottomaksi peräytyä tästä. Esim. kahden vuoden odotus olisi merkinnyt Länsimaiden varustautumista ja sitä, että Tshekkoslovakian kysymystä ei missään tapauksessa olisi voinut ratkaista rauhanomaisesti. Länsi ei sitten Beneschin ja esim. Churchillin pettymykseksi ollut valmis sotaan tässä vaiheessa.
    Saksa kuunteli Tshekkoslovakian kriisin aikana salaa Beneschin puheluita lähettiläilleen Pariisissa ja Lontoossa ja oli selvillä näiden käymistä keskusteluista Länsimaiden sotahaukkojen kanssa. Näytti siltä, että heti, kun Chamberlain kaatuisi, Britannia ja Ranska aloittaisivat sodan Saksaa vastaan. Tshekkien kiihottaminen provokaatioihin ja taipumattomuuteen tältä taholta tuli selville tätäkin kautta. Myös Stalinin kannustus taipumattomuuteen ja toisaalta liitto Tshekkoslovakian kanssa sekä sotaa valmistelevat toimet liittolaisensa kanssa olivat erittäin huolestuttavia.
    Mielenkiintoista oli paitsi Hitlerille esitetyt lupailut Chamberlainin taholta, myös Vansittartin ja Henleinin kohtaaminen 1937. Vansittart selkeästi yritti rohkaista Henleinia toimimaan harkitsemattomasti. Tämä ei tarttunut syöttiin. Vansittart sanoi, että Ranska ja Englanti eivät puolustaisi Tshekkoslovakiaa ym.
    Jo ennen, Hossbach-muistion poikineessa konferenssissa tilanne oli huolestuttava myös sen vuoksi, että Tshekkoslovakiassa oli juuri sattunut vakava välikohtaus 17.10.1937 Teplitz-Schönaussa ja oli vaara, että se saattaisi eskaloitua ja johtaa kv politiikan kriisiin. Jo 1937 oli Hitlerin todettava, että Englanti ei halunnut sovintoa, vaan selvästi varustautui sotaan. Jo 1935 olivat Ranska ja Englanti hirttäneet istensä kiinni tavoitteesen, jonka mukaan Euroopan asiat olisi ratkaistava laajan yleissopimuksen mukaan, joka merkitsi käytännössä Versaillesin päätösten sementoimista. Hossbach itse ja kokouksen osanottajat eivät olleet saaneet käsitystä mistään sodan valmistelusta. Pikemminkin hän oli sodan jälkeen vielä sitä mieltä, että Hitler ei suunnitellut vuosina 1934-38 millään tavalla miekan esille ottamista. Mitään syytä muuttaa mieltä ei ilmennyt sen jälkeenkään. Kokouksessa 5.11. pikemminkin Hitler totesi ulkomaailman olleen erittäin uhkaava. Itse dokumentti (jonka aitous on kyseenalainen) ei myöskään kerro mistään aggressioista. Hitler puhui tiettyjen edellytysten vallitessa mahdollisuudesta liittää Itävalta ja Tshekkoslovakian sudeettialueet ennen vuosia 1943-45, jolloin Lännen varustautuminen ym. johtaisi Saksalle epäedullisempaan tilanteeseen. Kaikki mahdolliset toimet ovat ennalta ehkäiseviksi ilmoitettuja ja nimenomaan muistiossa kerrotaan puolustuskeinojen miettimisestä Lännen aggressiota sekä mahdollisia iskuja ja hyökkäyksiä vastaan. Länsi siis oli saartamassa Saksaa entistä tiiviimmällä blokilla.
    Englannin ”Defence Requirements Committee” hälytti hallituksen 1934 ja oli sitä mieltä, että Saksa oli katsottava pääviholliseksi ja että oli valmistauduttava sotaan, joka mahdollisesti alkaisi vuonna 1939. Tämä vuosi nimettiin ”Vaaran vuodeksi”. Jotta sotaponnistukset voitaisiin keskittää Saksaa vastaan, päätettiin Japanin kanssa yrittää pysyä väleissä. Myös Chamberlain kuului tähän hallitukseen.
    Britanniassa oli vallassa Saksan vastainen sotapuolue, jonka keskeinen jäsen lordi Vansittart hallitsi ulkoministeriötä. Sinne ei nimitetty ketään hänen tahtonsa vastaisesti. Britannia vetikin laivastosopimuksesta huolimatta hyvin tylyä linjaa Saksaa kohtaan, mikä kovensi asenteita molemmilla puolilla. Chamberlainin appeasement-politiikan Kunert näkee lähinnä ajanpeluuna ja ulkopolitiikan soveltamisena vallitsevan puolustuskyvyn mukaiseksi. Tässä hän on aivan oikeassa, sillä esim. Charmleyn kirjan Chamberlain and the Lost of Peace mukaan Chamberlain itse sanoi ulkopolitiikkansa olleen Britannian puolustuskyvyn sanelemaa. Ilman USA:n tukea Britannia ei edes Ranskan kansssa kyennyt Saksan, Japanin ja Italian mahdolliselle yhteisvoimalle mitään. Koska Britannia joutui harjoittamaan suurvaltapolitiikkaa myös Välimerellä ja Kaukoidässä, se joutui tämän tästä harjoittamaan appeasement-politiikkaa myös Saksan suuntaan. Tätä olivat aiemmatkin hallitukset tehneet. Chamberlainin omien sanojenkin mukaan ”aika oli heidän puolellaan” ja että myöhemmin he sitten voisivat vaatia enemmän. Koko ajan oli yritettävä saada eripuraa em. kolmen maan välille. Vaikka Charmley ei ole sitä mieltä, että koko appeasement olisi ollut huijausta, hänen kirjastaan kuitenkin saa hyvin pitkälle sellaisen vaikutelman. Kunertin mukaan koko Chamberlainin politiikka oli teatteriesitys.
