Charlie Hebdo – Totalitäärisen Euroopan perustaminen


Tässä taas yksi internetistä aikoinaan varmuuskopioitu teksti.

30.5.2015 Megahuijjaukset, pseudoterrorismi, Charlie Hebdo, EU, Gerhard Wisnewski, IS, juutalaisuus, Martin Lichtmesz, Rothschildit

Lähde: Gerhard Wisnewski: Die Wahrheit über das Attentat auf Charlie Hebdo. Gründungsakt eines totalitären Europa (suomeksi: Totuus attentaatista Charlie Hebdoon. Totalitäärisen Euroopan perustamistoimi)

Charlie Hebdo – valtiollista vihakiihotusta

Vuoteen 1970 asti lehti toimi nimellä ”Viikoittainen Hara-Kiri”. Lehti oli vasemmistoradikaali. Se ajautui talousvaikeuksiin ja lopetti ilmestymisen 1981. Israeliin suopeasti suhtautuva journalisti ja kabarettisti Philippe Val herätti lehden henkiin 1992. Tämä on virallinen versio. Journalisti Thierry Meyssan kuitenkin sanoo, että presidentti Mitterrand oli siunannut salaisin menetelmin uudelleensyntymän. Kirjailija/journalisti Meyssanin mukaan lehti on hallituksen perustama salainen hallituksen lehti. Uusien iskujen jälkeen lehdelle onkin virrannut valtiolista tukea eli 1,1 miljoonaa euroa Ranskan valtiolta. Se on myös saanut lahjoituksia muualta, esim. eräältä Googlen perustamalta säätiöltä 250 000, Guardian-lehdeltä 180 000 ja ranskalaisen lehdistön rahastosta 200 000 euroa.

Uuden lehden linja oli erittäin kielteinen islamin suhteen. Vasemmistolaisuudesta ei tunnu olevan jäljellä kuin antiklerikaalisuus. Islam ja kristinusko ovat sen vihollisia selvästi. Juutalaisetkin saivat osansa uskonnollisen siiven osalta, mutta paljon lievemmin. Esim. yhdessä pilakuvassa myös juutalaisuskonnon edustaja on muiden uskontojen edustajien kanssa vaatimassa lehden pimentämistä. Syyksi on kai turha arvella antisemiittileimaa ja eikä lehden pitänyt olla muka rohkea? Kuin lumeeksi on lehden juutalaispilakuvasta nostettu oikeusjuttu ja ko. juutalaiskuvan tehnyt toimittaja on saanut potkut P. Valin toimesta. Israelin ja juutalaisuuden kohdalla Valin huumori tuntuu yllättäen loppuvan lyhyeen. Traktaatissaan ”Pimeiden aikojen yli selviytymisestä” Val on selittänyt, ”että juutalaiset ovat antaneet ihmiskunnalle paljon.” Lehti on tukenut kaikkia Naton sotia sekä väittänyt Al Qaidan olleen esim. v. 2001 terrori-iskujen takana. Lehti on kampanjoinut Daniel Cohn-Benditin puolesta europarlamenttivaalien yhteydessä. Lehden tyyli on shokeerata lukijansa. Pilakuvat ovat hirvittävää vihakiihotusta, mutta lisäksi lehti on kauttaaltaan alatyylinen, lähes pornografinen. Kielenkäytössä liikutaan jatkuvasti anaali-, genitaali- ja oraaligenitaalitasolla. Tällaisten arvojen puolustamiseen koko maailma yhdistyi ainakin median ja valtiojohtajien osalta tammikuussa. He ilmaisivat tukensa juutalaiselle vihakiihotukselle ja aggressiolle, jossa islamia ja Kristinuskoa häväistään päivittäin mitä törkeimmillä tavoilla. lehden sisällössä ei ole minkäänlaista suvaitsevuutta ja kunnioitusta muita uskontoja kohtaan. Samalla sen sisältö on mitä järkyttävintä törkyä. kaikesta päätellen lehti edustaa juutalaisuutta ja se on myös Ranskan eliittipoliitikkojen salainen projekti. Siten viesti tuntuu olevan, että juutalaisilla tulee olla oikeus esittää mitä hyvänsä. Samalla koko Euroopan ilmaistiin yhdentyvän tämän hirvittävän rasistisen törkylehden taakse kahta maailman valtauskontoa vastaan.

Vuonna 2010 lehdellä meni erittäin huonosti. Vuoden lopussa tulos oli puoli miljoonaa miinuksella. Kuin pelastava enkeli olivat marraskuun 2011 iskut, jolloin kaksi naamiomiestä heitti Molotov-coctaileja toimitustiloihin. Poliittinen eliitti ilmoitti heti syylliseksi äärimuslimit ilman mitään todisteita (esim. ranskalaisen uutissivuston Sans langue de bois mukaan). Nämä iskut nostivat lehden kuuluisuuteen joksikin aikaa ja auttoivat liiketoimintaa joksikin aikaa. Lisäksi lehti keräsi lahjoituksia 30 000 euroa ja sai väliaikaisesti käyttää lehden Libèration toimitiloja ilman korvausta. Lisäksi tulivat vakuutuskorvaukset esim. tuhoutuneista tietokoneista ym. Sama ranskalainen uutissivusto on (8.11.2014) epäillyt vuoden 2011 iskuja petokseksi. Ainakin jonkinlainen petos paljastui Charlie Hebdon IT-päällikön raportista, jonka hän oli laatinut 12 tuntia iskujen jälkeen. Sen mukaan tietokoneet olivat olleet niin suojattuja, että vahinkoja ei juuri ollut tullut. Myös paperiarkisto oli säilynyt melko täydellisesti. Dramatisointi auttoi vetoamaan suureen yleisöön. Sivuston mukaan koko isku oli kuin islamilaisen terrori-iskun karikatyyri. iskuja ennen lehti oli alkanut jälleen julkaista jo aiemmin 2000-luvulla julkaisemiaan pilakuvia Muhammedista. Jo tuolloin 2007) oli lehti saanut aikaan vastareaktion muslimien parissa (M: Kuinkahan paljon tässäkin reaktiossa on tiedustelupalveluiden järjestämää esitystä?) Vuoden 2011 lopussa lehden tulos oli 655 000 euroa plussalla, mutta vuoden päästä tästä enää +97 000 euroa.

Myös 7.1.2015 iskujen jälkeen lehden toimitus sai käyttää lehden Libèration tiloja. Huhujen mukaan tämä lehti on painattanut miljoonapainoksen lehteä Charlie Hebdo iskujen jälkeen. Myös muut yritykset painattivat lehteä toisten tietojen mukaan. Joka tapauksessa jo viikon päästä lehteä oli toimitettu kolme miljoonaa kappaletta myytäväksi (lehden Les Echos mukaan/online 13.1.2015). Lehden Libèration taustalla vaikuttavat Rothschildit, sillä vuonna 2005 paroni Édouard de Rothschild osti 20 miljoonalla eurolla 37 % lehdestä. Hän on oman sivustonsa mukaan Israelin valtion yksi kantavista voimista. Vuoden 2013 lopussa tämä Rothschild suunnitteli lehdestä vetäytymistä ja huhtikuussa 2014 oli ranskalais-israelilaisen miljardöörin Patrick Drahin määrä tulla hänen sijaansa. Vaikka lehti oli aivan konkurssin partaalla vuoden 2014 alussa, Édouard de Rothschild oli muuttanut mielensä ja osti koko lehden 18.12.2014 eli juuri ennen iskuja. Iskujen jälkeisessä nousukiidossa molemmat lehdet oat nyt saneeranneet tilansa.

Charlie Hebdo aivan kuin olisi ennustanut iskujen tulevan. ”Ei vieläkään yhtään attentaattia Ranskassa”, sanottiin yhdessä viimeisistä pilakuvista (tekijä: Stéphane Charbonnier). Kuvassa tähän vastasi islamisti: ”Odottakaahan! Tammikuun loppuun mennessä voi vielä lausua toiveensa”

Charlie Hebdolla ei siis mennyt hyvin kuin terrori-iskujen tms. aiheuttamien mediakohujen yhteydessä. Ihmiset eivät pitäneet lehden ”huumorista”. Hieman ennen iskuja lehden taru näytti olleen lopussa. Näin toteaa SpiegelOnline 13.1.2015. Sen mukaan lehdellä ei ollut lukijoita. Tyypillinen painos oli 50 000, mutta esim. vuoden 2011 iskujen yhteydessä painokset olivat tuntuvasti suurempia. Juuri ennen iskuja lehden johtava yhteistyökumppani oli vierailulla presidentti Hollanden luona. Tämä oli viimeinen toivo. Journalisti ja kirjailija Gudrun Eussnerin mukaan vierailu tapahtui 29.9.2014. ”Näin kirjoittaa taatusti ei-oikeistolainen paikallislehti L’Indépendant tänään. Nouvelle Républiquen kronologiasta on 9.1.2015 luettavissa: ”13:46 – vierailu presidentinpalatsissa Élyséessä – F. Hollande otti vastaan Charlie Hebdon lähetystön 29.9.2014 muistuttaakseen rahoitusvaikeuksista. Iskuissa keskiviikkona kuolleista osaa ottivat ainakin piirtäjät Cabu ja Charb sekä Bernard Maris tapaamiseen.” Les Echosin mukaan Charlie Hebdon toimittaja Zineb El Rhazoui oli selittänyt iskujen jälkeen: ”Hän (päätoimittaja Charbonnier) oli sanonut minulle: Menen huoraamaan. Hän koputti jokaiselle ovelle, jopa presidentti Hollanden, ja sanoi: Pojat, me näännymme käsi ojossa! Meidät vihelletään ulos. Meitä vihataan. Ja yksikään ovi ei ole auki!” Lehti oli julkisesti kerännyt rahaa 4.11.2014 epätoivoisella ilmoituksella. Kuinka riippumattoman lehden edustaja voisi käydä presidentin luona pyytämässä lehden avustamista? Ja miksi kyse oli presidentin ”muistuttamisesta” aiheesta rahoitusvaikeudet?

Attentaatti lehteen

Kertomukset ovat omalaatuisia, kun tietää lehden tilanteen. Oli kuulemma ensimmäinen toimittajatapaaminen juuri menossa, kun isku tehtiin. Tunnelma oli ollut hyvä, suorastaan euforinen ja näkymät hyvät. Tämä ei taida pitää ihan paikkaansa ja lienee todellisen tilanteen salailua. Jos lehteen oli tehty iskuja, melu ja laukaukset rapussa varmasti ovat oikeasti jo päättäneet rauhallisen tunnelman, joka olisi vallinnut ennen iskuja. Terroristit siis menivät ensin väärän lehden toimitukseen ja ampuivat varoituslaukauksia. Sitten he vasta etenivät kohteeseensa pakotettuaan naisen oppaaksi. Charbonnier oli saanut jatkuvasti murhauhkauksia ja sen vuoksi häntä suojeli poliisivirkamies Franck Binsolaro. Tämä istui toimittajatapaamisessa ja sai surmansa surmattujen toimittajien kera. Binsolaro oli järeän luokan turvallisuusmies, jolla oli kokemusta. Hän ei ollut mikään byrokraatti. Miksi hänkään ei ollut reagoinut eikä ilmeisesti mitenkään pystynyt estämään iskujen läpivientiä? Hän oli entisen tiedustelupäällikön Bernard Bajoletin entinen henkivartija. Median mukaan kuitenkaan ei olisi ollut aikaa edes tarttua aseeseen. Näin sanotaan silloin, kun harvoin hänestä on puhe iskujen yhteydessä. Mitä ihmettä?

Vuoden 2011 iskujen jälkeen Charlie Hebdon toimitus oli myös jatkuvan poliisisuojauksen alainen. Ei vain Binsolaron. Google-kartta osoitta v. 2014 kuvassa paikalla olleen poliisiauton ja edessä seisovan kaksi poliisia. Juuri siinä kohtaa, johon terroristit parkkeerasivat autonsa 2015. Turvallisuustilanne ei ollut muuttunut, sillä lehti provosoi järkyttävillä vyön alle iskevillä kuvillaan (Tunnetussa kuvassa ilakoidaan muslimien joukkomurhilla sota-alueilla Lähi-idässä. Esim. parrakas arabi pitää kirjaa edessään, jonka läpi ammutaan. Kuvan yllä todetaan, että ”Koraani on paskaa. Se ei suojaa”. Vaikka lauseen saattaisi ymmärtää liittyvän suojaukseen, sen voi ymmärtää myös äärimmäisen vihamielisenä kuittauksena koko suuresta maailmanuskonnosta ja sen pyhästä kirjasta. Tällainen lehti on kyseessä). Murhauhkauksia ym. siis oli saapunut. Median mukaan toimitus oli yhä ollut suojauksen alainen. Nyt, kun oli vuoden ensimmäinen toimittajakokous, poliisiauto oli juuri sopivasti poissa talon edustalta. Eräs selitys oli, että suojaus oli muutettu puolen tunnin välein ohi ajavaksi poliisipartioksi. Kummallista. Tiedot ovat lehden Die Zeit artikkeleista, jotka olivat Saksan laadukkaimmat aiheesta. Näin siis, vaikka toimittajakokous oli vain kerran viikossa. tekijöiden tarvitsi siis vain tarkkailla poliisien toimintaa ja sitten mennä sisään. Aikaa ruhtinaallisesti. Tosin kaikki viittaa siihen, että koko tapahtumasarja suoritettiin poliisin silmien alla.

