IRAK-ASIAA


Irak Saddamin ja USA:n miehityksen aikana

(Kirjoittanut nn.  huhtikuu 6, 2013)

Tässä Spingolan ja irakilaisnaisen (Buthaina Neveln) keskustelussa valotetaan Persianlahden sotien 1991 ja 2003 sekä amerikkalaismiehityksen salattuja taustoja ja totuuksia sekä esitetään salattua tietoa myös Saddamin hallinnon todellisuudesta ja maailmanpolitiikasta ennen 1991 sotaa. Jos tuo video häviää Youtubesta, niin tältä blogin Justice for Germans sivulta voi ladata mp3-tiedostona (mp3) keskustelun.

Deanna avaa keskustelun todella oivasti sanoen, kuinka amerikkalaisia on aina törkeästi kiihotettu vihaan eri kansakuntia kohtaan ja sitten falseflag-operaatioiden jälkeen on suoritettu maiden tuhoaminen ja niiden kansallisomaisuuden ryöstö ja kansalaisten orjuuttaminen, kun ensin on suuri osa tai lähes kaikki murhattu kansanmurhapolitiikalla nopeasti. Loputkin tuhotaan siis orjuutuksella ja kulttuurien tuhoamisella – enenevässä määrin nykyisin täydellisesti ja lopullisesti. Kuinka ollakaan, erästä ihmisryhmää ja uskontoa / kulttuuria ei koskaan saa kritisoida yhtään, perusteena em. karkean vihapropagandan kaltaisen vihakiihotuksen vastustaminen. Tällaiset kaksoisstandardit ja suuret sodat em. vihakiihotusten ja lapsekkaiden satujen verukkeella tuntuvat amerikkalaisista mitä luonnollisimmilta asioilta ja todellakin he hyväksyvät johtajiltaan ja medialtaan kammottavan vihakiihotuksen milloin mitäkin ihmisryhmää vastaan (pois lukien juutalaiset).

Saddamin aikana elintaso oli korkea ja ihmiset hyvin koulutettuja. Fundamentalistisilla lahkoilla ei ollut kannatusta. Todellisuudessa kidutusta ja vainoja ei laajasti esiintynyt. (USA:n lietsomat kapinaliikkeet tietenkin johtivat jonkinlaiseen normaaliin vastareaktioon). Irakin talous pyöri kansan hyväksi ja Saddam tarjosi kansalleen etuja Gaddafin ja Hitlerin tavoin, ei suinkaan ”vain omalle heimolleen”, ”sukulaisilleen” tms. Nimenomaan Iranin vastaisen sodan lakattua maan talous ja elintaso kohosivat nopeasti. Irak oli siis hyvin moderni valtio ja Saddam hyvin suosittu johtaja. Irakilaisilla oli tosiasiassa paljon enemmän oikeuksia kuin kuwaitilaisilla. Silti Lännen propagandassa Kuwaitia lähdettiin muka vapauttamaan demokratian nimissä tuttujen iskulauseiden kera. Saddamia oli turhaan yritetty horjuttaa ja sama horjutuspolitiikka opposition tukemisen muodossa jatkui 1991 sodan jälkeen. Muistamme heti sodan jälkeen kurdien ja shiaväestön kapinayritykset, joita tuettiin ulkomailta.

Kuwait on osa Irakia, mutta Britannia on erottanut sen kauan sitten ja tehnyt nukkevaltiokseen. Ennen miehitystä 1990 Saudien ja USA:n sekä Britannian ym. käskyttämänä Kuwait provosoi sotaa kaikin tavoin, esim. loukkaamalla irakilaisia monin tavoin. Irak oikeastaan ajettiin Kuwaitin valtaukseen 1991. Samaan tapaan Iranin ja Irakin sodan 1980 sai aikaan Iran aloittamalla sotatoimet huhtikuussa. Väitteet siitä, että Saddam olisi ollut CIA:n käskyläinen tai aloittanut sodan USA:n määräyksestä ovat valeoppositiolle syötettyä propagandaa. Sen sijaan Ajatollah Khomeini oli paitsi läheiset suhteet KGB:n suuntaan omannut mies, myös koko maanpakonsa ajan Britannian tukema. Myös havaittiin vahvaa Khomeinin salaista tukemista 1979 ja vähän aiemmin esim. USA:n Pariisin suurlähetystön taholta. Khomeinin tärkeä kumppani oli joku Jennings (minulla ei ole tarkempaa tietoa tästä ja häneen viitattiin ohimennen, en muista etunimeä). Länsi (eritoten Britannia) oli myös monien uskonnollisten lahkojen takana, joita Iraniin perustettiin, kuten se on juutalaisjohtoisen Saudi-Arabian kautta ollut lähes kaiken islamismin ja wahhabiittilahkojen ym. takana tai vahva tukija. Osama Bin-Ladenin toiminta ei ollut mitenkään erilaista kuin Saudi-Arabian muut vastaavat projektit. Oikeastaan juuri hän oli vahvasti mukana monissa CIA:n operaatioissa.