    Charmley ja Kunert ovat sitä mieltä, että vuonna 1938 ei neuvostoliitosta ollut sotilaallisesti merkittäväksi liittolaiseksi. Tämä johtui armeijan puhdistuksista ja puna-armeijan uudistamisesta. Erityisesti armeijan asiantuntijat vakuuttivat näin Chamberlainille. Churchillin esitys ”suuresta alliansista” ei siten ollut mitenkään edullinen. Se olisi sitäpaitsi merkinnyt sotaa, sillä Stalin ei olisi turhaan sellaista solminut. Stalinia pidettiin myös epäluotettavana ja siten Ranska ja Englanti olisivat saaneet kantaa päävastuun sodasta ainakin ensi alkuun. Ja juuri tähän molemmat maat tkokivat itsensä liian heikoiksi. Englannin sotavarustelu oli pahasti kesken. On myös muistettava, että koko sotien välisen ajan Britannian hallitusten yksi perusprinsiippi puolustus- ja ulkopolitiikassa oli se, että Tshekkoslovakian puolustamisesta luovuttiin mahdollisen kriisin sattuessa. Tietenkin olisi ollut vaikeaa jättäytyä sodan ulkopuolelle, jos Ranska ja Saksa olisivat joutuneet sotaan. Toisaalta Ranskakaan ei välttämättä olisi sotinut joka tapauksessa. Lisäksi on myös todettava, että Britannia ei halunnut lisätä Ranskan ylikorostunutta hegemonia-asemaa Euroopassa. Jo vuonna 1940 kuollut Chamberlain on saanut pyyhekitä voittajien propagandassa siitä, että sotaa ei aloitettu jo vuonna 1938.
    Chamberlain jäädytti appeasementin heti Münchenin sopimuksen jälkeen, vaikka Kristalliyökin oli vasta marraskuussa. Hän jatkoi Britannian varustautumista suurilla kierroksilla. Kunertin mukaan koko appeasement ja Münchenin sopimus olivat etenkin suuren yleisön harhaan johtamista. Sen pohjalta harjoitettu propaganda (etenkin maaliskuun 1939 jälkeen) ja toisaalta lehdistön vihamielisyys viittaavat kyllä tähän erinäisten lausuntojen ohella Britanniassa. Toisaalta Halifax oli melko itsenäinen poliitikko ja Chamberlain alkoi jäädä yksin rauhanlinjansa kanssa sekä USA:n painostus alkoi kasvaa voimalla. Silti voi olla niin, että Halifaxilla ja Chamberlainilla ei riittänyt voimaa sisäisesti riuhtaista itseään sovinnolliselle linjalle. He olivat ilmeisesti pohjimmiltaan niin antifasistisia vakaumukseltaan tai sitten yleinen mielipide piti heitä vankinaan. Ehkäpä koko appeasement todellakin oli vain teatteriesitys. Alan tulla itsekin tälle kannalle. Tiedämmehän Britanniaa tosiasiassa johtavat voimat. Lehdistö valmensi kansakuntaa koko 30-luvun sotaan Saksaa vastaan. Saksalle esitettiin epämääräisiä lupauksia ja toivottiin sen pidättäytyvän niiden peruisteella oman etunsa mukaisista ratkaisuista niin kauan, kunnes Englanti oli saanut varustautumisensa tietylle tasolle. Yleisesti pidettiin juuri kesää 1939 tällaisena ajankohtana, jolloin Britannia oli myös kykenevä sotaan koalition osana. Toisaalta Saksaa rohkaistiin tekoihin, joita voitiin käyttää propagandassa maan leimaamiseen aggressoriksi tosiasioita sopivasti väännellen.
    Ribbentrop oli Kunertinkin mukaan erittäin kyvykäs diplomaatti, jonka neuvottelu- ja väittelytaito oli ilmiömäinen. Hän ei koskaan hermostunut, vaan oli hillitty ja osasi käyttäytyä kaikissa piireissä. Hän oli loistava, mutta hänkään ei voinut tehdä mahdottomasta mahdollista ja saada aikaan sovintoa Britannian kanssa. Jo laivastosopimus oli suoranainen ihmeteko. Kunertin mukaan juuri Ribbentrop saattoi diplomaattisuudellaan pelastaa vuoden 1938 kriisin. Tiedä häntä, mutta ehkä on totta, että joissakin tilanteissa Hitler olisi ilman häntä menettänyt kärsivällisyytensä ja välit olisivat saattaneet katketa. Kuten muistamme, niin ulkoministeriö oli täynnä maanpettureita, jotka juuri tästä syystä olivat yrittäneet estää Ribbentropia olemasta käytettävissä ratkaisevissa neuvotteluissa Chamberlainin kanssa.