Erään toisen käden tiedon mukaan olisi yksi toimittajista (Sigolène Vinson Caroline Fourestille) ensin väittänyt toisella terroristeista olleen siniset silmät. Syylisiksi julistetuilla Kouachi-veljeksillä oli kuitenkin ruskeat silmät. Suoraan oli yksi todistaja ilmoittanut miehet ”kookkaiksi”. Veljekset olivat kuitenkin 170 cm pitkiä. Saïd Kouachi 169 cm ja Chérif naapurin mukaan samoin (SpiegelOnline 8.1.2015)

Esim. terroriasiantuntija Rolf Tophoven sanoi myöhemmin N24-kanavalle: ”Tässä on kysymys kai yksiselitteisesti sotilaallisten perusperiaatteiden mukaisesti suoritetusta kommandoiskusta.” Todellakin: taltioiduilla filmeillä naamioituneet ja luotiliiveihin pukeutuneet terroristit toimivat kylmänviileästi ja rauhallisesti. He saattoivat teloittaa maassa makaavat poliisit niskalaukauksella kumartuen heidän luo liikkeestä ja laukaista aseen pysähtymättä. He olivat tappaneet ennenkin ja heillä oli selkeästi koulutusta ja kokemusta. Tämä näkyi aseiden käsittelystä ym. Näin totesivat useat kirjassa mainitut asiantuntijat iskuista (esim. Sky-Newsin reportteri Sam Kiley). Tämä viittaisi esim. Mossad-agentteihin tekijöinä eikä suinkaan taistelukoulutusta vailla olleisiin normaaleihin kansalaisiin. Toisin kuin juutalaiseen markettiin iskenyt Amédy Coulibaly, lehteen iskeneet olivat naamioituneet. Ilmeisesti siksi, että syyt saatettiin vierittää täysin sivullisten tavallisten ihmisten niskaan.

Teon jälkeen miehet poistuvat täysin rauhallisesti paikalta. Ensin toinen uhoaa kadulla. Vastaan tulevaa poliisiautoa he joutuvat väistämään heti lähtiessä, mutta kadulla olleetkin (poliisit?) olisivat voineet toimia. Kauempana näkyy siis hahmoja, jotka vaikuttavat poliiseilta. Keitä muitakaan he olisivat voineet olla? Vielä merkillisempää on se, että poistuminen onnistuttiin kuvaamaan kahdesta eri suunnasta yläviistosta. Mistä kuvaajat tiesivät olla valmistautuneina? Toisella videoista näkyy katolla ryhmä ihmisiä: urheilullisia miehiä ja nainen tai kaksi, kaikki samanikäisiä. Osalla on luodinkestävät asut ja he saattoivat juosta korkean pudotuksen vieressä hyppien muurien yli katolta toiselle. Terroristien on täytynyt nähdä osa kuvaajista. Videoissa siis näkyy myös muutamia hahmoja alhaalla kadulla. Yhdellä on ikään kuin muistilehtiö. Toisesta videosta on selvästi leikattu pois hahmoja, jotka näkyvät toisella videolla. Onko poliisin läsnäoloa haluttu salata? Mistä Premières Lignes -agentuurin Martin Boudot tiesi olla paikalla? Hän oli yksi kylmänviileistä kuvaajista ja muista puolesta tusinasta kattoterassilla, joiden joukossa siis luotiliiveihin pukeutuneita

Merkillistä on myös se, että välikohtaus muualla, jossa kaksi poliisia ammuttiin kadulle, satuttiin filmaamaan naapuriasunnosta. Miksi muuten terroristit pakenivat autolla? Pariisissa on usein melko hidasta liikkua autolla. Matka voi katketa ruuhkaan tai työmaahan. Moottoripyörä olisi ollut parempi vaihtoehto. Näin toimivat esim. Siegfried Bubackin murhaajat v. 1977. Hänet murhattiin liikkuvasta moottoripyörästä.

Kuinka ollakaan, autoa vaihdettuaan poliisi löytää hylättyyn autoon ”unohtuneita” todisteita: Saïd Kouachin henkilökortin/passin, 10 molotovin koktailia, joissa on tämän sormenjäljet sekä lipun, jossa lukee: ”Allah on suuri!” Liian hyviä sattumia ja kaikki muistuttaa karkeaa lavastusta v. 2001. Nyt poliisi voi julistaa, että se on tekemisissä islamistien kanssa. Mutta miksi alun perin naamioituminen?

Kouachi-veljekset

Veljekset ovat Algeriasta, mutta heillä on Ranskan kansalaisuus. He varttuivat lastenkodissa, koska vanhemmat kuolivat heidän ollessaan pieniä. Saïd Kouachi oli 32-vuotias. Chérif 34-vuotias. Lastenkoti oli puoliksi valtiollinen, sillä se oli presidentti Pompidoun vaimon Claude Pompidoun säätiön perustama. Säätiön johdossa on jo kauan ollut pankkiiri David de Rothschild. (M: Olisiko tällä merkitystä tulevien syntipukkien valinnan ja profiloinnin kanssa?) Lastenkodin henkilökunta kertoo Spiegel-lehden (4/17.1.2015) mukaan pojista pelkkää positiivista. he olivat olleet oikein mukavia lapsia ja nuoria. Välittömiä ja ystävällisiä. Chérif oli ollut lastenkodin päivänsäde. Entinen jalkapallovalmentaja sanoo hänen puhuneen aina jalkapallosta, joka oli hänen todellinen uskontonsa. Uskonnollinen hän ei ollut yhtään. Hän oli myös seurustellut ja hänellä oli ollut ystävättäriä. Hän oli myös käynyt juhlimassa heidän kansaan. Hän oli ollut seurallinen. Myös siellä, missä veljekset myöhemmin asuivat, vallitsi hämmästys. Jotka olivat tunteneet veljekset, eivät voineet uskoa heidän tehneen iskuja. He olivat olleet ystävällisiä ja seurallisia. Chérif oli ollut fitnessopettaja ja opiskellut lisäksi. Hän oli jopa kutsunut itseään vain tapamuslimiksi tai tilapäismuslimiksi (Gelegenheitsmuslim). Yksi tuttu oli sanonut journalisti Céline Marteletille, että he olivat aiemmin olleet laiskureita. Toinen olisi ollut naiivi ja johon olisi ollut helppo vaikuttaa. Lastenkoti ja naiivius saattaisivat tietenkin olla äärimuslimien saaliin tuntomerkkejä. Islamismia ja tiedustelupalveluita on yleensä vaikeaa erottaa toisistaan ja senkään vuoksi ei ole varmaa, kumman tahon uhri kaksikko olisi ollut, jos yleensä olivat millään tavalla. Molempien miesten vaimot sanoivat, että eivät olleet havainneet mitään erityistä. He olivat epäuskoisia ja yllättyneitä.

Ammattilaisuraa havitelleet nuoret olivat siirtyneet Pariisiin. Siellä Chérif olisi v. 2003 joutunut radikaalin saarnaajan Farid Benyettoun vaikutuksen alaisuuteen. Tämä oli tosin tuolloin vasta 22-vuotias ja kalvakka nuorukainen, joka näytti kutreineen ortodoksijuutalaiselta. Hän olisi yrittänyt värvätä nuoria Irakiin. Farid oli ollut vankilatuomion jälkeen sairaanhoitaja ja hoiti mm. 7.1.2015 iskujen uhreja. Ajalta, jolloin Chérifin olisi pitänyt jo olla radikaali, on olemassa kuulustelupöytäkirja, josta ilmenee, että hän ei juurikaan mitään ymmärtänyt uskonnosta tai politiikasta. Jihad? Salafistit? Lähi-idän konflikti? Al-Qaida? Näistä hän ei juuri osannut sanoa mitään. Spiegelin mukaan hän oli myös elänyt aivan eri tavoin kuin harras muslimi. Hän ei rukoillut eivätkä elämäntavat olleet hurskaat. Hänet pidätettiin juuri ennen kuin hän oli aikonut matkustaa Syyriaan aj Irakiin v. 2005. Tiedustelupalveluilla on tietenkin vaikka mitä tarinoita Kouacheista. Kuitenkin kun poliisi on kuulustellut Chérifiä, niin tämä on vakuuttanut syyttömyyttään. Mitään Jihad-suunnitelmaa hän ei myöntänyt, vaan väitti aikoneensa ostaa halvalla tavaraa Syyriasta ja myydä sen kalliilla Ranskassa. Todellisuudessa Chériff oli ollut pikkurikollinen. Myös poliisi oli ollut painostava ja neljännessä kuulustelussa oli viimein saatu nyökkäys kysymykseen, olisiko CK valmis kuolemaan pyhässä sodassa. Hän kuitenkin vakuutti, että ei koskaan tekisi iskua Ranskassa, joka oli hänen kotimaansa. Häneltä oli puristettu myös toisenlaisia kannanottoja, mutta ovatko tällaiset kuulustelupöytäkirjatkaan luotettavia? Etenkin, jos miehestä ollaan tekemässä jotain ”jihadistia” tiedustelupalveluiden käyttöön. Ja myöntämisestä tai jopa mieliteoista on pitkä matka tekoihin joka tapauksessa. Kuitenkaan Chériff ja hänen kumppaninsa eivät tuntuneet juuri mitään tietävän pyhästä sodasta ym.

Virallisen version mukaan radikalisoitumista oli tapahtunut lisää, kun tavallisia pikkurikollisia oli pidetty islamistien kanssa samoissa tiloissa vankiloissa. Tutkintovankeudessa siis Chériff oli kuitenkin taas yhä ”pikkurikollinen” tuomarin muistelun mukaan. Eikö hän siis ollutkaan oikeasti ollut lähdössä sotaan? Djamel Beghal olisi ollut henkilö, joka oli ollut kosketuksissa Kouachiin ja radikalisoinut hänet em. tuomarin mukaan. On kuitenkinmahdollista, että Beghal on puhunut Kouacheista lyhentääkseen tuomiotaan. Beghal on virallisen tiedon mukaan Al-Qidan tärkeä värväri. Hän olisi ollut 15 vuotta läntisten tiedustelupalveluiden silmän alla. Siis C Kouachi virallisen tiedonmukaan olisi radikalisoitunut vankilassa.

V. 2006 olisi C Kouachi vapautettu tutkintovankeudesta. Vuonna 2008 hänet oli pidätetty terrorisolun jäsenenä ja tuomittu kolmeksi vuodeksi. Hän oli kuitenkin vakuuttanut syyttömyyttään. Puolet istuttuaan alkoi ehdonalainen. Virallisen tarinan mukaan hän olisi tavannut Beghalin tämän kotiarestissa ja myös Amédy Coulibalyn. Oletettavasti olisi suunniteltu vankien vapauttamista. Kaikkea olisi valvonut tiedustelupalvelu, jolta tiedot ovat peräisin. Chérifin vatsainen oikeudenkäynti kuitenkin keskeytettiin ja lopulta v. 2013 hänen vartiointinsakin virallisen tiedon mukaan lopetettiin. Saïd Kouachin valvonta lopetettiin v. 2014. Samaan aikaan Coulibalyn nilkkarengaskin irrotettiin. Näin on saatu aikaan kuva, että tiedustelupalvelu ei olisi varjostanut miehiä enää hieman ennen iskuja.

Alun perin oli väitetty myös molempien lankoa Mourad hamydiä syylliseksi ja jopa auton kuljettajaksi. Hän heti nähtyään netissä olleensa epäilty ilmoittautui poliisille 7.1.2015 ja esitti todistuksen usealta ihmiseltä, että oli ollut heidän seurassaan iskujen aikana. Ripeä toiminta kai pelasti tämän 18-votiaan hengen eikä hän joutunut vaikeuksiin.