Shaahi päätettiin kai kaataa sen vuoksi, että hän harjoitti sovinnollista politiikkaa Irakin suuntaan ja solmi erinäisiä sopimuksia arabimaiden ym. tahojen kanssa, jotka eivät olleet länsimaiden mieleen. Britanniaa ja Yhdysvaltoja suututti kai erittäin paljon heidän huumetehtaittensa alasajo. Shaahi alkoi suosia liikaa omaa kansaa niiden mielestä.

Saddam ei koskaan luottanut USA:n hallitukseen eikä ollut esim. mikään Rumsfeldin käskyläinen. Saddam etsi kumppanuutta lähinnä Neuvostoliitosta ja Venäjältä, Jugoslaviasta ja Ranskasta. 1986 Iran teki rajun hyökkäyksen ja Rumsfeld kävi painostamassa Saddamia lopettamaan puheet ”arabien yhteisestä asiasta” ja veljeydestä, Palestiinan arabien tukemisen ja luovuttamaan etuja USA:n yrityksille. Tuolloin myös USA alkoi lisätä läsnäoloaan alueella lentokoneiden ja laivaston kautta. Kun paljon puhuttu kurdien kaasutus tapahtui, Irakilla ei ollut kaasua. Kyseessä oli Iranin suorittama rikos (olen kuullut vahvaa esitystä aieminkin tämän näkemyksen tueksi). Irak ei suostunut vaatimuksiin eikä saanut joukkotuhoaseita. Koska Irak ei suostunut, seurasi 1991 sota. 70-luvun alussa oli kansallistettu paljon eikä Saddam perunut tätä, vaan oli ajanut kansan hyvinvointia.

Persianlahden sodan 1991 jälkeen Irakia kuristettiin. Sitä syytettiin väärin perustein ”ruokaa öljystä” -järjestelmän väärinkäytöstä. Miljoonia kuoli länsimaiden kansanmurhapolitiikan vuoksi jo tuolloin.

Joukkotuhoaseet olivat vain yksi megavalheista, joiden perusteella toinen Irakin sota alettiin. Kyse oli kansanmurhasta, tuhoamissodasta ja ryöstöstä. Tietenkään mihinkään siviilien säästämiseen ei pyritty, vaan pommitukset olivat kummassakin sodassa hyvin tuhoisia myös tässä suhteessa. Vastarintaa ulkomaiset armeijat kokivat, vaikka tästä ei kerrottu länsimedioissa. Voittoa kuulutettiin taisteluiden vielä raivotessa. Lainaus nimimerkki vv  :n kirjoituksesta ”Juutalaiset ovat tuhoamassa planeettaa, sanoo Morris Herman”: ( nimimerkki vv:) ”Libyassa on tuhottu liki 100 000 ihmishenkeä. Videossa on alkupuolella Algeria ISP:n teksti 18.10.2011, jossa kerrotaan 1200 libyalaisen isänmaallisen siviilin tuhoamisesta Bani-Walidissa ”köyhän miehen atomipommilla” eli pommilla, jossa on pieninä pisaroina polttoainetta, joka räjähtää uhrien yllä ja vie heiltä kaiken hapen. Uhrit kuolevat hapenpuutteeseen, tukehtuvat siis. Todelliset elukat asialla elukkojen gangsteriluolan (YK:n) mandaatilla.” ( nimimerkki vv:n lainaus päättyy tähän.) nn: Ilmeisesti Buthaina puhui mm. juuri tällaisen pommin käyttämisestä (muistaakseni Basrassa, jossain kaupungissa kuitenkin puolustautuvia irakilaisia vastaan),  (Ylläpito, en löytänyt ko. videota ?).

Minään vapauttajana ei ulkomaisia rosvoja koskaan koettu, sillä väestö tajusi, miksi maa oli vallattu. (Muistamme röyhkeän petoksen, kun länsimedia kuvasi järjestettyä Saddamin patsaan kaatamista suorassa lähetyksessä. Muiden tahojen filmeistä paljastui, kuinka naurettavan pieni väkijoukko oli. Myös länsimedian omien filmien loppukuvista. Uutisissa esiintyivät muutenkin yleensä poseeraavat palkkasotilaat ja näyttelijät.

Uusi järkytys julmien sotatoimien ja hyökkäyksen lisäksi oli laaja ryöstely ja se anarkia, johon maa syöstiin. Tosiasiassa suuri osa rosvojoukoista oli CIA:n ulkomailla kouluttamia ja armeija ei tehnyt juuri mitään ryöstelyn estämiseksi. Omin silmin nainen näki esim. museon ryöstön sotilaiden katsoessa vierestä. Heillä oli tankkeja ja selvä mahdollisuus muutenkin estää ryöstö. Selvästi järjestelmällinen ryöstäminen armeijan suojeluksessa oli suunniteltu juttu. Hackertin kirjassahan suoraan sanottiin esim. erinäisten taide-esineiden kulkeutuneen New Yorkin juutalaisten haltuun ja heidän pimeiden liiketoimiensa kohteiksi.