    Sodan jälkeen Ribbentropista on valehdeltu kaikki mahdollinen päälaelleen. Voittajat eli juuri etenkin Britannia ja nämä ulkoministeriön maanpetturit ovat vastanneet historiankirjoituksesta. Ribbentrop onkin nyt huono/tökerö ja herättää muka pahennusta käytöksellään. Hän muka haluaa sotaa ja ohjaa Hitleriä sotapolitiikkaan. Tosiasiassa hän halusi rauhan säilyvän ja oli anglofiili. Hän vastusti Prahan miehitystä 1939 ja arveli tämän johtavan välien katkeamiseen ja sotaan Britannian kanssa. Hän ymmärsi myös hyökkäyksen Puolaan merkitsevän väistämättä sotaa ja hän varoitti tästä Hitleriä. Sen lisäksi hän siis vastusti hyökkäystä. Kaikki tämä on röyhkeästi valehdeltu sodan jälkeen. Monet myös yhä uskovat, että Hitlerin vastainen vastarintaliike olisi syntynyt ja toiminut, koska liikkeen jäsenet olisivat vastustaneet sotapoilitiikkaa ja pelänneet sotaa. Tosiasiassa oli kyse oppositiosta, jonka asemat sen laskelmien mukaan paranbivat, jos sota syttyisi. Vastarintaliike niin armeijassa kuin esim. ulkoministeriössä suunnitteli vallankaappausta ja aikoi yrittää sitä nimenomaan sodan aikana, koska se arveli sodan vhentävän hyvin suositun Hitlerin kannatusta. Vallankaappausajatus olisi ollut äärettömän epäsuosittu rauhan aikana. Sitäse oli tietenkin myös sodan aikana. Toasiaiassa vihollisen palvelukseen lupautuneet vastarintamiehet kannustivat Länsivaltoja aloittamaan sodan. He pyysivät sotaa ja sanoivat kaappaavansa vallan pian sen alettua, jolloin siten sota olisi voitu lopettaa! Tietenkin sodan jälkeen kaikki valehdeltiin nurinpäin, jotta Hitler ja Ribbentrop olisivat kadunmiehestä tai yleensä joitain kirjoja lukevista erittäin vastenmielisiä.
    Viimeistään tammi-helmikuussa 1939 oli Varsovassa, Lontoossa, Pariisissa ja Washingtonissa selvää, että sota tulisi. FDR oli lähettänyt selvän signaalin siitä, että sota olisi väistämätön. 22.2. Chamberlain totesi Blackburnille: ”Viimeisen kahden päivän aikana olemme kertoneet varustautumisstamme Alahuoneessa…Kun 1931-35 keskimääräinen budjetti oli 114 miljoonaa puntaa, vuonna 1936 varustautumnismenot olivat 186 miljoonaa, 1937 265 miljoonaa, 1938 menot käsittävät ehdotusten mukaan 406 miljoonaa puntaa, ja ehdotus ensi talouskaudelle on jo nyt 580 miljoonaa.” (Luvut vaikuttavat liian pieniltä, mutta kehitys käy selkeästi ilmi tästä.) Hitler olisi tietenkin halunnut ilman sotaa saada Danzigin takaisin ja ratkaista Käytävän kysymyksen. Hän olisi halunnut solmia liiton Puolan kanssa. Huhtikuun 20. päivänä hän ei halunnut lietsoa kriisiä ja Danzigin valtuuskunta joutui palaamaan ilman lupausta voimakkaasta tuesta. Koko kevään ja kesän siis Puola provosoi ja Saksa yritti sovitella ja suitsia kriisiä. Britannia oli harjoittanut vastarintaliikkeenkin pyynnöstä ”uhkaavan vaikenemisen politiikkaa.” Kesäkuun 29. päivänä ulkoministeri Halifax jyrisi Catham Housessa sotaisan puheen, jonka sisältö oli köytännössä ns. blankoshekki Puolalle. Heinäkuussa kenraali Ironside vieraili Puolassa ja teki selväksi, että Danzig oli vain tekosyy sodalle. Hän vahvisti Puolalle, että Chamberlain ei tulisi tekemään uudelleen ”Münchenin erehdystä”. Hitler koetti rauhoitella tilannetta epäsuoria reittejä pitkin. Hän lähetti signaaleja Lontooseen ja Pariisiin ja sanoi haluavansa rauhanomaista ratkaisua ja että ”mitään ei tapahdu, ellei Puola tee tyhmyyksiä.”
    Puola ryhtyi tällaiseen 5.8. Se esitti uhkavaatimuksen Danzigille ja riemuitsi suureen ääneen tämän jälkeen, että Hitler olisi pakotettu perääntymään Puolan päättäväisten toimien vuoksi. Samaan aikaan Länsimaat jatkoivat neuvotteluita Neuvostoliiton kanssa. Kun Saksa pääsi sopimukseen Stalinin kanssa, se yritti vielä tämän pelotteen kanssa ja pyytämällä Italiaa ottamaan uhkaavan asenteen taivutella Englantia. Hitler tiesi uhkapolitiikan olleen ajanoloon rasite, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja. Hänen mukaansa Puolan elokuun toimet saivat maljan vuotamaan ylitse. Mikään suurvalta ei kestäisi tällaista. Arvovaltatappio saattaisi jo vaaraan johtajan aseman kansan silmissä eli sisäpoliittisestikin oli mahdotonta niellä esim. saksalaisten tuhoamista Puolassa. Tietenkin uhkaava tilanne jo pakotti Saksan Neuvostoliiton syliin. Silti Hitler yritti pelastaa rauhan vielä viime hetken neuvottelulla.
    Jo Clausewitz oli pitänyt Puolan valtiota vain Ranskan marionettina ja että sen oelmassaolo merkitsi kahden rintaman sodan uhkaa. Von Seeckt oli yhtynyt käsitykseen. Puolan käytös oli osoittanut, että se oli ollut Versaillesin voittajavaltioiden nukke. Rydz-Smigly sanoi, että maa oli luottanut Länsivaltojen apulupauksiin. Presidentti Moscicki sanoi sodan jälkeen, että Puola olisi taipunut Saksan pyyntöihin, ellei Englanti olisi tätä estänyt.