Chérifin veli Saïd ei ollut edes pikkurikollinen. Hänellä ei ollut rikostaustaa. Hän oli monen pienen lapsen isä. Antoine Flasaquier ei voinut uskoa miehensä syyllisyyteen. Hän kuvasi miestään normaaliksi ja iloiseksi ihmiseksi, joka oli viettänyt aikaansa paljon poikansa kanssa. Tosin myös jalkapalloaiheisen viedopelin (Fifa) parissa. Asianajajan mukaan Saïd ei koskaan ollut kenenkään nähden esiintynyt aseen kanssa. Kukaan ei ollut kuullut hänen puhunee Charlie Hebdosta. Kukaan ei ollut nähnyt minkäänlaista merkkiä mistään radikalisoitumisesta. Aamulla hän oli mennyt tapaamaan veljeään. Veljesten suhdetta kuvattiin vahvaksi, mutta kukaan ei uskonut, että he olisivat kyenneet tappamaan. Vapauduttuaan vankilasta 2009 oli myös Chérif avioitunut ja mennyt töihin myyjäksi kalakauppaan. Hän oli vaikuttanut täysin normaalilta ja oli tullut toimeen hyvin asiakkaiden kanssa. Hänen asianajajansa katsoi hänen integroituneen jälleen yhteiskuntaan.

Mitään todisteita em. passin ja sormenjälkiväitteiden lisäksi ei ole esitetty. Onko mitään edes tutkittu rikospaikalla? Tätä ei ole vielä tiedossa. Ilmeisesti tapauksia pidetään niin selvänä, että tutkimuksia ei tarvita? Mitään faktaa ei ainakaan ole esitetty. Veljekset pysähtyivät tiettävästi huoltoasemalla pakonsa aikana. Huoltoaseman kuvanauhalla näkyy epäselvissä filmeissä veljesten näköiset miehet. Tosin huoltoaseman johtaja väitti heidän olleen naamioituneita. Ovatko valvontakuvat aitoja? Onko ne kuvattu jonain muuna päivänä? Die Welt puhui naamioituneista miehistä. Pian alettiin muissa tiedotusvälineissä puhua myös maskittomista. Mutta miksi he olisivat sitten ottaneet maskit pois? Miksi he eivät olleet paenneet edemmäs kuin 68 km päähän? Kummalliset marttyyrit toisaalta, kun eivät olleet valmiit kuolemaan, vaan pakenivat ja kätkeytyivät kaksi kertaa ja onnistuivat karistamaan kaikki poliisit kannoiltaan ja päässeet toviksi kameroiden ym. ulottumattomiin.

Lopulta miehet olivat kätkeytyneet erääseen kirjapainoon. Olivatko he peloissaan sen vuoksi, että heidät oltiin yhdistetty terrori-iskuun? Painotalossa miehet olivat käyttäytyneet ystävällisesti Tämäkin viittaisi johonkin lavastukseen. TV-kanava BMF TV:n toimittaja ilmoitti soittaneensa kirjapainoon Chérif Kouachille. Tämän puhelinkeskustelun sisältöä on kaupiteltu Kouachien tunnustuksena. Vaikka se ei olisi aito, ei se riittäisi miksikään tunnustukseksi. Siitä ei oikeastaan käy selville, mistä on kysymys. Tätä ennen siis kirjapainotalon johtaja oli suostutellut miehetsallimaanhänen soittaa poliisit hakemaan heidät pois. Eivätkö he tajunneet tilannetta?

Sisäministeri Cazeneuve oli julistanut operaation tarkoituksena olleen epäiltyjen ”neutralisoiminen” eli likvidointi. Mistä lähtien on mediakäräjien ja terroriepäilyjen perusteella voitu suorittaa lynkkauksia ilman oikeudenkäyntejä? Ennen oltiin syyttömiä siihen asti, kunnes syyllisyys oli todistettu. Onko niin, että veljekset piti tappaa, koska he olivat syyttömiä syntipukkeja? Kuolleet eivät puhuisi. Näinkö aina tullaan vastedes tekemään ties kenelle ”terroristyiksi” tai ”natsiksi” julistetulle henkilölle. Juutalainen puhuu hieman paskaa tai yhteiskunnan välityksellä ja sitten pulinat pois? Melkoista uusbarbarismia. Luonnollisesti ”Al Qaida” tunnusti olleensa iskun takana. Kuten Kolmannen sukupolven RAF…

Mielenkiintoista on myös se, että jutun päätutkija Helric Fredou teki itsemurhan. Näin kertoivat tiedotusvälineet jo 8.1.2015. Hän olisi ampunut itsensä yöllä pian iskujen jälkeen toimistossaan. Pian sen jälkeen kun hän oli laatinut kertomuksen tapaamisesta erään uhrin perheen kanssa.Virallinen selitys: depressio. Järkyttynyt äiti ihmetteli, miksi sisäministeri Cazeneuve ei ollut esittänyt surunvalitteluita, vaikka tällä oli ollut läheiset välit hänen poikansa kanssa. Jo silloin, kun C oli ollut Cherbourgin 2. pormestari ja poika poliisipäällikkö. Myös presidentinpalatsi oli oudosti vaiti, vaikka poika oli jatkuvasti toiminut Hollanden tärkeänä alaisena. Vielä enemmän äitiä pöyristytti se, että häneltä evättiin mahdollisuus suorittaa ruumiinavaus tai olla läsnä sellaisessa. Hän ei saanut katsoa edes virallisen ruumiinavauksen kertomusta! Mieleniintoista on muuten se, että vaikika Fredoun virka-aseessa ei ole äänenvaimenninta, kukaan ei ollut kuullut laukausta. Virallinen selitys: ”Toimisto oli hyvin eristetty”. Vetrans Today on em. juttuun lähde. Se on epäluotettava usein, mutta lähteenä on ranskalainen sivusto Panamza. Se jatkaa, että äidin mukaan Fredou olisi kiistellyt jutun tutkinnasta ja vaatinut oikeutta soittaa jokin puhelu. Hän olisi halunnut tutkia juttua ehdottomasti. Fredoun kotilääkäri on kistänyt väitteet depressiosta ja burnoutista. Fredoun lähin esimies oli Limogesin rikospoliisin johtaja Gil Friedman.

Voisi kysyä, oliko Charlie Hebdon isku Bostonin iskujen kopio? Sielläkin syytettiin täysin sivullisen oloisia veljeksiä, jotka myuös olivat muslimeja. Vastaava suuroperaatio tankkeineen ja kansalliskaarteineen sekä kotietsintöineen ja poikkeustiloineen suuressa kaupungissa. Mielenkiintoista on myös iskun ajoitus. Nuorempi Tsarnajev jätettiin henkiin Bostonissa ja hän oli vielä oikeudenkäynnin alkaessa vakuuttanut syyttömyyttään. Tätä ei kai haluttu ykkösuutiseksi, vaan juuri silloin, kun asiasta kerrottiin, se mainittiin pienessä uutisessa jos yleensä mainittiin. Kaikki hautautui juuri sopivasti kaikkien kiinnittäessä huomionsa Charlie Hebdon tapaukseen ja tämä vaikutti ihmismieliintietenkin päinvastoin kuin Tsarnajevin syyttömyyyden vakuuttelu. Sittemmin Tsarnajevista puristettiin tuunustus, joka uutisoitiin suureen ääneen. Samoi kuokemantuomio eli tunnustuksesta ei ollutkaan mitään hyötyä. Myös Tsarnajevit on mediakäräjien ja selvien valheiden ja väärennösten perusteella julistettu syyllisiksi eikä käsityksen haluta muuttuvan. Vaikka oikeudenkäynti oli alkanut 5.1., niin monet lehdet uutisoivat asiasta vasta niinkin myöhään kuin 9.1.

Kolmas mies

Amédy Coulibaly oli toista maata kuin Kouachin veljekset. Hänellä oli pitkä rikoshistoria, jossa oli lukuisia merkintöjä väkivaltaisista hyökkäyksistä. Mies vaikuttaa olleen psykopaatti tai vastaava empatiaan kykenemätön henkilö. Yleensä tällaiset joukkomurhat ovat pitkän eskalaation tapaisen kehityksen tulos. Tosin on epäuskottavaa, että Coulibaly olisi ilman tiedustelupalvelua ajautunut tekemään edes sitä, mitä hän lopulta teki. Mutta hän esiintyi ilman naamiota ja oli ilmeisesti oikeasti paikalla.

V. 2006 paikkeilla hän olisi virallisen tarinan mukaan radikalisoitunut ja halunnut taistelemaan pyhässä sodassa. Hän olisi harjoitellut Kouachien kanssa sotilaallisesti Pariisissa julkisessa puistossa. Vaikka ”kaikki aktiviteetit, etenkin taiteelliset ja perhe-elämään liittyvät sekä yksilölajin urheiluaktiviteetit ovat sallittuja”, niin on epäuskottavaa, että puistossa olisi sallittu mitään sotilaallisia harjoituksia.

V. 2013 Coulibaly tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen. Koska kyse on piintyneestä rikollisesta ja jihadistina pidetystä henkilöstä, on omituista, että mies vapautettiin pian ja v. 2014 häneltä otettiin nilkkapantakin pois. Tällainen saattaa viitata diileihin tiedustelupalveluiden kanssa.

Erittäin omituista on kertomuksessa, jonka mukaan Coulibaly olisi elokuussa 2014 kävellyt juutalaiseen kouluun ja kysynyt, oliko siellä juutalaisia oppilaita. Tällaiset asiat saisi paljon helpommin selville internetistä esim. jossain nettikahvilassa. Tuollainen päätön ja uhkaava esiintyminen vain saattoi Coulibalyn uudelleen suureen vaaraan tulla pidätetyksi. Herää kysymys, miksi näin ei tapahtunut. Koko juttu tuntuu teatterilta tai keksityltä tapaukselta.

Coulibaly videoi hyökkäyksensä itseensä kiinnittämällä kameralla, mutta videota ei ole esitetty julkisesti. Sen sijaan on olemassa video, joka pakosta on tehty loppuun asti iskujen jälkeen. Melko varmasti tekijänä on poliisi. Ilmeisesti virallisen selityksen mukaan aineistoa on pystytty lähettämään piiritetyn supermarketin sisältä ennen ratkaisua.

Kaikki saatavilla oleva aineisto osoittaa, että Coulibaly ei hallinnut juurikaan sotataitoja eikä omannut tietoja sotalaitoksista. Hän ei myöskään näyttänyt ymmärtävän mitään juuri islamista. Harras muslimi ei myöskään aloittaisi videotaan kuten hän. Mikäli kyseessä oli hänen videonsa. Videolla hän on hyvin flegmaattinen ja tuntuu vain latelevan vuorosanoja. Ikään kuin hän ei olisi mukana ollenkaan eikä asiassa tosi kysymyksessä. On epäselvää, milloin videon eri osat on kuvattu.

Videon lisäksi myös Coulibaly on puhunut oletettavasti puhelimessa poliisin ja em. televisiokanavan toimittajan kanssa (BFM TV). Hän sanoo iskujen olleen yhteisoperaatio ja hänen kuuluvan IS-järjestöön jne. Ilmeisesti puheluita ei ole esitetty julkisuudessa? Tietysti sellaisetkin voidaan väärentää.

Coulibaly siis oli tappanut muutaman sivullisen ja sitten hyökännyt kosher-valintamyymälään ja tappanut joitain ihmisiä. Itapäivällä rakennukseen hyökkäsi erikoisosasto. Sen jälkeen toinen osasto, jota päin Coulibaly juoksi. Hänet ammuttiin. Kuvissa näkyy selvästi, että Coulibaly ammutaan kädet sidottuina. Ilmeisesti edellinen osasto oli jo sitonut Coulibalyn kädet. Jälleen on ihmeellistä, että miestä ei haluttu elävänä kuulusteluita varten. Uhkasihan kaikkia länsimaita muka IS-verkoston terroriaalto!