Vastaava ryöstäminen ja sekasorto on jatkunut jo 10 vuotta ja selvästi miehittäjän toimesta. Mistään oikeasta sissisodasta ei pian sodan jälkeen enää ollut kysymys tai valtataisteluista. Terrori-iskujen takana on Mossad ja CIA ja talmudistinen murhapolitiikka, kuten koko sodan takana oli juutalaisten maailmanherruuspyrkimys,  maailman alistaminen ja tuhoaminen. 4 miljoonaa ihmistä on jo murhattu eli kyseessä on selvä väestön vähentämisen politiikka. Maan resurssit ryöstettiin ja koko maa tuhottiin. Ihmiset syöstiin kurjuuteen sekä heitä alettiin murhata järjestelmällisesti.

Saddamin hallinto oli ollut moraalisesti korkeatasoinen. USA:n miehitysjoukot toivat mukanaan huumekaupan joka kadulle. Irakin masennettu nuoriso siis myrkytetään huumeilla tarkoituksellisesti kuten maailman väestölle muutenkin kaupitellaan huumeita koko ajan ja kuten aina on kaupattu. Muistamme esim. Britannian juutalaisten huumekauppiaiden eduksi käymät oopiumisodat ja kiinalaisten myrkyttäminen. Sukupuolitaudit ja muut taudit niittävät tuhoaan ja terveydenhuolto on romahtanut muun yhteiskunnan mukana. USA:n joukot toivat mukanaan kaikenlaisen rappion, esim. prostituution. Maassa tehdään myös paljon abortteja, kun ennen Saddamin aikana abortteja tehtiin vain hätätapauksissa naisen terveyden ollessa uhattuna.

Koko inrfastruktuuri on Irakissa tuhottu. Kaikki jälleenrakennusvarat varastetaan. Esim. sähköverkon rakentamiseen tarkoitetut varat on säännöllisesti kavallettu. Miehitysvalta on pystyttänyt siis vihatun nukkehallinnon, joka koostuu suurrikollisista. Vaikka varojen katoamisesta ei ole tarkempaa tietoa, voi hyvin arvata, että valtaosa niistä on päätynyt vielä suuremmille rikollisille, jotka nuo maanpetturit ja roistot ovat valtaan nostaneet.

Tällaiset rosvot johtajina ovat ”länsimaisen demokratian” tavaramerkki. Myös meillä alkavat kai pian kidutukset ja ihmisten katoamiset, jotka yleistyivät räjähdysmäisesti Irakissa amerikkalaisten saavuttua. Jatkuvasti ammutaan mielenosoittajia, jotka osoittavat mieltään vihattuja nukkehallituksia vastaan. Erinäiset ääriuskonnolliset lahkot ja terrorijärjestöt toimivat selvästi Mossadin ym. ohjauksessa ja ovat tuontitavaraa.

Johtopäätöksenä sanoisin, että naisen esitykset olivat hyvin pitkälle uskottavia ja etenkin tule mieleen ajatus siitä, että vasemmistolle ja valeoppositiolle on syötetty liian yksipuolista kuvaa ja asetelmaa Iranin ja Irakin asioista. Jo 60-luvulla Tuomioja tuomitsi shaahin USA:n nukkehallitsijana ja ”kansan alistajana”. Selvästi kuitenkin shaahista tuli USA:n target jo varhain, viimeistään 70-luvun alkuvuosista lähtien hänen kaatamistaan alettiin jo selkeästi valmistella. Saddamia on painostettu CIA:n taholta, mutta hän ei ilmeisesti ole ollut mikään marionetti koskaan. Irakin tuhoaminen oli talmudistien johtaman lännen pääprojekti 80- ja 90-luvuilla. On epäselvää, millaiset yhteydet Iranin johdolla ja Lännellä ovat olleet ja onko kyse ollut ohjailusta enää islamilaisen vallankumouksen voitettua Teheranin itselleen. Joka tapauksessa Iranin tuhoaminen on ollut Israelin agendalla jo kauan. Tuosta vallankumouksesta lähtien avoimesti. Irakin tuhoaminen on tietenkin osa Israelin suurta projektia, jossa arabimaailma hajotetaan ja suuret maat tuhotaan. Lisäksi lähes kaikki maat ja sirpaleet halutaan omaan kontrolliin. Tästä on kyse irakilaisnaisenkin mukaan niin arabikeväässä kuin Syyrian tuhoamisessa. Hän vetoaa Länsimaiden kansalaisiin, jotta Syyriaa tuhoavia Lännen palkkasotilaita ei tuettaisi. Juuri on ulkoministeri Kerry vaatinut käsittämättömän suuria summia näiden Lännen palkkamurhaajien ja rikollisten avustamiseen.