  2. Chamberlainin appeasement-teatteri oli tarkoitettu paitsi kotimaan yleisölle, niin etenkin dominioiden. Dominioiden väki johtoa myöten olivat erittäin haluttomia sotaan Saksaa vastaan. Niitä ei olisi saatu sotaan 1938 tai aiemmin. Vaativat kunnon huijausmanööverit.

  3. Chamberlain sanoi 1. tapaamisen jälkeen 17.9.1938:, että Hitler oli epänormaali, arvaamaton ja pahojen neuvonantajien ympäröimä. ”On mahdotonta ajatella, että yksi mies voisi pitkään jäädä tähän hysteeriseen tilaan”. Kun hän palasi Godesbergistä, pääministeri sanoi myös, että hän alkaisi nyt taistella ”pahaa eläintä vastaan”. (M. Freund: Weltgeschichte der Gegenwart in Dokumenten”, osa I, s. 143. N Chamberlain on elämäkerturi Keith Feilingin mukaan jo Münchenin sopimuksen allekirjoitusajankohtana pitänyt sotaa Saksaa vastaan väistämättömänä ja suunnannut politiikkansa tähän kamppailuun (The Life of NC, s. 359). Elämäkertusi osoittaa monta todisteta, joiden mukaan Chamberlain allekirjoitti Münchenin sopimuksen ja rauhan- sekä ystävyydenvakuutukset vain siksi, että olisi saanut voitettua aikaa varustautumiseen. Göringin miehet pystyivät kuuntelemaan kaukopuhelun, jossa Daladierin ja Chamberlainin välillä oli sama asenne. Georges Bonnet kirjoitti 1961 N.Y. Times-lehteen, että he sopivat 1938 vain aikaa voittaakseen varustelua varten.