Kulttuurien sota / Juutalainen maailmankommunismi / maailmanvaltio

Kulttuurien sota on keinotekoinen taistelu, jossa Israelin johtama juutalainen imperiumi tuhoaa muslimimaailmasta kansallisvaltiot wellsiläisessä mielessä. H. G. Wells oli 1900-luvun alun yksi pääpropagandisteista, jotka julistivat oppia maailmanvaltiosta. Samuel Huntington kirjoitti artikkelinsa Sivilisaatioiden sodasta, jota seurasi 1996 kokonainen kirja. Huntington oli pitkään CIA:n palveluksessa sen aivopajojen huipulla. Varsinaisen käsitteen kulttuurien sota loi kuitenkin englantilainen Bernard Lewis jo v. 1957. Hän oli pitkäaikainen sotilastiedustelun mies Britanniassa. Hän siirtyi v. 1974 professoriksi USA:n Princetownin yliopistoon. Hän on ns. neokonservatiivisen ryhmän todellinen henkinen johtaja ja innoittaja. Myös Huntington ammensi häneltä. (Britannia ilmeisesti loi muslimiveljeskunnan aikoinaan juuri vastaavaan tarkoitukseen kuin mihin Al Qaidaa ym. on käytetty). Lähinnä vision mukainen sota siis merkitsee olematonta muslimiuhkaa, joka maalataan länsimaihin pseudoterrorismilla ja propagandalla. Ns. islamismi on ilmeisesti täysin Lännen luomus ja lähes kokonaan sen väline. Tietysti kaukomailla on tiukan linjan uskonnollisuutta ja sotatoimintaa. Vaikka suurin osa muslimimaiden johtajista on enemmän tai vähemmän Lännen omia nukkehallitsijoita ja vasalleja, maita hajotetaan sisällissodilla ja vallankumouksilla. Myös suorilla hyökkäyksillä pommituksineen. ”Kulttuurien taistelu” on siis yksipuolista juutalaista aggressiota maailman tuhoamiseksi ja alistamiseksi täydellisesti. Vaaditaan mm. paljon valehtelevia perussuomalaisia saamaan suurella määrällä valheita aikaan kuva uhkaavasta islamista.

Tietenkin on olemassa mamuväkivalta ja länsimaisten kulttuurien tuhoaminen massamaahanmuutolla. Tätäkin johtavat juutalaiseliitin edustajat. Heillä on kaikki mammona ja valtakoneistot. Siten he saavat eri kansakunnat tekemään mitä hyvänsä. Yleensä kaikki kuppikunnat ovat heidän täydellisessä kontrollissaan ja siis he päättävät, mitä kukin ryhmä tekee tai ajattelee. Tietenkin mamuväkivalta on täysin tiedustelupalveluiden luomaa ja poliitikot antavat sen rehottaa pistämättä sitä kuriin. Näin tehdään Euroopasta sota-aluetta. Osaksi vihaa lietsotaan juuri tällaisilla terrorilavastuksilla. Kaikista naurettavuuksista huolimatta etenkin persut haluavat uskao joka sanan, mitä mediassa niskaan kaadetaan näissä asioissa.

Al-Qaida on tunnetusti CIA:n luomus. Nimellä tarkoitettiin asiaan värvättyjen taistelijoiden listaa. Carterin turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski loi opin, jossa Neuvostoliiton rajoille luotiin kriisien vyöhyke fundamentalistimuslimien kansannousujen avulla. Kuvioon liittyi shaahin syrjäyttäminen ja islamilainen vallankumous Iranissa. CIA ja Mossad olivat sitä luomassa ja toteuttamassa muiden tiedostelupalveluiden kanssa. Tämä kaikki oli myös Lewisin oppien mukaista. Islamistiprovokaatioilla mm. hajotettiin voimakkaita kansallisvaltioita. Lewis oli myös Irakin sodan henkinen isä.

Myös IS ja Boko-Haram ovat USA:n luomuksia, mutta se on toinen tarina. Kauhu-uutisilla pelotellaan ja kiihotetaan länsimaiden kansalaisia vihaan. Ranskan iskuja seurasi kauhea valheiden aalto, jossa Kanadassa, Australiassa, Saksassa ja Belgiasa väitettiin estetyn lukuisia iskuja. Tietenkin haluttiin saada lisää valtuuksia poliisille ja turvallisuuspalveluille, jotta iskut voitaisiin kattavammin estää. Kuitenkin kaikki iskut ovat tiedustelupalveluiden itsensä tekemiä rikoksia kansalaisia kohtaan, jotta saataisiin veruke kansalaisten täydelliselle valvonnalle ja alistamiselle.

Muslimivihan lietsomisen ohella iskuilla oli myös tärkeämpi tehtävä. Ne ovat kuin syyskuun 2001 iskujen eurooppalainen versio. Patriot Act ei ollut nyt valmiina. Mutta heti alettiin puuhata vastaavia lakeja ympäri Eurooppaa. Kuvioon kuului, että juutalaisjärjestöjen johtajat maailmassa vaativat sensuroimaan netin mm. ”antisemitismistä” ja uusia lakeja, joilla kansalaisoikeuksia vietiin ihmisiltä ja juutalaisille taas luvattiin erityissuojelua ja -kohtelua. Jo v. 2014 on kaikkialla kansainvälisesti sitouduttu ”nollatoleranssiin vihapuhetta kohtaan”. Myös Suomessa. Pian alkaa tapahtua ja onhan Median prosessikin sopivasti viimeinkin viety lailliseen päätökseensä. Ranskassa oli sopivasti edellisvuonna säädetty laki ”terrorismin ihannointia vastaan”. Sen perusteella vangittiin 54 ihmistä, joista osa tuomittiin pelkän vitsin kertomisen nojalla kuukausien vankeusrangaistuksiin.

Iskuista hyötyivät monet tahot myös muulla tavoin. Presidentti Hollanden suosio kasvoi ennätysalhaisista lukemista melko paljon. Israel hyötyi, kun kaikki huomio vietiin pois palestiinalaisten projekteista. He olivat saaneet juuri esim. Ranskan parlamentilta tunnustuksen itsenäisyydelleen. Nyt he valmistelivat syytteitä Israelia vastaan sotarikoksista Haagissa. Epäonnistuneet tiedustelupalvelut eivät saaneet sapiskaa tai kokeneet puhdistuksia. Sen sijaan Hollande perusti 500 uutta virkaa tiedustelupalvelulle. Iskujen nojalla ja verukkeella Ranska myös sitoutui sotaan esim. Irakissa ja liittyi IS:n vastaiseen sotakoalitioon.

Charlie Hebdossa ei ole kyse mistään journalistisesta vapaudesta tai ihmisoikeuksista. Lehti oli eliitin väline ”kulttuurien sodassa”. Itse asiassa tässä sodassa tunnutaan tähtäävän sekä islamin että kristinuskon tuhoon ja globaalin totalitäärisen maailmanvaltion perustamiseen. Toimittajat eivät olleet ”vapauden marttyyreitä”, vaan marttyyreitä ”Kulttuurien sodassa”. Siis itse asiassa talmudistisessa kulttuurien tuhoamissodassa.

Jos kansa osoittaa mieltään spontaanisti, on se demokratian merkki. Jos valtio järjestää mielenosoituksen, on se merkki totalitäärisestä hallinnosta. Näin toimittiin esim. Neuvostoliitossa. (Mainio esimerkki on myös tosin Ranskasta. 80-luvulla juutalaisella hautausmaalla oli kaivettu ylös hauta ja häpäisty ruumis antisemitistisillä iskulauseilla ja hakaristeillä. Tästä nostettiin kauhea haloo. Yhteiskunta vaati toimia ja koko media jauhoi kaikenlaisen rasismin, mutta ennen kaikkea ”holokaustin kieltämisen” johtavan tällaiseen. Valtio järjesti valtavan mielenosoituksen, johon osallistui näyttävästi mm. presidentti Mitterrand. Mielenosoituksessa vaadittiin holokaustin epäilyn kriminalisointia entistä tiukemmin. Ei liene yllätys, että näin tapahtui.) Erittäin ihmeellistä oli nyt, että maailman huippujohtajat saapuivat marssimaan juutalaisten ja sananvapauden rajoittamisen ja muslimivihan ja muun saastan julkaisemisen puolesta. Tosin he kokoontuivat vain yhteiskuvaan, joka oli kuvattu lähes autiolla kadulla. Kuva kuitenkin julkaistiin siten, että johtajat näyttivät seisovan suuren mielenosoittajajoukon edessä.hgDePQP.jpg 

Väitettiin kaiken olleen ”sananvapauden puolesta”, mutta jo ennen kuin kokouksessa vaadittuja kokouksia ”terrorin ja muukalaisvihan” torjumiseksi oli pidetty, ilmoitettiin jo julkilausumissa vaadittavan kiristyksiä vihapuhelakeihin ym.

Juutalaisjärjestöjen aloite oli juuri sopivasti ollut vireillä jo ennen iskuja. Ne olivat aloittaneet globaalin kampanjan, mutta erityisesti Euroopassa julkaisseet aloitteen kaikenlaisen vihapuheen rankaisemiseksi ankarasti. Iskut saapuivat kuin tilauksesta, vaikka hankkeelle oli värvätty jo monta kuuluisaa ei-juutalaista puolestapuhujaa. Iskujen tapahduttua juutalaiset esittivät johtajiensa (Esim. Lauder) suulla kiivaat vaatimukset nettisensuurin ja toisinajattelijoiden vainoamisen puolesta. Etenkin juutalaiskritiikille vaadittiin nollatoleranssia. Välittömästi korkea EU-johtaja julistikin, että iskutkin vaativat nyt lakien kiristämistä. Esim. feminismin, homoseksualismin (esim. homopropagandan ja homojärjestöjen vallan lisäämisen ja rahoittamisen lisäämisen) ja juutalaisten vastaiset kielteiset esitykset tultaisiin kriminalisoimaan ja poistamaan täydellisesti.

14.6.2015: Martin Lichtmeszin kirjanen ”Ich bin nicht Charlie” on nyt myös luettu. 1995 lehti vaati puolueen National Front kieltämistä. Tuolloin vielä rivitoimittaja ”Charb” aloitti asiaa vaatineen allekirjoituskampanjan, joka pyöri 1995/96. Kansallisen edun vaaliminen oli lehden mukaan ihmisoikeuksien rikkomista. Lehti on vasemmistolais-liberaalinen, mutta ajanut 1992 jälkeen esim. ulkopoliittisesti ja Israelin suhteen täysin neokonservatiivista linjaa. Tähän ideologiaan liittyy myös raju islamin vastaisuus ja hyökkäyssotien kannattaminen. Tässä lehti on Jyllands-Posten -lehden kaltainen. Charbonnierin edeltäjä Philippe Val hyökkäsi v. 2007 rajusti Noam Chomskyä vastaan, koska tämä oli arvostellut Israelia ja USA:n ulkopolitiikkaa. Chomsky oli Valin mukaan Bin Ladenin puolella ja tämän henkinen aateveli, joka kävi samaa sotaa. Val: ”Kaikki, jotka vihaavat demokratiaa, ruokkivat perustavanlaatuista vihaa mediaa ja vapaan tiedottamisen välineitä vastaan. Tämän saattoi huomata Bin Ladenin viimeisimmästä videosta, jossa hän puhui arvostaen Noam Chomskystä”. Val nimitti Chomskyä myös ”antisemitistiseksi juutalaiseksi” ja ”Israelin viholliseksi”. Hän raivosi Chomskylle myös siitä, että tämä oli puolustanut Robert Faurissonin oikeutta revisionistisiin mielipiteisiin eli sananvapautta myös holokaustirevisionistien osalta. 1992-2001 lehdessä työskennellyt Olivier Cyran sanoi artikkelissa 4.3.2006 Pascal Bonifacelle, että tämä (geopoliittisen IRIS-instituutin johtaja) oli oikeassa todetessaan, että Valille Sharon ja Bush olivat positiivisia sankareita ja ne, jotka heitä kritisoivat, olivat terroristien kumppaneita.

V. 2000 Val erotti journalisti Mona Cholletin, joka oli kritisoinut Valin artikkelia, jossa tämä oli sanonut palestiinalaisia sivistymättömiksi. Saman kohtalon koki 2008 pilapiirtäjä Siné, joka oli sanonut presidentti Sarkozyn pojan kääntyneen juutalaisuuteen, jotta oli saattanut naida rikkaan juutalaisen tytön. Antisemitistisyytös ja ero, koska Valin vaatimaan anteeksipyyntöön ei Siné suostunut. Siné oli arvostellut Israelin väkivaltaa jo 1982 tavalla, joka oli johtanut tuomioon. Ranska on hirveä maa. Sinén selittelyt eivät olleet auttaneet ja hän oli saanut niskaansa koko Ranskan juutalaisen intelligentsijan. JDL oli uhkaillut tappamisella ja LICRA vainonnut häntä pitkään. Vuoden 1982 mielipide oli ollut paljon rajumpi kuin myöhempi, mutta ilmeisesti se oli kohdistunut valtaeliittiin ja oli sen vuoksi liikaa.

Iskujen johdosta lehteä painettiin 7,95 miljoonaa kappaletta, kun painos oli ollut ennen vain 60 000.

Lehden voimakkaisiin tukijoihin kuuluu mm. Ayaan Hirsi Ali, Salman Rushdie ja Bernard-Henri Lévy. Viimeksi mainittu kertoo kaiken. Hän on esiintynyt voimakkaasti lehden kanssa etenkin erinäisten iskujen yhteydessä. Mies on tunnettu mm. Libyan sodan vahvana taustavoimana. Hän ja Charlie Hebdo ovat saman voiman välineitä.