Arabimaiden alistamisen lisäksi kyse on talmudistisesta vihan ja tuhoamisen agendasta. Arabimaiden jälkeen tai samaan aikaan tullaan tuhoamaan Eurooppa ja USA. Lopulta koko maailma. Kyse on ”uudesta maailmanjärjestyksestä” eli bolshevismista. Koko maailmasta tulee yksi suuri gulagi, jossa ihmiskunta tuhotaan suurelta osin kansanmurhissa ja sodissa ja rokotteilla/myrkyillä, esim. köyhdytetyllä uraanilla. Steriloidaan ja tapetaan. Lopuista tehdään orjia, joilta on viety elintaso ja kulttuuri. Koko sivilisaatiota ollaan tuhoamassa.

Ihmetyttää esim. Jonathan Azaziahin vihanpurkaus kaikkea sellaista väkeä kohtaan, joka sanoo yhdenkin poikkipuolisen sanan islamilaisesta vallankumouksesta. Mikäli tämä tarkoittaa esim. sitä, että ei saisi sanoa USA:n tukeneen shaahin kaatamista ym. Maailma on ihmeellinen. Tietysti nyt on pidettävä Iranin puolta täysillä ja on myös muistettava, että palestiinalaisten ja koko muslimimaailman (niiden, jotka eivät ole luopioita) on yhdistettävä voimansa taistelussa. Silti olisi syytä säilyttää avoin mieli ja sallia asiallinen keskustelu eikä tule pahoittaa mieltään jokaisesta salaliittoteoriasta tms. Jos on argumentteja kumota sellainen tai esittää vastaan hyviä todisteita, kannattaa toimia niin eikä ”pompata kattoon raivosta”.

Viimeisin Spingola-keskustelu eli Karl Radlin luento oli myös melko kiinnostava. Karl Radl kertoi, että aina kun juutalaiset ajattelevat olevansa uhattuja tai kokevat vastoinkäymisiä tai vastarintaa, heillä esiintyy laajasti Eshterin kirjan lukemista ja sen sisällön teemaan samastumista ja ajattelua, että heillä on oikeus tappaa massoittain ei-juutalaisia. Esim. Hitlerin nousu aiheutti valtavaa raivoa. 2. maailmansodan ajoilta hän raportoi keskustelun, jossa vihan vimmassa olleet juutalaiset suunnittelivat saksalaisnaisten raiskaamista ja keskustelivat siitä. Keskustelussa teemaa pidettiin normaalina eikä protesteja esityksestä esitetty. (Muistakaamme FDR:n lähettilään ja Englannin johdon keskustelu 20 miljoonan saksalaisen siviilin surmaamisesta Englannin juutalaisten johtajan Laskin läsnä ollessa ym.)

LISÄYS: Uuusi Buthainan haastattelu:

http://grizzom.blogspot.fi/2013/04/spingola-speaks-20130409.html

Todella meille on valehdeltu ja paljon. Esim. 1991 ”shiakapina” Etelä-Irakissa. Todellisuudessa USA tuki kuin tukikin ilmasta ”kapinallisia”, jotka olivat todellisuudessa Iranista ja muualta haalittuja terroristeja, jotka vain tuhosivat Irakia, tappoivat sotilaita ja virkailijoita sekä raiskasivat, tuhosivat ja polttivat. Tämän ”kansannousun” Saddam muka kukisti verisesti ja USA:ta olivat neokonnat julistamassa häpeäpaaluun, kun ”vain vierestä katsottiin” tätä. Todellisuudessa tämä oli propagandaa tulevaisuutta varten. Oli päätetty rajoitetusta sodasta ja saarrosta. Lisäksi siis järjestettiin tuhoja eikä varmaankaan uskottu 2kapinoista” syntyvän mitään.

Saddam kuvataan liiankin lempeäksi ja jaloksi luonteeksi ja hyväksi hallitsijaksi. Lienee selvää, että esim. jalkapallomaajoukkueen pelaajia ei suinkaan hakattu MM-karsinnan epäonnistumisen jälkeen, kuten on väitetty mediassa.. Myös pojista on kerrottu saatanallisia valheita. Katalia valheet ovat ja kertojathan ovat hyvin pajoja ja katalia ihmisiä, kuten tiedämme.

Kurdistan oli varhemmin kristittyjen arabien keskus. Kurdit ovat siirtyneet sinne vasta hiljattain. Kurdit eivät oikeasti ole alun perin olleet kapinamielellä, vaan kaikki kurdien sissiliikkeet ovat Mossadin luomuksia. Kyllä: Mossad pelaa myös Turkissa molempia luomuksiaan toisiaan vastaan. Kaikki kurdien sodat ovat olleet sotia Israelin puolesta. Tämä tiedetään yleisesti. Israelin luomat sissit joutivat aluksi ja joutuvat koko ajan panemaan kuriin oman heimonsa. Vain Mossadin liittolaiset saavat kaikki tuet ja juuri murhattiin runoilija, joka sanoi ääneen Mossadin pyörittävän Kurdistania ja kertoi kaikesta korruptiosta ym. Saddam kohteli kurdeja tietenkin hyvin ja shiioja, poislukien pääosin Iranista tuodut terrorisolut.