    Kuuluisat Chamberleinin sanat: ”ei uskonut, että maamme tottelisi meitä, jos olisimme yrittäneet käydä sotaan, jotta vähemmistö ei olisi saanut autonomiaa tai vaihtoehtoisesti hakeutua toisen hallinnon alaisuuteen.” Huomio tässä erityisesti siinä, että oma kansa ei ollut myötämielinen sodalle tuolloin. Se vaati lisää käsittelyä yleisen mielipiteen rakentajilta.

    Udo Walendyn mainiossa kirjassa Wahrheit für Deutschland selitetään hyvin kaikki sotaa edeltäneet kriisit. Hän kertoo Chamberleinin jo ennen Hitlerin Prahaan marssimista, 14.3.1939, selittäneen Alahuoneessa, että Saksan puolelta ei ollut tehty mitään provosoimatonta tekoa Tshekkoslovakiaa vastaan. Hän ja Sir John Simon selittivät, että slovakialainen ja ruteenien riippumattomuusliike olivat saaneet aikaan Tshekkoslovakian hajoamisen. Tästä on syntynyt kai joissain revisionistisissa kirjoituksissa väärä kuva siitä, että Chamberain olisi esittänyt tämän myöntämisen saksalaisten miehityksen jälkeen. Ilmaisesti Chamberlain alkoi käyttää sitä melko pian hyväksi sotakiihotuksessa. Joistakin revisionistisista kirjoista saa eri käsityksen. Mutta joka tapauksessa maan hajoaminen esitettiin Saksasta riippumattomaksi. Sitä se olikin, sillä Saksa oli yrittänyt hillitä riippumattomuusliikkeitä. Miehitys päätettiin vasta pikavauhtia, kun Tshekin johto oli aloittanut pidätykset ja rankaisuretkikuntien toiminnan ja liikkeiden tukahduttamisen konsultoimatta Saksan kanssa.