Iskut vaikuttavat suunnitellulta valtiolliselta operaatiolta. Jo puoli tuntia iskujen jälkeen journalisti Joachim Roncin lanseerasi twitterissä iskulauseen ”Je suis Charlie”. Hän vastasi myös iskulauseen logosta. Pikaiset massamielenosoitukset kv. johtajien osanottoineen olivat selvästi suunnitellut ja näiden johtajien isännän määräämät.

Ei liene yllätys, että lehti on esittänyt voimakasta tukea feministiryhmälle Femen. Poliitikkojen mukaan iskut osoittivat, että häpäisykulttuuria tarvitaan enemmän, koska vastareaktiot muka osoittavat sen. Poliitikot ovat myös Femen-ryhmän ja Pussy Riotin vahvoja tukijoita. Mitään holokaustin tms. häpäisyä tuskin silti tullaan sietämään. Vain islamin ja kristinuskon ym. Myös tämä kirjoittaja epäilee vahvasti virallista versiota, etenkin Kouachi-veljesten osallisuutta. Hän muistuttaa, että WTC-iskut on jo osoitettu huijaukseksi. Samoin Naton Staybehind-armeijoiden (Operaatio Gladio) julkitulon jälkeen ei voida enää kiistää falseflagien mahdollisuutta. Onhan selvää kirjoittajan mukaan, että jos Länsi voi pumpata terroristeja Syyriaan, Libyaan ym., niin miksi Länsimailta ei onnistuisi myös terrorismin luominen Euroopan maihin.

12 kommenttia artikkeliin ”Charlie Hebdo – Totalitäärisen Euroopan perustaminen”
nönnönnöö sanoo:
31.5.2015 10:02
http://carolynyeager.net/ronald-lauder-warns-new-catastrophe-jews

http://carolynyeager.net/heretics-hour-jews-prepare-ensnare-europe-new-tolerance-law-rooted-holocaust

Vanha kommentti: Tunnetun sananlaskun mukaan juutalainen huutaa apua, kun hän lyö sinua.” Tämä muistuu mieleen, kun katselee maailman menoa tammi-helmikuussa v. 2015. Jo Charlie Hedbon iskut ja kosher-kaupan hyökkäys olivat selvä pelinavaus, koska niitä käytettiin yleiseen islamin vstaisuuteen, mutta ennen kaikkea vaatimuksiin sananvapauden lakkauttamisesta internetissä ja muutenkin sekä juutalaisten aseistamisesta ja turvaamisesta. Esim. Gerhard Wisnewski on osoittanut iskut Ranskassa selviksi falseflageiksi. Vastaavia lavastuksia alkoi esiintyä joka paikassa. Poliisit estivät verilöylyjä tai iskuja poliisasemille Belgiassa, Saksassa, USA:ssa ja Kandassa.

27.1.2015 itse Ronald Lauder piti kovan puheen Auschwitzissä. Hän vaati ”juutalaisia eri maissa pakottamaan hallitukset näissä maissa turvaamaan juutalaisvähemmistöt ja rahoittamaan juutalaisväestön turvallisuuteen tähtäävät toimeenpiteet. Hän vaati myös juutalaisia pakottamaan sijaintimaissaan hallituksia nitistämään kaiken juutalaisvastaisen kirjoittelun ja toiminnan totaalisesti ja myös internetistä. Tätä ennen Ranskassa olikin jo julistettu heti ensi iskujen jälkeen maan turvaavan juutalaiset. Armeija määrättiin turvaamaan juutalaisia. Muista ei ollut väliä. Jo ennen Lauderin puheita ovat eri maiden juutalaiset saaneet rahaa turvallisuuteen ja myös turvatoimia. Ranskassa oli säädetty terrorisminvastaiset pykälät, joiden nojalla Dieudonne voitiin pidättää. Iskujen ja kommunistityylisten mielenosoitusten jälkeen eurojohtajat vaativat julkisesti kaikenlaisen juutalais-, feministi- ja homovastaisuuden kitkemistä mediasta ja internetistä. Juutalaiset olivat jo valmistelleet hiljaisuudessa uutta lakiesitystä, joka tulisi voimaan kaikissa Euroopan maissa. Kaikenlainen ”vihapuhe” johtaisi pitkiin vankeustuomioihin. Nyt näitä aloitteta on alettu esittää juutalaisten arvovaltaismimpien johtajien ja järjestöjen suulla. Heidän proxynsä ja kryptoväkensä ei-juutalaisten parissa on valjastettu hankkeita tukemaan. Carolyn Yeager on tehnyt selkoa näistä tapahtumista: (Ks. ylös)

Nyt Lauderin puheen jälkeen terroristi-iskut on ”kopioitu” Tanskaan ja uhkia sekä hautakivien kaatamisia ja ammuskeluita on joka puolella maailmaa. Juutalaiset vaativat ohjeiden mukaan rahaa ja suojelua ja saavat tietenkin kaiken. Ovathan hallitukset heidän taskussaan ja heidän valitsemiaan. Ei liene vaikeaa arvata, että kohta uusi kierros vihapuhelakeja ajetaan EU:n kautta ja esim. Suomessa aletaan tulkitsemaan juuri säädettyjä pykäliä paljon tiukemmin. Niiden avulla voikin tehdä mitä hyvänsä. Ranskassa revisionisti Vincent Reynouard tuomittiin valtavaan rahakorvaukseen juutalaisjärjestöille ja vuosien ehdottomaan vankeusrangaistukseen totuuteen pyrkimisestä. Ennen iskuja tuomiot olivat olleet jopa Ranskassa yleensä ehdollisia holohoax-asioissa. Saksassa tippui tuomio Israelin arvostelemisesta mielenosoituksessa. Tietenkin Lauder vaati myös kaiken holohoax-valehtelun epäilyn ankaraa kriminalisointia. Englannissa juutalaiset huutavat laajalla rintamalla ”kaikein antisemiittien” poistamista netistä ja Lauderin vaatimia kovia lakeja valmistellaan. ”Antisemitismi” aiotaan ”murskata”. Tällaista lainsäädäntöä valmistelee myös joukko juutalaisia edustajia parlamentissä ja kaikki ryhmät saavat ohjeet ja määräykset juutalaisilta edustajaryhmiltä. Myös muu ”vihapuhe” on uhattu juuria pois netistä täydellisesti! Samaa tullaan yrittämään myös Suomessa, kuten HS-artikkeli jo suositteli. Juutalaisjohtajat ovat paheksuneet suomalaista juutalaiskirjoittelua internetissä esim. Kalevassa.

Jokaisen täytyy tajuta juutalaisten tahojen olevan kaiken viime aikojen terrorin takana itse. Kyse on lavastetusta falseflag-toiminnasta.

Tätähän kaikki terrorismi länsimaissa on ollut jo kymmeniä vuosia tunnetuimpien tapausten osalta. Juutalaiset valittavat olevansa tulilinjalla, vaikka kyse on nimenomaan heidän järjestöjensä hyökkäyksestä muuta ihmiskuntaa vastaan. Tuntuu siltä, että tässä valmisteltaisiin todella suurta mullistusta eli koko Euroopan suistamista bolshevismiin. Jos lait menevät läpi, kaikki toisinajattelu on jo rangaistavaa vuosien vankeustuomioiden uhalla ja juutalaisten toimista puhuminen kielletään kokonaan. Oikeastaan tämä kaikki pyörii jo Suomessakin. Magneettimediahaahan ollaan oikeustoimin vaientamassa. Uusia lakeja ei edes tarvita, vaan koko prosessi on loppumetreillä. Kuin aikataulutetusti.

Kv. juutalaisuus omistaa poliitikot ja heidän kauttaan myös puoluemedian (YLE) muun median lisäksi. Kaikissa maissa poliisi ja oikeuslaitos on heidän soluttamiaan ja ohjauksessa ylimmän johdon käskyttämänä. Näin juutalaiset voivat petkuttaa kaikkia suomalaisia asiassa kuin asiassa. Holokausti on malliesimerkki, jossa koko Suomen media valehtelee yliopistojen ja poliitikkojen ja muiden virkamiesten kanssa. Mitä mielipuolisin valhe muuttuu totuudeksi ja suurin osa uskotaan, koska valehtelu on hyvin aukotonta. Vastaavasti toimitaan enenevässä määrin muissakin asioissa ilmastohuijauksesta ja Kuumatkahuijauksesta lähtien. WTC-iskut olivat lavastus, mutta myös Punaiset prikaatit ym. ym. Todelliset syylliset ovat tiedustelupalveluita, jotka ovat Mossadin ohajuksessa. Lehdistö valehtelee ohjatusti viranomaisten kanssa. Tarvittaessa juuri media erottaa uppiniskaisen poliitikon tms. häpäisykampanjan avulla. Näin ollen emme voi tietää, kuka lopultakin iski Charlie Heboon (ilmeisesti siellä ainakin jotakin esitystä tapahtui), Tanskan synagoogaan vai iskikö kukaan. Kuka kuoli, vai kuoliko kukaan? Syylliseksi julistetaan jotain vuosia seurattuja tyyppejä tai ihan taviksilta vaikuttavia muslimeja. Lauder puhuu jo suoraan, koska vain harvat raportoivat asian rehellisesti. Hän siis vaatii suoraan eri maiden juutalaisia ”pakottamaan” hallitukset tahtoonsa. Tämä lienee silmiä avaavaa eli juutalaisjohtaja tässä tekee selväksi, että he pystyvät tällaiseen ja siis pitävät valtaa. Jos terrori-iskun jälkeen tiukennetaan pykäliä, rahoitetaan juutalaisia tai aloitetaan sotia, kuritetaan antisemitismiä tms., niin tekijöiden takana on vuorenvarmasti kv. juutalaisuus itse.

Samalla kun viritellään suurta ”natsien”, ”äärimuslimien” ja ”ääriliikeiden” vastaista ryhtiliikettä, media ja poliitikot lietsovat islam-vihaa ja pyrkivät oikeuttamaan sotatoimia IS-kortilla. Terrorismin taustallahan on muka Islamic State tai ISIS tai ISIL.

Tällaisilla nimillä orwellilaiseen tyyliin luotua mörköä nimitetään. Tiedot tietenkin kertovat, että Lännen tiedustelupalvelut ovat rahoittaneet ja aseistaneet ja osaksi myös luoneet juuri sellaiset terroristit, joita oikeasti on olemassa. Nämä ovat yleensä eri sodissa taistelevia sissejä, jotka matkustavat sotiinsa Länsimaista lepäämästä. Joskus heitä sitten pommitetaan myös tai joitain kuppikuntia tai maan oikeaa vastarintaliikettä esim. Länsimaiden asettamaa teurastajista ja rosvoista koostuvaa nukkehallitusta vastustavia isänmaallisia ja kunnon ihmisiä, kun ensin on saatu terroristien avulla laillinen hallitus nurin. Tietysti väitetään kyseessä olevan Islamic State -terroristien pommittaminen.

TykkääTykkää

Vastaa
nönnönnöö sanoo:
14.6.2015 21:16
Martin Lichtmeszin kirjanen ”Ich bin nicht Charlie” on nyt myös luettu. 1995 lehti vaati puolueen National Front kieltämistä. Tuolloin vielä rivitoimittaja ”Charb” aloitti asiaa vaatineen allekirjoituskampanjan, joka pyöri 1995/96. Kansallisen edun vaaliminen oli lehden mukaan ihmisoikeuksien rikkomista. Lehti on vasemmistolais-liberaalinen, mutta ajanut 1992 jälkeen esim. ulkopoliittisesti ja Israelin suhteen täysin neokonservatiivista linjaa. Tähän ideologiaan liittyy myös raju islamin vastaisuus ja hyökkäyssotien kannattaminen. Tässä lehti on Jyllands-Posten -lehden kaltainen. Charbonnierin edeltäjä Philippe Val hyökkäsi v. 2007 rajusti Noam Chomskyä vastaan, koska tämä oli arvostellut Israelia ja USA:n ulkopolitiikkaa. Chomsky oli Valin mukaan Bin Ladenin puolella ja tämän henkinen aateveli, joka kävi samaa sotaa. Val: ”Kaikki, jotka vihaavat demokratiaa, ruokkivat perustavanlaatuista vihaa mediaa ja vapaan tiedottamisen välineitä vastaan. Tämän saattoi huomata Bin Ladenin viimeisimmästä videosta, jossa hän puhui arvostaen Noam Chomskystä”. Val nimitti Chomskyä myös ”antisemitistiseksi juutalaiseksi” ja ”Israelin viholliseksi”. Hän raivosi Chomskylle myös siitä, että tämä oli puolustanut Robert Faurissonin oikeutta revisionistisiin mielipiteisiin eli sananvapautta myös holokaustirevisionistien osalta. 1992-2001 lehdessä työskennellyt Olivier Cyran sanoi artikkelissa 4.3.2006 Pascal Bonifacelle, että tämä (geopoliittisen IRIS-instituutin johtaja) oli oikeassa todetessaan, että Valille Sharon ja Bush olivat positiivisia sankareita ja ne, jotka heitä kritisoivat, olivat terroristien kumppaneita.