Mitään shiiojen massamurhia ei tietenkään ollut. Vain irakilaisten sotilaiden massamurhia 1991. Kun 2003 esiteltiin ”Saddamin joukkohautoja”, niissä oli pääasiassa irakilaisissa sotilaspuvuissa olleita vainajia. Tämä aiheutti väestössä lisää katkeruutta ja vain ulkomaiset sanomalehtien lukijat ja television katsojat uskoivat satutarinat.

Iranin salaisen poliisin Mossad-kytkennät ovat hämärän peitossa. Khomeini ei ilmeisesti puhdistanut juuri yhtään sitä, vaan vain siltä osin, että hänen oma taustansa ei paljastuisi. Iran on julkisesta vihanpidosta huolimatta pystynyt erinäisiin diileihin USA:n kanssa.

Irakilaisten joukkomurhat ovat jatkuneet sodan ajalta tähän päivään saakka. Johto on maanpetoksellinen ja salaiset palvelut virittävät pommeja ja tekevät jatkuvasti puhdistuksia. Kyseessä on talmudismi: goijmeja murhataan ja etenkin parhaat. Ilmeisesti joskus tulevaisuudessa jää vain tietämättömiä ja kyvyttömiä orjia ja kenties muutama luottoetumies orjille osaksi hallintokoneistoa.

Saddam murhattiin, koska hän todellakin ajoi kansansa asiaa. Juutalaiseliitti halusi ryöstää Irakin kokonaan itselleen. Valeoppositiotoiminnan avulla on syötetty tarinaa, jonka mukaan Saddam olisi ollut CIA:n agentti. Minäkin olen joskus vuosia sitten mölissyt noita juttuja.

Minulta on kysytty tuosta Iranin ja USA:n vehkeilyistä.

Ainakin siis shaahia kaadettiin ja Khomeini nostettiin valtaan Lännen tuella. Olisiko luvannut ainakin jotain? Kenties myöhemmät diilit olivat vain diilejä aitojen vihollisten välillä (salaiset asekaupat ym.) ? Jos joku on painostettu Iranin ja Irakin sotaa alkamaan, niin Khomeini. Rauha tulikin hänen kuoltuaan.

Näissä salapeleissä on usein niin, että juutalaiste ja rappparit ja petturit touhuavat paljonkin johdon selän takana. Kuahistuttavin esimerkki on Wehrmacht, joka petkutti täydellisesti Hitleriä ja esim. kavalsi Barbarossan lukemattomia kertoja ennen hyökkäystä Stalinille. Kaikki kavallettiin jasabotoitiin, mutta siis Hitler oli Lännen ykkösvihollinen.

Juutalaisilla on aina ollut suunnaton myyräverkosto oman verkostonsa lisäksi. Siksi on paha lähteä syyttelemään tuosta noin valtioiden johtoa ym.

Uusi haastattelu  ja materiaalia molemmissa linkeissä. Tässä myös materiaalia:

Ohessa podcasteja Saddamin Irakista, jossa Buthainan haastatteluja :

Spingolan ja irakilaisnaisen (Buthaina Neveln) keskustelussa valotetaan Persianlahden sotien 1991 ja 2003 sekä amerikkalaismiehityksen salattuja taustoja ja totuuksia sekä esitetään salattua tietoa myös Saddamin hallinnon todellisuudesta ja maailmanpolitiikasta ennen 1991 sotaa.:
https://youtu.be/N1VW2YBSqo0

Lisää Buthainan haastatteluja:

http://grizzom.blogspot.fi/2013/04/spingola-speaks-20130409.html

http://spingolaspeaks.wordpress.com/2013/12/30/monday-buthaina-neveln/#more-243

http://grizzom.blogspot.fi/2013/12/spingola-speaks-20131230.html

Kauhistuttava tietopaketti Irakista:
http://spingolaspeaks.wordpress.com/2014/09/14/evelyn-hutcheson-frederick-shaw-buthaina-hawas-neveln/

http://www.spingola.com/iraq_after_the_2003_us_invasion.html

https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/04/01/wolfgang-hackert-mord-und-perversion-1/comment-page-1/#comment-171

https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/04/01/wolfgang-hackert-mord-und-perversion-1/comment-page-1/#comment-172

Nukkehallitsiuja on rikollinen. Poliisi ja militia on miehitetty uudelleen rikollisilla. Kansa ei voi mitään. Siltä ryöstetään kaikki ja koko ajan Mossad apusysteemeineen murhaa sitä pommeilla. Kun mielenosoitus on, saattaa miliisi tappaa satoja ihmisiä ja jättää ruumiit lojumaan pelotteeksi. Kuolemanpartiot kulkevat murhaamassa ihmisiä. Talmudistin paratiisi. 20 vuodessa maa on tuhottu moneen kertaan ja iso osa asukkaista tuhottu. Uusi sukupolvi ei joukuja käy etc.  Erittäin mielenkiintoista tietoa Saddamin teloituksesta ja näytösoikeudenkäynneistä. Irak ja Saddam ei koskaan kaasuttanut mitään kurdikylää, vaan Iran etc.

comments:

  1. Ei, teloitettu Saddam ei ollut vale-Saddam. Saddam ei kuollut pommituksissa eikä paennut vihollisen puolelle. Kaikki tuollainen on disinformaatiota. Juutalaisethan eivät voineet olla elvistelemättä ja käskivät selvästi kuvaamaan teloituksen koko maailmalle Gaddafin murhan tapaan. ”Oikeudenkäynnit” ja teloitusvideo osoittivat selvästi, että oikea on ja ryhtiä oli.