    Maan hajoamiseen johti myös Puolan ja Unkarin toiminta. Lopulta siis myös presidentti Hacha matkusti omasta ja Britannian lähettilään kehotuksesta (!) hakemaan turvaa Saksasta ja pohtimaan eri vaihtoehtoja. Ilmeisesti oli kaavailtu kuitenkin erilainen ratkaisu tai sitten tämä osa kansaa tajusi, että jonkinlainen protektoraatti oli välttämättömyys. Unkari marssitti joukkonsa jo 14.3. Karpato-Ukrainaan eli päivää ennen Saksaa. Puola oli jo keskittänyt joukkonsa ja maat aikoivat jakaa Slovakian. Tshekki ei ollut Hachan ja muiden realistien otteessa, vaan edelleen jatkoi yhteistoimintaa Neuvostoliiton kanssa eli oli potentiaalinen lentotukikohta Saksaa vastaan. Lisäksi vaikka vähemmistöjen sortoa oli hillitty, myös saksalaisvastainen henki eli yhä.

    Chamberlainin appeasement alkaa vaikuttaa enenevässä määrin huijaukselta. Myös Lloyd George vaikuttaa olleen melkoinen huijari, joka esitti Saksan suuntaan I maailmansodan jälkeen miellyttäviä kommentteja. Niin vain hänkin kuitenkin oli sotakabinetin jäsen, vaikka tosin ilmaisikin hallituksessa ajatuksen koko sodan järjettömyydestä. Hän ja NC takasivat kansan kannatuksen sodalle.

  4. Ilmeisesti Chamberlain oli alun perin sotaa vastaan ja tätä mieltä on myös Walendy. Hän oli kuitenkin demokraattipoliitikko eli pankkieliitin ym. armoilla ja valmis toimimaan enemmistön mukaan. Sitä paitsi hän vierasti kansallissosialismia. Salaista oppositiota osoittaa esim. puhe Amerikan ym. suorittamasta Englannin sotaan ajamisesta. Chamberlain kuitenkin näytteli roolinsa oivasti ja koko appeasement vaikuttaa silkalta huijaukselta. Myöhempi horjuminen on ilmeisesti täysin roolisuoritusta. Jarruttelu kai varmisti juuri täydellisen propagandavoiton ja myös sen, että sota alkoi eliitille otollisena aikana ja johti kommunismin riemuvoittoon. Tämä kaikki oli kai silkkaa juonittelua.

    McGregor ja co. puolestaan muistuttavat, että Arabian Lawrence oli sionisti ja suhtautui myötämielisesti juutalaisvaltioon sekä sionistien alueelle muuttamiseen. Hänen toisinajatteluaan on siis joillain tahoilla vahvasti liioiteltu. Hänhän oli korkealla armeijassa ja tiedustelussa, jos kerran johti Arabian operaatioita ja kuin valmiiksi sattui olemaan alueella. Häntähän konsultoitiin ja kutsuttiin myös mukaan tiedustelun huipulle uudelleen Dorsetista. Kuitenkin fasismin kanssa flirttailu ja tiedot rauhan kannattamisesta tai ainakin siitä, että oli ainoita henkilöitä, jotka voisivat estää sodan, vihjaavat tiettyyn vastakkainasetteluun eliitin sisällä. Jo tämän perusteella ei ole ihme, että mies murhattiin.