V. 2000 Val erotti journalisti Mona Cholletin, joka oli kritisoinut Valin artikkelia, jossa tämä oli sanonut palestiinalaisia sivistymättömiksi. Saman kohtalon koki 2008 pilapiirtäjä Siné, joka oli sanonut presidentti Sarkozyn pojan kääntyneen juutalaisuuteen, jotta oli saattanut naida rikkaan juutalaisen tytön. Antisemitistisyytös ja ero, koska Valin vaatimaan anteeksipyyntöön ei Siné suostunut. Siné oli arvostellut Israelin väkivaltaa jo 1982 tavalla, joka oli johtanut tuomioon. Ranska on hirveä maa. Sinén selittelyt eivät olleet auttaneet ja hän oli saanut niskaansa koko Ranskan juutalaisen intelligentsijan. JDL oli uhkaillut tappamisella ja LICRA vainonnut häntä pitkään. Vuoden 1982 mielipide oli ollut paljon rajumpi kuin myöhempi, mutta ilmeisesti se oli kohdistunut valtaeliittiin ja oli sen vuoksi liikaa.

Iskujen johdosta lehteä painettiin 7,95 miljoonaa kappaletta, kun painos oli ollut ennen vain 60 000.

Lehden voimakkaisiin tukijoihin kuuluu mm. Ayaan Hirsi Ali, Salman Rushdie ja Bernard-Henri Lévy. Viimeksi mainittu kertoo kaiken. Hän on esiintynyt voimakkaasti lehden kanssa etenkin erinäisten iskujen yhteydessä. Mies on tunnettu mm. Libyan sodan vahvana taustavoimana. Hän ja Charlie Hebdo ovat saman voiman välineitä.

Iskut vaikuttavat suunnitellulta valtiolliselta operaatiolta. Jo puoli tuntia iskujen jälkeen journalisti Joachim Roncin lanseerasi twitterissä iskulauseen ”Je suis Charlie”. Hän vastasi myös iskulauseen logosta. Pikaiset massamielenosoitukset kv. johtajien osanottoineen olivat selvästi suunnitellut ja näiden johtajien isännän määräämät.

Ei liene yllätys, että lehti on esittänyt voimakasta tukea feministiryhmälle Femen. Poliitikkojen mukaan iskut osoittivat, että häpäisykulttuuria tarvitaan enemmän, koska vastareaktiot muka osoittavat sen. Poliitikot ovat myös Femen-ryhmän ja Pussy Riotin vahvoja tukijoita. Mitään holokaustin tms. häpäisyä tuskin silti tullaan sietämään. Vain islamin ja kristinuskon ym. Myös tämä kirjoittaja epäilee vahvasti virallista versiota, etenkin Kouachi-veljesten osallisuutta. Hän muistuttaa, että WTC-iskut on jo osoitettu huijaukseksi. Samoin Naton Staybehind-armeijoiden (Operaatio Gladio) julkitulon jälkeen ei voida enää kiistää falseflagien mahdollisuutta. Onhan selvää kirjoittajan mukaan, että jos Länsi voi pumpata terroristeja Syyriaan, Libyaan ym., niin miksi Länsimailta ei onnistuisi myös terrorismin luominen Euroopan maihin.

TykkääTykkää

Vastaa
Jepulisjepsis sanoo:
24.6.2015 19:01
Siinä ne marssivat törkyjulkaisun puolesta:

hgDePQP.jpg

Tosin koko seutu lienee tyhjennetty turvallisuussyistä, ja näiden tyyppien aikataulut ja matkustelut on täytynyt sopia hyvissä ajoin ennen tätä pariisin falseflag iskua.

TykkääTykkää

 Vastaa
nönnönnöö sanoo:
15.11.2015 10:56
Obama piti puheen vartti sen jälkeen kun eka pommi räjähti.

TykkääTykkää

Vastaa
nönnönnöö sanoo:
15.11.2015 11:10

TykkääTykkää

 Vastaa
nönnönnöö sanoo:
20.11.2015 08:36
http://grizzom.blogspot.fi/2015/11/ognirs-tiu-radio-podcast-11182015-paris.html

http://grizzom.blogspot.fi/2015/11/ognirs-tiu-radio-podcast-11192015-paris.html
TykkääTykkää

Vastaa
nönnönnöö sanoo:
13.3.2016 09:54
Iskujen kommentointia tuoreeltaan v. 2015:

http://www.magneettimedia.com/hyva-paha-joukkomurha/#comment-23689

”h.e.bolla
23.1.2015 at 20.37
Counter Currents-sivuilla loistava analyysi Charlie Hebro-provokaatiosta.

Kerry Bolton kirjoittaa niin, että sionistien kipat savuavat sontaa.:)

Muutamia herkkupaloja vapaasti käännettyinä:

”Charlie Hebdo-lehden toimittajakunta oli edustavin otos kulttuurimarxisteja ja kulttuuri-idiootteja, mitä maailmassa koskaan on yhteen paikkaan kokoontunut.”

Ja lisää herkkua, kun kerran sananvapaus on tärkeintä:

”He ovat kaikki siellä: kommunistit, vapaamuurarit, apostaattijuutalaiset; kaikki päättäväisinä pilkkaamaan kaikkea perinteistä, kaikkea vähänkin moraalista tai uskontoon viittaavaa. Heidän tyylinsä on jakobiininen. Heidän työnsä oli suunniteltu provokaatio ja kun siihen tuli reaktio niin humpuuki on päivän sana ja moraalittomimmat sontakasat puhuvat moraalista.”

Ai, ai, ai, kyllä Kery osaa:

”Samaan aikaan kun farisealaisesti puhutaan sananvapaudesta, Israelia ei saa arvostella ja kaikki pieninkin valkoinen nationalismi vaatii valtion puuttumista asiaan kovimmalla mahdollisella väkivallalla.”

Mies osuu keskelle kipaa, pläts:

”Charlie Hebdo ajaa jakobiinien liberalismia, giljotiinin argumentointia, ellei kirjaimellisesti niin vähintäänkin kuvaannollisesti. He yrittävät ”valistaa” Ranskan kansaa julkaisemalla viikottain kuvia Jeesuksesta yhtymässä anaalisti Isä Jumalaan.”

Minä rakastan tätä kirjoittajaa:

”He eivät koskaan kampanjoineet todellisten kriitikoiden kuten ”holokaustin” kysenalaistajien puolesta, vaikka juuri nämä ovat niitä aidoimpia ”kerettiläisiä”. Koskaan he eivät puolustaneet tohtori Robert Faurissonia, jota vainottiin, pilkattiin ja kiusattiin.”

Ihan kohta käännän lisää kipalakkisia raivostuttavia sanoja.

Rakastan sitä, kun kipa kuumenee. Huhahahaha.”

http://www.magneettimedia.com/ttip-vapaakauppasopimus-usein-kysytyt-kysymykset/#comment-23688

”h.e.bolla
23.1.2015 at 18.19
Seuraava sionistien ideoima ”vallankumous”.

Lähitulevaisuudessa sionistieliitti valjastaa valkoisten maiden kohta enemmistönä olevat ei-valkoiset vallankumoukseen ”rasistisia valkoisia vastaan”.

Tätä kokeillaan ja harjoitellaan jo.

Ihan ensimmäiseksi kuvioon kuuluu katsoa, kuinka alas valkoiset ovat jo vajonneet. Ja me olemme vajonneet todella alas. Säädetään ”vihapuhelakeja”, joiden perusteella voidaan vangita, vainota ja myöhemmin provosoida hyökkäyksiä ”rasisteja” vastaan. Kaikki hiukankin juutalaisia arvostelevat ovat tietenkin ”rasisteja” ja heitä vainotaan jo nyt sosiaalisesti, rahallisesti ja enemmän ja enemmän fyysisesti.

Lisäksi kokeillaan kuinka paljon valkoisia voidaan avoimesti sortaa. Suositaan aina kaikessa maahanmuuttajia kantaväestöä vastaan ja jos kantaväestö valittaa niin kantaväestö on, tietenkin, ”rasistinen”. Kuvaan kuuluu kaikkien nöyrien maahanmuuttajien ystävien palkitseminen sosiaalisesti ja rahallisesti. Nämä monasahlinit ovat tavallisesti täysiä tomppeleita hoitamaan edes yksinkertaisimpia raha-asioitaan ja siksi heidät voidaan ostaa jollakin viralla tai tavallista paremmalla palkalla. Nämä monasahlinit myyvät vaikka omat lapsensa, jotta voivat huoletta litkiä valkoviiniään ihailtuina yhteiskunnan jäseninä.

Tätä tilannetta rakennetaan juuri nyt.

Hollywood on avoimen rasistinen valkoisia vastaan ja suorastaan naurettavan lapsellinen nostaessaan lukutaidottomia mustia aivokirurgin rooleihin ja presidentiksi. Samaan aikaan USA:ssa on jo luotu käsite ”reparation”, josta saadaan oivallinen syy provokaatioon, jonka perusteella mustat voivat ”oikeutetusti” nousta aseelliseen kapinaan valkoisia vastaan. Ei valtiota, mutta valkoisia vastaan. Valtio on jo juutalaisten hallussa: NSA:ta johtaa juutalainen, FED on ollut vuosikymmeniä juutalainen.

Kaikkien muiden, paitsi valkoisten, väestöryhmien edustajat saavat USA:ssa jatkuvaa erittäin suurta rahallista tukea. Mm. latinorasistinen ”La Raza” saa tolkutonta tukea ja ”La Razan” monet johtohahmot ovat ja ovat olleet suorastaan militanttirasistisia valkoisia vastaan.

Tällä kaikella rakennetaan seuraavaa ”bolshevikkivallankumousta”. Nyt bolshevikki on kuitenkin sorrettu musta tai latino, tai muslimi.

Israel suojelee juutalaisia ja juutalaiset voivat milloin tahansa paeta sinne.

Niinpä heidän ei tarvitse taas kerran tehdä kuin sama uudestaan.

He ideoivat ”vallankumouksen” ja provosoivat hyökkäyksiä vähemmistöjä vastaan. Heidän ei tarvitse tehdä mitään itse, he luovat olosuhteen, jossa ihmisen on reagoitava ja sitten he valavat bensiiniä liekkeihin ja kuinka ollakaan, kohta kaikkien ”sivistysvaltioiden” pitää alkaa pidättämään valkoisia ääriaineksia.

Ensin vangitaan ne, jotka uskaltavat puhua. Sitten ne, jotka uskaltavat arvostella näitä toimenpiteitä ja myöhemmin kaikki ne, jotka eivät julkisesti tunnusta herrakansan valtaa ja eivät samaan aikaan vaadi kuolemantuomiota ”rasisteille”.

Eliitti on tietenkin mukana, sillä he saavat tästä lisää rahaa ja valtaa.

Monasahlinit elävät paremmin kuin koskaan, hunajaa valuu heille vasemmalta ja oikealta.

Ja niinpä olemme 1930-luvun Neuvostoliitossa. Rubenstillerit johtavat NKVD:tä, perheenisiä raastetaan yöllä kodeistaan jonkun tekemän kantelun johdosta. Lapsia viedään kodeistaan valtion hoidettavaksi, ”uudelleenkoulutukseen”.

Leireillä tapetaan miljoonia.

Mitä joku voisi muka tälle tehdä ja kuka muka tahtoisi?

Ettekö te näe? Se on päivänselvää.

Puolustaako USA? Venäjä? EU? Kiina?

Sallikaa minun nauraa.

Valkoiset marssitetaan kuolemaan. Piste.”

IL-foorumista lainaus: ”Jo ennen terrori-iskuja Timo Soini valitteli, että kaiken maailman toisinajattelijat voivat netissä pitää ympyröitään ja ”elää kuplassa, propagandaa nupit kaakossa toistellen”. Hän sanoi, että nyt juuri ei voida tehdä asialle mitään. No nyt on eliitti tuomassa uutta verkkotiedustelua, jossa jokainen kansalainen joutuu kyylättäväksi.

Persut selkeästi ajaa näitä eliitin projekteja innolla meidän kaikkien pään menoksi. Jo vihapuhelakeja he kannattivat vahvimmin.