    Päivitys 2016 : Uusi haastattelu Buthaina Nevelniltä   :

    https://spingolaspeaks.net/2016/08/13/buthaina-neveln-dr-tarek-farag/

    Uusi haastattelu Buthaina Nevelniltä. 1987 Donald Rumsfield vieraili Bagdadissa ja esitti kolme vaatimusta. 80 % Irakin öljytuloista ulkomaalaisille konserneille, palestiinalaisten rahoittamisen lopettaminen ja panarabilaisen aatteen hylkääminen. Saddam ei vastannut mitään edes, vaan nousi pöydästä ja poistui huoneesta. Rumsfeld vannoi, että uhkaus kivikauteen pommittamisesta toteutuu, koska ehdot eivät kelvanneet. No Saddamia nyt ei huvittanut ilman sotaa alkaa Israelin orjaksi.

    Todellisuudessa siis ei mitään joukkotuhoaseita myyty. Sen sijaan alettiin syyttää Saddamia iranilaisten tekemästä kaasuiskusta ja puhua joukkotuhoaseista. Pian Irak pommitettiin kivikauteen. Lännessä media ja poliitikot valehtelivat pommien kohdstuvan vain sotilaallisiin kohteisiin, vaika kyseessä oli talmudistinen siviilien massamurhaaminen. Suomessa silti naureskeltiin irakilaisten hädälle ja Koraanin lauseiden lukemiselle radiossa. Nuoriso kutsui heitä ”rättipäiksi” ja oli ylimielinen, vaikka siis kaikki täällä olivat pankkiirien pikku apureita ja valheita täynnä. Saddam oli tehnyt Irakista hyvinvointivaltion, kun täällä alettiin Suomea ajaa alas oikein urakalla juuri tuohon aikaan (lama).

    Murhaaminen ja tuhoaminen ovat siis jatkuneet. Kuten juutalainen kirjailija 20-luvulla myönsi, kv. juutalaisuus haluaa vain tuhota kaiken mahdollisen ja luoda aivan uuden oman maailmansa, jossa siis vain juutalaiset voivat hyvin keskiluokkana ja ylimystönä ja muut vaipuvat kurjuuteen ja kuolemaan ja orjuuteen.

    Juutalaiset ovat olleet kautta historian vaikutusvaltaisia ja vauraita. Kun he emansipoituivat 1600- ja 1700-luvuilta alkaen, ovat he järjestelmällisesti soluttautuneet kaikkialle yhteiskunnissa ja pyrkineet kakkkialla saamaan kaiken vallan ja resurssit. Usein tämä on tapahtunut salaa eli juutalaisuutta on peitelty ja sitten on heti johonkin asemaan päästyä nostettu heimoveljiä mihin vain nimitysoikeus on riittänyt. Tässä on kyse vallan haltun ottamisesta. Se alkaa olla täydellistä siellä, missä juutalaisia on paljon. Juutalaiset tuntuvat olevan kaikkialla vaikuttamassa eri yhteiskunnan asemissa. Esim. Suomesa, jossa heitä on vähemmän, ei ole mahdollista päästä joka paikkaan. Mutta kv. juutalaisuus hallitsee luottomiestensä avulla toisella tavalla eli suurvallat painostavat Suomea ja vapaamuurarit jakavat käskyt. Poliitikot sanovat, että pieni maa ei voi olla itsenäinen ja että kaikessa on toteltava suurvaltoja ja EU:ta.

    Maapalloa odottaa kauhun aika, kun kv. juutalaisuus on saanut kaikki langat käsiinsä.”

    Niin, nimenomaan pitäisi hyökätä niiden kimppuun jotka ovat tämän sotkun takana eli siionistieliitin. Näitä muslimeita käytetään hyväksi mennen tullen ettei paljastuisi itse pääpiru kaiken takana.
    Ranskassakin on ollut satoja vuosia todella paljon muslimeita eikä ongelmia ole ollut. Mistä ne nyt keksivätkin alkaa räjäyttelemään kaikkea mahdollista ja tappamaan ranskalaisia. Joku on heidät provosoinut hyökkäämään valtaväestön kimppuun ja se joku on siionistit.