    Walendyn kirjasta on selvinnyt tähän asti, että saksalaisten ehdotukset neuvotteluista Danzigin asemasta syksyllä 1938 eivät edes tapahtuneet saksalaisten aloitteesta. Saksalaiset alkoivat erittäin varovaisesti ja ilman mitään painostusta tai aikarajaa aiheesta tiedustella, kun Puolan ministeri Beck oli antanut ymmärtää, että kaupungin asema tulisi järjestää uudelleen ja asiasta neuvotella. Saksa oli tunnetusti niin varovainen, että pitkään pidettiin koko aloitetta Ribbentropin omana.

    Kuitenkin jo elokuussa Britannian johto oli kehottanut Puolaa olemaan lujana Danzigin suhteen ja että mitään myönnytyksiä ei tullut tehdä. Britannia lupasi jo tukeaan. Samaan aikaan Halifax liversi Hitlerille, että Britannian mukaan Danzigin asema tarvitsi revisiota ja että Englanti ei tulisi tällaista vastustamaan. Saksaa siis taas rohkaistiin revisioiden etsimiseen. Aiemminkin Britannian puolelta oli kannustettu Anschlussiin ja Sudeettialueiden aseman ratkaisemiseen ja sitten käytetty asioiden ratkettua kriisejä Saksan mustaamiseen. Puola lähentyi Britanniaa heti, kun Britannia alkoi suopeammaksi tätä kohtaan Münchenin jälkeen, kun Britanniassa oli paheksuttu Puolan osallistumista alueiden hamuamiseen ja tätä aiemminkin suhteet olivat olleet kylmät. Britannia ja USA saivat Puolan puolelleen ja sotaa järjestämään.

    Chamberlain hyökkäsi Hitleriä vastaan Prahaan marssimisen vuoksi vasta 17.3.1939, kun hän käytti härskisti myös ns. Tulea-petosta Saksan mustaamiseen. Menettely oli erittäin törkeää. Ranskan kanssa oli lupauduttu jo mihin tahansa konfliktiin mukaan Saksan kanssa. Ilman konsultointia minkään elimen kanssa annettu takuu Puolalle kuun lopussa oli raju veto ja selkeästi tästä ilmeni, että Britannia oli lähdössä sotaan. Münchenissä allekirjoitettu ystävyysvakuutus oli petos nimenomaan hänen puoleltaan, kun toiminta sodan puolesta alkoi heti tämän jälkeen. Myös kaikki liennytysluonteiset puheenvuorot tämän jälkeen ovat selkeää petosta.

    Jopa revisionistisissa ja muissa vastaavissa piireissä on usein paljastunut ison osan omaavan käsityksen siitä, että Saksa olisi voinut välttää sodan olemalla hyökkäämättä 1.9.1939. Harva kuitenkaan ymmärtää, kuinka surkea tilanne oli. Sotapsykoosissa ollut Puola oli mobilisoinut ison osan armeijaansa jo keväällä ja vieläpä ennen Britannian virallisia takuita. Sen jälkeen oli useaan otteeseen joukkoja mobilisoitu lisää. Puolan täysi mobilisaatio merkitsi vain loppujen joukkojen lisäystä. Tämähän tehtiin päivää ennen sodan puhkeamista ja julkistettiin viimeisenä rauhan päivänä. Aseellisten välikohtausten ja saksalaiväestön vainon lisäksi Puola siis oli asettanut uhkavaatimuksen Danzigille. Kaupunki oli saarrettu ja jo ennen tätä sitä oli kuristettu. Jos kaupunki avaisi rajan Saksaa vastaan, Se joutuisi Puolan miehittämäksi. Kaupungilla oli siis valittavanaan nälkäkuolema tai Puolan miehitys. Molemmat olisivat merkinneet saksalaisväestön tuhoamista, sillä Puola tuhosi jo saksalaisväestöä tai sitä, mitä siitä oli jäljellä. Yli miljoona oli jo ajettu pois tai pakotettu muuttamaan.