Tämä on totta. Soinilta hiljattain irtosi kommentti lehdessä Perussuomalainen, jonka mukaan somen tietyt ryhmät olivat ongelma, jolle ”ei vielä” voitu mitään. Siis erinäiset ”ääriryhmät”, jotka elivät keskenään ”kuplassa” ja siellä laittoivat propagandassaan ”volyymit kaakkoon”.

Nyt eliitti on terrori-iskujen varjolla puuhaamassa maailmanlaajuisesti valtavaa nettiurkintaa. Se sanoo, että ”kaikkia vakaumuksia ei voida hyväksyä”. Ne muka saattavat johtaa aina johonki rikokseen. Etenkin juutalaisvastaisia tekoja on eliitin mukaan syytä torjua etukäteen. Siis puhutaan jo avoimesti netin siivoamisesta kaikesta ”vihamateriaalista”, mikä kuulostaa ehkä positiiviselta, mutta on orwellilainen termi. Erittäin rikollista ja orwelilaista on jauhaa tämän yhteydessä sananvapaudesta ja puolustella pilalehteä, joka on sanavapauden vihollinen, juutalainen ja joka on naureskellut miljoonille murhatuille muslimeille ja hekumoinut heidän murhaamisellaan.

Kaikesta päätellen siis eliitti on järjestänyt nyt useita naurettavia falseflag-iskuja, joiden takana olisivat ”ääri-islamilaiset voimat”. Ehkä Oulunkin isku oli tällainen? Selvästi halutaan vihaa ja persuväkeä ja toisaalta hyökätään juutalaisten vastustajia vastaan. Nyt siis puhdistetaan oppositiosta muuta ainesta ja vain valeoppositio jää. Netti sensuroidaan kokonaan. Somesta häviävät kaikki sellaiset ryhmät, jotka urkinnan jälkeen halutaan hävittää. Säädökset tiukkenevat ja myös näytösoikeudenkäynnit ja muu laittomuus lisääntyvät.

Mutta siis mielenkiintoista, kuinka Soini ja PS-puolue on tässä eliitin projekteissa mukana ja tietoinen kaikesta etukäteen. Samoin PS ajoi siis vihapuhelakeja aikoinaan,

Kuten myös vaaliohjelmissaan esim. rikosten suunnittelun ja ”terrorismiin kouluttautumisen” ja ”terrorivalmennuksen” kriminalisointia. Nämä kuulostavat erittäin orwellilaisilta. Terrorismin uhalla on jo kymmeniä vuosia ohjailtu politiikkaa ja yleistä melipidettä. Aina ennenkin terrorismi on ollut tiedustelupalveluiden järjestämää.

Hirvittävää, että Soinia ja PS-puoluetta on pidetty monella taholla jonain vaihtoehtona. Sionismia, juutalaisuuta ja vihapuhelaeilla Suomi mielivaltaan ja kommunismiin. Nyt kaikki toisinajattelu kitketään eli ryhmät eliminoidaan ja kaikkien on alistuttava valtamedian propagandalle eli sonnalle. Muut ovat ”kuplia”, jotka eliminoidaan. Samoin siis uusien tiedustelulakien avulla vakoillaan jokaista täydellisesti esim. tietokoneen suhteen.

Kaikkea mainostetaan ovelasti. Esim. USA:n viranomaiset väittivät estäneensä iskun juuri Valkoiseen taloon. Väitettiin, että isku estettiin siten, että oli urkittu miehen nettiliikennettä ja käyttäytymistä ja ostoksia. Tällaisilla nyt siis vaaditaan samoja oikeuksia ja laajempia tänne. Ikään kuin eivät nykyiset valtuudet riittäisi. Ja ainahan terrori-iskuja tarvittaessa tulee. Kaikkihan ovat poliisin itsensä tekemiä tai siis Mossadin apupalveluineen. Ei ennen ollut mitään tällaista.Silloin on aina valvontakamerat sattumalta pimeänä ja poliisi jossain harjoituksissa tai siis turvallisuuspalvelut ym. Kaikki terrorismihan on tiedustelupalveluiden eli saman eliitin itse tekemää.”

”Belgiassakin satsataan rajusti juutalaisten turvallisuuteen. Ilmeisesti maailmanlaajuisesti ajetaan ajatusta, että juutalaiset saisivat myös kantaa asetta, kun taas ei-juutalaisilta aseet kerätään pois. Ei-juutalaisista ei ole väliä EU:n mukaan ja muiden päättäjien ja juutalaiset kai saavat ammuskella vapaasti tulevaisuudessa kenet haluavat missä vain.

Afrikassa mellakoidaan. Kristityt vaarassa. Tähän eliittijuutalaiset varmasti pyrkivätkin ärsyttäessään muslimeja vihapiirroksilla. Lännestä kristinusko on mädätetty pois jo lähes vasemmistolaisuudella ja sionismila. Muslimimaissa järjestetään suuret kristittyjen vainot ja kristityt kai murhataan tai karkotetaan. Juuri tätä eliittijuutalaiset siellä kai ovat myös järjestämässä. Kristinuskoahan he eniten vihaavat. Nyt on alkanut suuri kulttuurien konflikti, jota esim. CIA on jo kauan visioinut ja ennustanut. Veri lentää ja Lännessä siirrytään täyteen juutalaistyranniaan ja sisällissotatilaan. Muuallakin tuhotaan ja tapetaan.”

”Wisnewskillä on taas painavaa asiaa liittyen Pariisin iskuihin:

http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/europa/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-ermittelnder-kommissar-begeht-selbstmord.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

Terroristit murhattiin ilman oikeudenkäyntiä. Poliitikot, poliisi ja media vaativat tätä, vaikka yleensä lähdetään siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. No näytösoikeudenkäynnit ovat jo päivän sana. Mutta ehkä tämä kaikki on helpompaa näin. Syyttömyyttä vakuuttava terroristi voi alkaa äkkiä vaikuttaa sivulliselta suuren yleisönkin silmissä. Puhtaiden jauhojen puuttumista pussista ilmentää melko suoraan ensimmäisen tutkinnanjohtajan ”itsemurha”.

http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/deutschland/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-gruendungsakt-eines-totalitaeren-europa.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

Nyrkkisääntö: Demokratiassa kansa osoittaa mieltään. Jos hallitsijat järjestävät mielenosoituksia, ollaan diktatuurissa. Poliitikkojen mielenosoitus Pariisissa tuo mieleen Neuvostoliiton, Kuuban jne.

CIA:n Huntingtonin visioiman ”sivilisaatioiden sodan” lähtölaukaus olivat WTC-iskut v. 2001. Nämä uudet ovat vain samaa valehtelua ja lavastusta. Kammottavaksi möröksi maalatulla ääri-islamin uhalla pelotellaan kansaa sietämään totalitarismin perustaminen, kun taas oikeiden ääri-islamilaisten kanssa kaadetaan hallituksia ja nämäkin armeijat ovat omia. Terroristeja ei ole, vaan he ovat tiedustelupalveluiden luomuksia. Medialla on otsaa puhua ”Euroopan WTC-iskuista”. Ilmeisesti EU:n Patriot Act on tulossa pian.

Artikkelissa on esitetty tämän paholaismaisen juutalaisen pilalehden saatanallisia piirroksia islamista. Uskonnon häpäisijä Halla-aho jää kirkkasti kakkoseksi. Rikolliset poliitikot ajavat kansaa ostamaan tätä rikollista lehteä. Vastaavat tahot ovat ilmeisesti juuri näin saatanallisesti aikoinaan hyökänneet myös Ranskan hienoa kuningasta ja kuningatar Marie Antoinettea vastaan. Millaista saastaa tuleva tai siis nyt syntynyt EU-Neuvostoliitto edustaakaan. Totalitarismikin voisi olla jotain ylevämpää kuin tällainen kulttuurin kuolema juutalaispaskaan tukehtuen.

http://info.kopp-verlag.de//hintergruende/europa/gerhard-wisnewski/charlie-hebdo-mordverdacht-gegen-polizei-und-innenminister.html;jsessionid=C5BE2204BC3D4C16B215D0FB6B06209E

Tässä palataan ensimmäisen linkin erääseen teemaan. Jos poliisi ja sisäministeri julistavat tietyt henkilöt syyllisiksi ilman oikeudenkäyntiä tai joku turvallisuuspalvelu tai tällaisen sanan perusteella ja sitten vaativat epäiltyjen ”neutraloimista”, tällöin eivät nämä ihmiset muutu syyllisiksi, vaan heidän lynkkaamisensa tekee poliisista ja sisäministeristä epäiltyjä murhasta. Ja he ovat selvästi oikeat syylliset, mikäli myös ”terroristien” haluttomuus antautua on vain poliisin valehtelua. Eräs silminnäkijä muuten sanoi kohdanneensa erään raskaasti aseistautuneen henkilön, joka oli puristanut hänen kättään ja ja sanonut: ”Me emme tapa siviilejä/sivullisia”. Onko ketään yleensä tapettu lehden toimituksessa taiu juutalaiskaupassa? Oliko tappaja poliisi? Vaihdettiinko ruumiit?

Videoanalyysi paljastaa, että terroristiksi ja panttivankien ottajaksi väitetty Coulibaly ei omannut asetta, kun hän tuli ulos. Pikemminkin hänen kätensä olivat sidotut. Oliko hän itse yksi panttivangeista?”

”Nyrkkisääntö: Demokratiassa kansa osoittaa mieltään. Jos hallitsijat järjestävät mielenosoituksia, ollaan diktatuurissa. Poliitikkojen mieleooitus Pariisissa tuo mieleen Neuvostoliiton, Kuuban jne.

Poliitikkojen mielenosoitus näiden kuvien puolesta tuo mieleen vastaavan operaation Ranskassa 80-luvulla. Mossad oli kaivanut haudasta kaksi ruumista ja seivästänyt ne ja laittanut hakaristejä ja antisemitistisiä lauseita. Media ja hallitus reagoivat rajusti. Järjestettiin koko maan laajuinen mielenosoitus antisemitismiä vastaan. Itse presidentti Mitterrand oli kadulla. Perin aikaisinmielenosoituksissa alettiin vaatia holokaustin epäilemisen kriminalisointia ja näin sitten tässä huumassa pian tehtiin!

Nyt poliitikot ympäri maailmaa lähtivät Ranskaan. Sanavapauden puolesta muka, vaikka noiden kuvien laatijat vaikuttavat paholaisilta. Ne ovat tosi saatanallisia. Samaa sanottiin aikoinaan Marie Antoinettea häpäisseistä vapaamuurarien vihalehtisistä. Ja mitä he vaativat? Internetin siivoamista pois toisinajattelusta ja vääristä vakaumuksista. Ihmisten täydellistä vakoilemista. uuden totalitarismin perustamista.”

Iltalehdessä hyvä kommentti uutiskeskusteluun foorumilla. Tanskan pääministeri sanoo: ”Puolustamme vapauttamme”. Ulkomaan foorumilla kommentti tähän:

”Suomeksihan tämä tarkoittaa: ”Suojelemme vain juutalaisia ja lakkautamme vapauden heidän määräyksestään.””

Juksattu:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1423971658451.html

Siinä sitä mielistellään juutalaisia kieli ruskeana.”
Revisionisti Reynouard on tuhottu oikeusprosessissa tämän juutalaisen pilalehden toimittajan ansiosta. Syy: pilakuvat, joista hän ei juutalaisena pitänyt. Käytännössä yksityinen revisionistinen pilalehti tuskin sai mitään vahinkoa edes aikaan, mutta jättisakko tuli silti. Ja tällaisen pilalehden tukemiseksi Euroopan kerma marssii ja kerää juutalaiskommunistilehdelle rahaa! Katsokaa tubessa, niin saatte tekstityksen englanniksi!

http://carolynyeager.net/vincent-reynouard-responds-massacre-charlie-hebdo

Painavaa asiaa Yeagerilta aiheesta.

http://www.patriootti.com/mita-on-pegidan-takana/

Pediga vaikuttaa melko perussuomalaiselta. Saksassa asiaa voi vielä jotenkin ymmärtää tiettyyn rajaan saakka, mutta silti. Siis sionistista tällaista liikehdintää viritellään ja samalla tiukkaa niskalenkkiä ”antisemitismista” falseflag-iskujen varjolla.

Jepulisjepsis sanoo:
25.3.2016 16:55
Oho. Sama tyyppi on joutunut jo kolmannen kerran terrori-iskun uhriksi.