    • https://spingolaspeaks.net/2016/08/13/buthaina-neveln-dr-tarek-farag/

      ”Kuuntele esimerkkiä musliminaisesta, joka on paennut Irakista 2004. Normikansalaiset eivät ole sen kummempia siellä. Vaikka meillä on mielikuva ihmisvirroista, niin ne ovat yllättävän hyvin tiedustelupalveluiden hallussa. Ei sieltä tulla tänne iskemään, ellei Mossad kumppaneineen ole mukana. Vaikka joku haluaisi kostaa tosiaan sukunsa tappamisen yms. Mutta he eivät koskaan iske Israeliin, poliitikkoja tai muita vastaavia syylisiä kohtaan. Aina vain tavallisia valkoisia pulliaisia, joita nyt halutaan valjastaa kultturien konfliktiin. Asekaupat ja pommit ovat tarkasti seurattuja. Pommeja voi tietenkin valmistaa, mutta kyllä kaikki terrori esim. Ranskassa on yleensä täysin lavastettua. Suurin osa väkivallastakin on niissä täysin keksittyä. Syntipukki sopivasti kuolee, jos sellaisia käytetään. Hänellä on aina passi mukana ja se säilyy aina räjähdyksestä kuin räjähdyksestä.

      Ei Ranskassa mellakoikaan kuin vastatullut väestö ja mellakatkin on tiedustelupalveluiden suosimia ja järjestämiä ja rettelöitsijät, jotka villitsevät ja toimivat täällä.

      On siten harhaan johtavaa väittää, että Ranskan muslimit olisi provosoitu jonkun kimppuun. Tällainen kaikki on sionistien valehtelua.”

       

    • ”Onhan meilläkin tietty nämä sionistit, mutta silti. Ja siellä tuhotuissa maissa koko ajan joudutaan siis vastustamaan oman maan johtoon istutettua murhaajista ja ryöstäjistä koostuvaa nukkehallintoa vastaan. Takuulla kryptoja hekin, luulen ma.”

       

kommenttia
  1. Jepulisjepsis sanoo:

    Al Jazeera document about Iraq. The jewish ruling elite used US-army and western institutions as a proxy (as a weapon) to destroy Iraq and their culture.

    Shattered Heritage – Iraq Documentary

    Document english translation is not perfect and many things has left out.

  2. Raimo Kivioja sanoo:

    Olin töissä Irakissa 1979-1980. Kaikki oli mainiosti. Liikuin paljon jalan, henkilöautolla ja jopa lentokoneella. En koskaan joutunut mihinkään uhkaavaan tilanteeseen. Maa oli todella rauhallinen. Esimerkkinä voin mainita, että olen ollut yhden ainoan kerran katolisessa jouluyön messussa. Se tapahtui 24.12.1979 BAGHDADISSA. Baghdadissa asui tuohon aikaan myös juutalaisia.

    Kerran minut kutsuttiin paikallisiin kristittyjen häihin. Olin äimän käkenä, kun siellä soitti orkesteri tangoja ja yleisö tanssi kuin Suomessa ikään. En tiedä, onko se ylpeyden aihe, mutta myös alkoholijuomia oli Irakissa kaikkialla saatavana. Myös lisenssillä tehtyä hyvää Amstel-olutta.

    Olin todella vihainen kun Bush hyökkäsi Irakiin. Se oli tämän pakolaisvyöryn alkusoittoa. Ja kaikki hieno ja uusi rakennuskanta on ajat sitten tuhottu. Ja uskonryhmät on saatu toistensa kurkkuun. Olin myös kolme eri kertaa töissä Libyassa. On vaikea ymmärtää, miksi sekin maa piti syöstä kaaokseen.

    Paskoja juttuja. mutta minkäs teet?

    Raimo Kivioja

  3. Jepulisjepsis sanoo:

    Uusi haastattelu Buthaina Nevelniltä.

    https://spingolaspeaks.net/2016/08/13/buthaina-neveln-dr-tarek-farag/

    Uusi haastattelu Buthaina Nevelniltä. 1987 Donald Rumsfield vieraili Bagdadissa ja esitti kolme vaatimusta. 80 % Irakin öljytuloista ulkomaalaisille konserneille, palestiinalaisten rahoittamisen lopettaminen ja panarabilaisen aatteen hylkääminen. Saddam ei vastannut mitään edes, vaan nousi pöydästä ja poistui huoneesta. Rumsfeld vannoi, että uhkaus kivikauteen pommittamisesta toteutuu, koska ehdot eivät kelvanneet. No Saddamia nyt ei huvittanut ilman sotaa alkaa Israelin orjaksi.