    Viimeisin Danzigin kriisin aste saavutettiin jo 10.8.On myös epäselvää, oliko Danzigin puolelta edes esitetty uhkausta avata Saksan raja. Tämä kuitenkin estettiin ja kaupungilta vaadittiin kirjallinen vakuutus, joka annettiin. Myöhemmin kaupunki saarrettiin täydellisesti, mutta asema oli jo tätä ennen tukala. Sodan provosointi oli hyvin selkeää. Länsi Britannian johdolla oli laillistanut kaikki tärkeydet jo keväällä. Myöhemmin Hitler on sanonut, että hän päätti sodasta lopullisesti vasta elokuun alun sikamaisuuksien jälkeen. Suurvalta ei edes voisi sietää sellaisia, sillä johdon arvostus alenee omienkin silmissä. Saksalle ei kuitenkaan jätetty muuta keinoa kuin yrittää sodalla ratkaista uhkaava tilanne. Sota oli alettava ennen syyssateita. Se oli tulossa. Kaiken tämän jälkeen vasta siis Saksa myös solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Stalinin kanssa.

    Kovinkaan paljon ei ole esillä saksalaisväestön kärsimykset Puolassa ja Tshekkoslovakiassa. Sudeettialueiden itsemurhaluvut olivat maailman suurimpia ja syntyvyys Euroopan pienintä. Molemmissa maissa omaisuutta yksinkertaisesti anastettiin rajavyöhykelakien verukkeella. Elinkeinona estettiin ja tuet evättiin ym. Puolassa isoja ryhmiä suoranaisesti karkotettiin asuinsijoiltaan jo rauhan aikana. Molemmissa maissa sensuurista huolimatta vihakirjoitukset saksalaisia kohtaan olivat arkipäivää. Jopa uhkaukset. Molemmissa maissa vähemmistöä tuhottiin kokoajan järjestelmällisesti.

    • Puolan liikekannallepanoista on ristiriitaista tietoa. Walendyn mukaan julkistamista suunniteltiin lykättäväksi päivällä, mutta sitten se julkaistiinkin 30.9. muutaman tunnin lykkäyksen jälkeen.

      Kuitenkin hänen kirjassaan on toisessa yhteydessä puolalaisessa dokumentissa ollut täyden liikekannallepanon käskyt lähteneen jo 25.8.1939 Toisaalla taas ranskalaisten tietojen mukaan tällöin olisi vasta 3/4 ollut mobilisoitu.

      Hieman tätäkin aiemmin oli kuitenkin 2/3 määrätty jo liikekannalle ja siis huomattava osa jo keväällä

      • Taas uusi päivä ilmeni liikekannallepanon käskytyksestä Puolassa eli 29.8.

        Kaikesta tästä ja siitä, että saksalaiset totesivat joukkojenkeskityksiä Puolan länsirajan tuntumassa lisää jo päiviä ennen sodan alkamista, voidaan vetää johtopäätös, että 31.1.1939 olivat mitä ilmeisimmin joukot valmiina saksalaisten vastaisilla rajoilla.

      • Ahaa, kyse olikin alun alkaen, että varsinaisesti täysi liikekannallepano Puolassa käskettiin 29.8. ja julkistettiin 30.8. Tämä siis merkitsi saksalaisten kannalta, että Puolan hyökkäys oli kaikesta päätellen pian odotettavissa. Tosiasiassa liikekannallepano oi siis suurimmaksi osaksi jo suoritettu.

Kommentointi on suljettu.