”An American Mormon missionary who was injured in the horrifying Brussels airport terrorist attack previously survived the Boston bombing and the Paris attacks.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3505243/It-s-blessing-God-s-alive-American-Mormon-injured-brush-terrorism-Brussels-surviving-Boston-bombing-Paris-attacks.html

http://metro.co.uk/2016/03/23/brussels-attacks-teenager-also-survived-boston-and-paris-bombings-5769552

Jos nuo iskut ovat oikeasti tapahtuneet, tuollaiset otsikot ovat jotain sairasta ilveilyä tms. Kenelläkään ei voi olla noin huonoa tuuria.

nönnönnöö sanoo:
31.3.2016 20:26
Mietteitä25.7.2012:
http://revisionistreview.blogspot.fi/2012/07/predictive-programming-batman-movie.html

Tässä epäillään Batman-ammunnan olleen jotain ihan muuta kuin yksittäisen hullun teko. Eipä tällaista ennen ole juuri ollut ja nyt joka paikassa. Tässäkin tutkinnallisten outouksien lisäksi epäuskottavan hirvittävä tapaus johti heti isokenkäisten vaatimuksiin aseenkanto-oikeuden rajoittamisesta ja aseiden keräämisestä kodeista. Minusta tällaisten ammuskelujen lisääntyminen ympäri maailmaa, myös Suomessa, on selvä merkki siitä, että eliitillä on sormensa pelissä. Mossad on aloittanut murhaorgiat. Edellisissä bloggauksissa olleen tri Dayn esityksenkin perusteella olisi odotettavissa ”onnettomuuksien” ja joukkomurhien lisääntymistä. Niin ”hullujen” kuin terroristien. Nämä hirvittävät rikokset eivät ole vain väline, vaan tämä maailmanherruuteen pyrkivä lahko murhaa, koska toiminta on yksi tärkeä elämäntapa. Valittelut tuntuvat valheellisilta, kun terrori-iskut ja joukkomurhat ovat alkaneet olla uutisissa tiuhaan tahtiin. Suomessakin aivan vastaava joukkomurha Hyvinkäällä. Ihmeen vähän muuten siitä puhutaan enää.

Joka puolella muualla maailmassa sotia ja niiden jälkeen tuhotussa maassa kaaos ja terrori-iskuja. Pommi-iskut jatkuvat loputtomiin ja hommalaiset jaksavat jauhaa islamista Iltalehden ja muiden foorumien keskusteluissa. On yhdentekevää, kutsuuko näitä vihan lietsojia hommalaisiksi vai Israelin palkkaamiksi trolleiksi. Ko. sivustolla on hyvin monta tällaista trollia. Viimeksi Irakissa taas verinen pommikampanja eilen uutisissa. Kuitenkin vähänkin ajatteleva ihminen tajuaa kaaoksen ja murhaamisen liittyvän maailmaa alistavan eliitin toimintaan. Koko muslimi maailmanmurskaaminen kaaokseen visioitiin Israelissa jo 1982 paperissa, kuten muistamme. Kun Syyria saadaan alistettua, murhaaminen ja tuhotyöt tulevat jatkumaan siellä kauan. Kysehän on kaiken muun lisäksi Libyan ja Irakin tapaan paitsi Israelin mahdolliseksi suureksi uhkatekijäksi nousevat alueet (jos ne nousisivat), myös pitkäaikaiset vihanpidon kohteet israelilaisten taholta. Olisi tehnyt mieli potkaista televisiota tai oksentaa, kun Ranskan (Rothschildin nukkevasalli jo yli 200 vuotta) edustaja sanoi televisiossa ”olevansa järkyttynyt” Syyrian taisteluista eli kuolemasta ja tuhosta. Miksi sitten koko Libyan vesihuoltojärjestelmäkin piti tuhota lähes kaiken muun lisäksi? Kaikki alkaa olla hirvittävän rikollista ja hirvittäviä rikollisia yhteiskunnissa valta-asemat pullollaan.

Miksihän ns. vaihtoehtomedia on lopettanut näiden Länsimaiden joukkomurhien epäilemisen valtioterrorismiksi? Miksi vain Breivikiä sai epäillä feikiksi? Selvät valeoppositiot aloittivat silloin hyvin nopeasti epäilemisen. Ilmeisesti eliitti syöttää heille sisältöä tai laskee liikkeelle siis muutaman luottomiehen välityksellä. Heidän epäilynsä ovat osa suunnitelmaa jo, kuten WTC-iskuissa tietysti on mietitty etukäteen oppositiotoiminta ja sen luominen. Haltuunoton varaan ei kannata noin aroissa asioissa mitään jättää. Tuo Michael Hoffman II on kirjoittanut kokonaisen kirjankin tuon tyylin mind-controlista, kuin mitä tuossa jutussa kerrotaan. Näillä selkeillä tai vähemmän selkeillä terroriteoilla pyritään ilmeisesti masentamaan kansaa tai muuten vaikuttamaan ihmisiin. Jo tuo Lincolnin salamurha saattaa olla osaltaan selvinnyt tarkoituksella. Eliitti on vuotanut tahallaan tietoja ja osoittanut yleisölle epäselvyyksiä murhan yhteydessä. Samalla tavalla Kennedyn murhassa ja WTC-iskuissa ja monissa joukkomurhissa tai salamurhissa on kummallisuuksia paljastunut ja teot ovat olleet harvinaisen röyhkeitä ja tökeröitä lavastuksia. Ne, jotka epäilevät totuus-liikkeen petoksellisuuden suuruutta, voisivat miettiä, kuinka tökerösti nämä iskut on tehty, kuin näytöstyyliin. Epäselvyyksien on ollut määrä paljastua. Kennedy olisi voitu myrkyttää tai olisi voinut sattua ”onnettomuus”.

Tuo Hyvinkään tapaus oli selvä juttu. Ehkä tämän vuoksi siitä ei niin hirveästi uskalleta lehdissä puhuakaan. Tökerö suunnitelma ja paljon aukkoja tapahtumissa. Voi myös olla, että sitä tullaan käyttämään vielä ”aseena” jossakin vastaavanlaisessa uudessa iskussa, joka tullaan sitten ylläripylläri yhdistämään äärioikeistolaisuuteen, Hitleriin ja nuoriin miehiin. Olihan Hyvinkään kattoampujalla jo maastohousut, hirvikivääri ja ihailun kohteena Saksan armeija. Selvää tiedustelupalvelun asettelua ja suunnittelua.

Breivik ja Norja

Satuin tässä avaamaan telkun ja näin Ruotsin teeveen ohjelmassa Norjan muistojuhlallisuuksista osan jotain seminaaria, jossa asiantuntija luennoi Breivikistä. Hän muistutti manifestista, jossa Breivik esitti salaliittoteorian siitä, kuinka kulttuurimarxsilainen eliitti olisi valmistellut ”Eurabiaa”, jossa islam olisi ottanut vallan ja jossa siis valta olisi imaameilla ja mokutetuilla suurvalloilla. Ihmettelen, kuinka tällaista outoa skeidaa levittäisi tosissaan edes mielisairas. Kyseessähän on Israelin propagandistien surkea ja naurettava salaliittoteoria, johon eivät taida uskoa ketkään. Vain nämä propagandistit (jotka siis eivät itse usko tarinaan) levittävät tällaista stallarityylin lokaa. Mutta oikeasti kukaan ei lähde tekemään joukkomurhaa sen perusteella, koska vähänkin älyä omaava ihminen huomaa heti, että Israelhan sen mokutuksen takana on. Tämän tajua heti, jos näitä asioita ajattelee. Ja Breivikin tapainen ihminen ajattelee. Mikään täydellinen mielisairas ei kykenisi tekemään hänen tekemiksi väitettyjä asioita. Älykäs ihminen tajuaisi asiat eikä kirjoittaisi huuhaata 1500 sivua. Teoksen kirjoittaminen vaatii kuitenkin jo sen verran kykyjä. Koko Breivik alkoi tuntumaan todella selvältä feikiltä. Manifestiahan olikin suureksi osaksi kopioitu ”Unabomberilta” eli kaikki viittaa suoraan Mossadiin ja sen apujärjestöön. Breivikin facebook-sivua oli muutettu iskujen jo alettua eli aika silmiinpistävän tökeröä on tässäkin poliisien toimintaa myöten.

Siten on hyvin ihmeellistä, miksi yhteiskunta toistaa kaikki valheet. Meille kerrottiin ns. vaihtoehtomediassa, että maan uljas demarijohto olisi esittänyt verhotun piikin Israelin ja USA:n suuntaan sanoessaan, että Norja ei tule taipumaan tällaisen edessä. Mielestäni tästä ei ole todisteita, vaan kaikki tuntui tarkoittavan sitä, mitä sanottiin vuosi myöhemminkin, eli että terrorin edessä ei taivuta ja että Breivik ei saanut aikaan sitä, mitä ajoi takaa. Täydellinen hampaattomuus näkyy juuri tässä, että kaikki manifestit ja poliisin meriselitykset ym. tarinan osat toistetaan yhteiskunnan aholta nöyrästi eikä vihjata olenkaan mihinkään falseflagiin tai tiedustelupalveluiden sekaantumiseen asiaan. Vielä ihmeellisempää on ihmisten osallistuminen tällaisille luennoille. Noh, en kyennyt jatkamaan ja kuuntelemaan mahdollista keskustelua.

Kadulla haastatellut ihmiset ovat alkaneet epäillä ihan uutisissakin esitettyjen haastattelujen perusteella jotain. Silti maan johto tuntui reagoivan iskuihin juuri globaalieliitin haluamalla tavalla. Se sai kaiken hyödyn iskuista, vaikka siis se oli murhannut maan johdon puoluetovereita ja siis lapsia. Voisi kysyä, miksi SDP-johto nielee ilman mitään vastarintaa tai älämölöä röyhkeän joukkomurhan, jossa murhataan puolueen jäseniä poliittisista syistä. Millainen limanuljaska alistuu tässä toistamaan murhaajien mieliksi kaiken, mitä käsketään? Kyseessä on aatteen petturi ja maanpetturi, joka on alistunut Israelille ja Mossadille. Mossadin miehet ja naiset maan johdossa ilmeisesti nimenomaan suostuivat siihen, että tällaiset kesäleirit loppuisivat? Tai että heille voidaan tehdä mitä vain? Sama alistuminen jatkuu siis edelleen ja maan johto on murhaajien (Mossadin) taskussa ja nöyrä vasalli. Kaikki mahdollinen voidaan niellä.

Miksi maan kansalaiset nielevät kuitenkin ilman kansannousua, ehkä mahdollisesti hammasta purren kaiken? Suuri osa tajuaa kuitenkin koko kuvion. Tuntuu siltä, kuin ihmiset olisivat valmiita astumaan nöyrästi jonossa vaikkapa lahtipenkkiin teurastettavaksi. Sitähän tämä alistuminen on. Kuinka ihmeessä tämä kaikki on mahdollista ja on voitu luoda tällainen kulttuuri, jossa talmudisteille alistutaan täydellisesti? Vihaavatko ihmiset toisiaan hirveästi vai kuinka ihmeessä tällainen alistuminen väkivaltakoneistojen ja valtakoneistojen edessä on mahdollista? Sitooko systeemi niin täysin ja ollaanko opittu jo ottamaan kaikki ohjeet ja ajatukset ja mallit ym. ulkoapäin ja onko länsimaissa kaikki elämä jo ohjauksessa? Samanlaista alistumista on Suomessa Hyvinkään ym. juttujen kohdalla ja maailmalla tuossa Coloradon jutussa. No sentään Truthseekerissä oli pohdintaa mind controlista. Suomessa vain sanotaan, kuten esim. radiossa viikko sitten, että kun ei ennen ollut mitään käsitystä tällaisesta hulluudesta, niin ei ydinvoimaloihin vaadittu sellaisia betoniseiniä kuin nyt. Miksihän ei? Tuskin ihmiset muuttuvat hulluiksi terroristeiksi noin vain. Koko maailma silti alistuu betonin valamiseen, vaikka suuri osa tajuaa, että USA ja Mossadhan ne terrori-iskut tekevät, vaikka olisi mikä turvajärjestelmä. Turhat investoinnit ja hiljainen alistuminen vain kaikkialla. Miten tämä on mahdollista, kun tutkivat journalistit ja tutkijat ovat paljstaneet kaiken terrorismin jo Mossadin ja sen apujärjestöjen (CIA, FSB jne. jne.) toiminnaksi?

Kyllä nauratti, kun luin Ruotsin tekstiteeveestä Breivikin lähettäneen yli 600 kirjettä äärioikeistolaisille. Niissä hän olisi kehottanut vastaanottajaa jatkamaan taistelua. Väsynyt feikki. Onkohan tarkoitus tehdä tunnetuksi vai mustata vastaanottajaa? Riippu kai tilanteesta. Tai sitten juttu on ankka. Tiedustelupalvelu kirjoittaa kai kirjeet.

Kommentoi

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s