    Todellisuudessa siis ei mitään joukkotuhoaseita myyty. Sen sijaan alettiin syyttää Saddamia iranilaisten tekemästä kaasuiskusta ja puhua joukkotuhoaseista. Pian Irak pommitettiin kivikauteen. Lännessä media ja poliitikot valehtelivat pommien kohdstuvan vain sotilaallisiin kohteisiin, vaika kyseessä oli talmudistinen siviilien massamurhaaminen. Suomessa silti naureskeltiin irakilaisten hädälle ja Koraanin lauseiden lukemiselle radiossa. Nuoriso kutsui heitä ”rättipäiksi” ja oli ylimielinen, vaikka siis kaikki täällä olivat pankkiirien pikku apureita ja valheita täynnä. Saddam oli tehnyt Irakista hyvinvointivaltion, kun täällä alettiin Suomea ajaa alas oikein urakalla juuri tuohon aikaan (lama).

    Murhaaminen ja tuhoaminen ovat siis jatkuneet. Kuten juutalainen kirjailija 20-luvulla myönsi, kv. juutalaisuus haluaa vain tuhota kaiken mahdollisen ja luoda aivan uuden oman maailmansa, jossa siis vain juutalaiset voivat hyvin keskiluokkana ja ylimystönä ja muut vaipuvat kurjuuteen ja kuolemaan ja orjuuteen.

    Juutalaiset ovat olleet kautta historian vaikutusvaltaisia ja vauraita. Kun he emansipoituivat 1600- ja 1700-luvuilta alkaen, ovat he järjestelmällisesti soluttautuneet kaikkialle yhteiskunnissa ja pyrkineet kakkkialla saamaan kaiken vallan ja resurssit. Usein tämä on tapahtunut salaa eli juutalaisuutta on peitelty ja sitten on heti johonkin asemaan päästyä nostettu heimoveljiä mihin vain nimitysoikeus on riittänyt. Tässä on kyse vallan haltun ottamisesta. Se alkaa olla täydellistä siellä, missä juutalaisia on paljon. Juutalaiset tuntuvat olevan kaikkialla vaikuttamassa eri yhteiskunnan asemissa. Esim. Suomesa, jossa heitä on vähemmän, ei ole mahdollista päästä joka paikkaan. Mutta kv. juutalaisuus hallitsee luottomiestensä avulla toisella tavalla eli suurvallat painostavat Suomea ja vapaamuurarit jakavat käskyt. Poliitikot sanovat, että pieni maa ei voi olla itsenäinen ja että kaikessa on toteltava suurvaltoja ja EU:ta.

    Maapalloa odottaa kauhun aika, kun kv. juutalaisuus on saanut kaikki langat käsiinsä.

    Yyyy
    14.8.2016 at 16.40
    Niin, nimenomaan pitäisi hyökätä niiden kimppuun jotka ovat tämän sotkun takana eli siionistieliitin. Näitä muslimeita käytetään hyväksi mennen tullen ettei paljastuisi itse pääpiru kaiken takana.
    Ranskassakin on ollut satoja vuosia todella paljon muslimeita eikä ongelmia ole ollut. Mistä ne nyt keksivätkin alkaa räjäyttelemään kaikkea mahdollista ja tappamaan ranskalaisia. Joku on heidät provosoinut hyökkäämään valtaväestön kimppuun ja se joku on siionistit
    .”

    Nnnn
    14.8.2016 at 18.20
    https://spingolaspeaks.net/2016/08/13/buthaina-neveln-dr-tarek-farag/

    Kuuntele esimerkkiä musliminaisesta, joka on paennut Irakista 2004. Normikansalaiset eivät ole sen kummempia siellä. Vaikka meillä on mielikuva ihmisvirroista, niin ne ovat yllättävän hyvin tiedustelupalveluiden hallussa. Ei sieltä tulla tänne iskemään, ellei Mossad kumppaneineen ole mukana. Vaikka joku haluaisi kostaa tosiaan sukunsa tappamisen yms. Mutta he eivät koskaan iske Israeliin, poliitikkoja tai muita vastaavia syylisiä kohtaan. Aina vain tavallisia valkoisia pulliaisia, joita nyt halutaan valjastaa kultturien konfliktiin. Asekaupat ja pommit ovat tarkasti seurattuja. Pommeja voi tietenkin valmistaa, mutta kyllä kaikki terrori esim. Ranskassa on yleensä täysin lavastettua. Suurin osa väkivallastakin on niissä täysin keksittyä. Syntipukki sopivasti kuolee, jos sellaisia käytetään. Hänellä on aina passi mukana ja se säilyy aina räjähdyksestä kuin räjähdyksestä.

    Ei Ranskassa mellakoikaan kuin vastatullut väestö ja mellakatkin on tiedustelupalveluiden suosimia ja järjestämiä ja rettelöitsijät, jotka villitsevät ja toimivat täällä.

    On siten harhaan johtavaa väittää, että Ranskan muslimit olisi provosoitu jonkun kimppuun. Tällainen kaikki on sionistien valehtelua.”

    Nnnn
    14.8.2016 at 18.22
    Onhan meilläkin tietty nämä sionistit, mutta silti. Ja siellä tuhotuissa maissa koko ajan joudutaan siis vastustamaan oman maan johtoon istutettua murhaajista ja ryöstäjistä koostuvaa nukkehallintoa vastaan. Takuulla kryptoja hekin, luulen ma.”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s